Sunnuntai, 20. elokuu 2017
Sami, Samuli

Tiedon luotettavuus tarkoittaa nuorelle eri asioita eri kanavissa

30.01.201712:15
  • Nuori näkee sosiaalisen median paikkana, jossa voi pitää yllä ystävyyssuhteita. kuva: Essi Väyrynen

Yläkouluikäiset nuoret luottavat vahvasti omaan kykyynsä arvioida uutisten luotettavuutta, ilmenee Sanomalehtien liiton teettämästä tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan nuoret luottavat tietoon, jonka lähteenä on tunnettu sanomalehtibrändi. Myös sanomalehtiformaatti viestii nuorelle luotettavuudesta. 
Uutissisällöt ovat nuorten mielestä luotettavia. Nuori ymmärtää luotettavuuden niin, että faktat ovat oikein, jutussa ei ole väärää tietoa eikä lukijaa johdeta harhaa. Nuoret eivät sen sijaan ajattele uutisten luotettavuutta sen perusteella mitä uutisoidaan ja mitä jätetään uutisoimatta. 

Nuorille luotettavuus tarkoittaa eri asioita eri kanavissa. Esimerkiksi Instagramissa luotettavuus liittyy profiilin ja kuvien aitouteen. Youtubessa luotettavuuden merkki on nuoren mielestä julkaisijan tunnettuus sekä kävijöiden kommentit. 
Nuorelle sosiaalinen media on ennen kaikkea yhteydenpitoa ystäviin ja uusien ystävyyssuhteiden luomista. 

Nuoret seuraavat uutisia verrattain vähän. Uutiset kiinnostavat heitä silloin, jos tapahtumat sijoittuvat lähelle kotipaikkaa tai koskettavat harrastusta tai koulunkäyntiä.  Nuorilla on uutisille omia vaatimuksiaan. Uutisten on esimerkiksi oltava selkeällä kielelle kirjoitettuja. Nuorelle on myös tärkeää, että aiheen ymmärtäminen ei vaadi liikaa ennakkotietoa aiheesta.
Nuoret haluavat uutisilta selkeyttää ja helppoutta. Heidän omat kiinnostuksenkohteensa vaikuttavat siihen mitä sisältöjä he internetistä ja somesta käyttävät. Nuoret ovat tyytyväisiä kun sosiaalinen media ja internet mukailevat heidän omaa elämäänsä ja kiinnostuksenkohteitaan.

Nuorelle sen sijaan on hankalaa erottaa uutista valeuutisesta, jos uutinen on sijoitettu sanomalehden näköiseen ympäristöön. Uutismaista sisältöä lukiessaan nuori luottaa lukemaansa, vaikka se ei olisikaan totta, sanoo Kantar TNS:n tutkija Hanna Vesa. 
— Jos uutinen kuulostaa epäuskottavalta, tarkistetaan tietoja muista uutislähteistä. Nuoret kuitenkin lukevat vain vähän uutisia, joten heillä ei välttämättä ole riittävästi taustatietoja, jonka avulla he kyseenalaistaisivat lukemaansa. Toisaalta koska nuoret todella lukevat vain vähän uutisia, todennäköisyys kohdata valeuutinen on pieni.

Nuoret ja nettilähteiden luotettavuus -tutkimus on osa tällä viikolla vietettävää Sanomalehtiviikkoa. Tutkimukseen vastasi 36 yläkouluikäistä nuorta Helsingin seudulta sekä Pohjois-Savosta. Tutkimuksessa selvitettiin yläkouluikäisten tapoja arvioida erilaisten lähteiden luotettavuutta osana netti- ja somearkeaan. 

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä