Keskiviikko, 18. tammikuu 2017
Laura

Yrityskauppa syntyi kiinteistöpalvelussa

11.01.201720:26
11
  • Timo Pajari (oik.) ja Tim Turunen ovat lyöneet kättä päälle yrityskauppojen merkiksi. Kiinteistöpalvelu Tim Turunen Oy:n työnjohtaja Joel Turunen on alkanut tutustua laajenneen yrityksen uusiin työkohteisiin.

Savonlinnalainen Kiinteistöpalvelu Tim Turunen Oy on ostanut omistukseensa sulkavalaisen Kiinteistöhuolto Pajari Oy:n liiketoiminnan. Kaupat syntyivät hiljattain. 

Yrittäjä Tim Turunen kertoo, että Pajarin henkilökunta ja kalusto siirtyi kaupassa Kiinteistöpalvelu Tim Turuselle. Hommaa jatketaan tästä eteenpäin Tim Turusen toiminimellä.

Kiinteistöhuolto Pajari Oy:n nimi häviää markkinoilta ajastaan kokonaan. Pajarin henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä uuden työnantajan palvelukseen.

Timo Pajari kertoo, että hän hän on toiminut lähes 40 vuotta kiinteistöalalla, ja nyt on aika hengähtää.

— Näiden yrityskauppojen jälkeen aion itse ruveta hoitamaan metsiäni. Siellä minua odottaa erinäinen määrä, erilaisia metsänhoitorästejä.

Turunen ja Pajari sanovat, että Pajari on kauppojen jälkeisessä muutosvaiheessa mukana katsomassa, että hommat alkavat sujua. Pysyvästi hän ei ole jäämässä Tim Turuselle töihin.

Kaupan vaikutuksesta Tim Turunen kertoo sen, että hänen yrityksensä toiminta laajenee nyt puolella aikaisempaan.

Aikaisemmat vaiheet yrityksissä ovat ajallisesti sujuneet siten, että Timo Pajari osti liiketoiminnat Kiinteistöhuolto R. Kautoselta heinäkuun alussa 2004. Sitä ennen hän toimi R. Kautosella koneurakoitsijana. 

Yrittäjä Tim Turunen on toiminut alalla vuodesta 1982 alkaen. Nykyinen yritys on perustettu vuonna 1993. Tim Turunen omistaa firmansa yksin.

 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Jalkautukaa töihin (kirjautumaton)
Meillä talon ukot ovat jo kolanneet pihan ennen kuin yksikään autoileva kiinteistönhoitaja on ehtinyt paikalle. Keskikaupungilla ei aurata eikä hiekoiteta jalkakäytäviä. Muhkuraisella kadulla saa liukastella ja puskea eteenpäin rollaattorilla. Kirkkokadun alkupäässä on jatkuvasti puomit jalkakäytävällä. Jalankulkija joutuu liikkumaan kapealla ajotiellä. Anteeksi nyt vaan, mutta en ole nähnyt kolaavaa työntekijää pitkään aikaan.

Lähettänyt käyttäjä Hankkikaa silmälasit (kirjautumaton)
Nimimerkille "Jalkautukaa töihin" - suosittelen varaaman ajan joko optikolta tai silmälääkäriltä. Itse kyllä näen kolaavia ja lapioivia kiinteistöhuoltojen työntekijöitä joka kerta, kun lunta sataa. Jos yhdellä lapion kanssa huitovalla työntekijällä on vastuullaan 30-40 taloa, voi olla, että juuri sinun maailmankaikkeuden keskipisteenä oleva pihasi ei aina satu olemaan se, josta lumet ensimmäisenä luodaan. No, "talon ukoille" ainakin riittää aihetta, mistä marmattaa. Ennen oli kaikki paremmin, vai miten se menikään?

Lähettänyt käyttäjä Bisnessss (kirjautumaton)
Moraalijeesukselle pörssi yhtiöitä on iss, sol, L&T ja RTK isoimpia suomessa kiinteistöhuoltoalalla. Näin se menee jokin näistä isoista lopuksi ostaa pienemmät kun ovat tarpeeksi isoja toimijoita pois jaloista ja monopoli voi hyvin ja yksityisten pikku firmojen omistajat jäävät mukaville eläkepäiville kaupasta tulleen rahakasan kanssa.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä