Maanantai, 21. elokuu 2017
Soini, Veini

Rantasalmi on hyvä lapsiperheelle

12.08.201708:00
3
  • kolmosvauvat ,

    Satu Vihavainen ja Simo Rissanen saivat lahjoituksia, kun tieto kolmosten saamisesta levisi. Kuva: Timo Seppäläinen

Rantasalmen kunta antaa jokaiselle Rantasalmella syntyneelle vauvalle sata euroa lahjaksi. Äskettäin kolmoset saanut Satu Vihavainen (ps.) oli itse tekemässä valtuustoaloitetta puolueryhmänsä kanssa aikoinaan Rantasalmen vauvarahasta. 
Perheen molemmat vanhemmat, Satu Vihavainen ja Simo Rissanen, ovat nyt kotona hoitamassa lapsia ja Rantasalmen kunnan lapsiperheiden kotipalvelu käy auttamassa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
— Kiitos kunnalle sitä. Rantasalmi on pieni paikkakunta ja omanlaisensa yhteisö. Täällä asiat järjestyvät helpommin ilman turhaa byrokratiaa kuin jossakin isossa kaupungissa, jossa on paljon apua tarvitsevia lapsiperheitä.
Satu Vihavainen kertoo, että kun Rantasalmella levisi tieto kolmosista, he saivat paljon vaate- ja tavaralahjoituksia.
— Se on tosi hyvä juttu. Sitä ei ymmärrä, kuinka paljon kolmoset tarvitsevat kaikkea mahdollista, harsoja, vaatteita, petivaatteita, lakanoita, sittereitä, pottia. Varsinkaan, kun ei aina jaksa, ei pysty, eikä ehdi joka päivä pestä pyykkiä.
 

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Aika aikaansa k... (kirjautumaton)
Pienten lasten vanhempana ymmärrystä itselläkin on, ja toisaalta ei voi edes kuvitella paljonko sisua, sydäntä ja sinnikkyyttä vaatii perhetilanteenne. Mutta rikkautta, iloa ja rakkautta riittää myös! Kun pari-kolme vuotta kuluu, on tilanne jo aivan erilainen. Lapset kasvavat ja tarvitsevat aina vähän vähemmän vanhemman jatkuvaa apua ja läsnäoloa arkisiin toimiin, ja se on siunaus. Onnea ja hyviä hetkiä kaikkiin päiviinne!

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä