Tiistai, 19. syyskuu 2017
Reija

Wuorinen esittää koko Saimaata Unescon Geopark-alueeksi — Saksassa onnistuttiin Geopark-alueella tekemään tervalepästä taikapuu

17.07.201712:06
7
  • Jarkko Wuorinen käytti Saimaa Summitin avauspuheenvuoron. Maanantain puhujiin kuuluu myös professori Iiro Jussila Pellervon Taloustutkimuksesta. Kuva: Soila Puurtinen

Etelä-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.) esittää harkittavaksi, että koko Saimaan alueelle haettaisiin Unescon Geopark-statusta. Hän toteaa, että status olisi suuri mahdollisuus matkailulle, josta on kasvamassa melkein Saimaan alueen suurin elinkeinotoimintamuoto.

Wuorinen avasi kaksipäiväisen Saimaa Summitin Savonlinnassa tänään.

Geopark-status on lähes Unescon maailmanperintökohde-statukseen  verrattava meriitti.

Jos jokin alue saa Geopark-statuksen, niin Unesco varmistaa neljän vuoden välein olosuhteiden säilymisen sellaisena, että alue ansaitsee Geopark-statuksen. Wuorinen kuitenkin korosti, että Geopark- aluestatus ei kiristäisi alueen suojeluvaatimuksia. 

— Saimaan aluetta ei pidä missään nimessä suojella siten, että se vaikeuttaisi nykyisen laajuista elinkeinotoimintaa. Täällä otetaan yritystoiminnassa huomioon kestävä kehitys ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Mutta vaikka Saimaan aluetta ei tulekaan kehittää suojelualueena, niin koko Saimaasta voitaisiin tehdä Geopark-alue, Wuorinen sanoi.

Geopark-statuksen lisäksi tarvitaan Wuorisen mukaan tarinoita. Hän kertoi, että Saksassa Geopark-alueella esitellään tervaleppää taikapuuna.

— Onhan meillä tarinoita, mutta emme ole tähän mennessä tehneet niistä sellaista kertomusverkostoa, jolla voidaan lisätä Saimaan alueen mielenkiintoa. 

Saimaa Geopark -yhdistys on hakemassa Geopark-statusta Saimaan eteläosille. Aloitteen Geopark-aöueen muodostamisesta teki alun alkaen Etelä-Karjalan liitto, joka pyysi Etelä-Savosta mukaan Sulkavan, Mikkelin, Puumalan ja Juvan.

Myöhemmin Saimaa Summitissa puhuvat muun muassa professori Iiro Jussila Pellervon Taloustutkimuksesta, Jokereitten toimitusjohtaja Jukka Kohonen sekä joukko kansainvälisiä vieraita.

Katso Saimaa Summitin ohjelma tästä.

Juttua korjattu 19.7. klo 11.28. Jutussa oli virheellinen tieto Saimaa Geopark -hakemuksen tekijästä ja hakuprosessista. Saimaa Geopark -statusta on Unescolta hakemassa Saimaa Geopark ry. Yhdistykseen kuuluvat Imatra, Lappeenranta, Savitaipale, Taipalsaari, Mikkeli, Juva, Sulkava, Puumala ja Ruokolahti. Statusta haetaan Vekaransalmen eteläpuoliselle osalle Saimaata. Hakemusta ei siis tee Etelä-Karjalan liitto, joka alun alkaen käynnisti neuvottelut Saimaa Geopark -alueen perustamisesta.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Laajan alueen julistaminen esim geoparkiksi on liian epämääräistä. Samoin kuin oli aikoinaan koko Suomen Lapin julistaminen joulupukin maaksi, vaikka joulupukkiin viittavia nähtävyyksiä ei ollut muualla kuin napapiirillä Rovaniemen lähistöllä.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Savonlinnaakin on kyllä Saimaa geoparkkia perustaessa pyydetty mukaan. Kuin myös muita saimaan alueen kuntia. Ilmeisesti Mikkelin mukana olo torppasi Savonlinnan halun lähteä mukaan. Kateellisuuden vuoksi esimerkiksi Punkaharju jää pois alueesta, mutta onneksi Sulkavalla on lähes yhtä komea Vilkaharju korvaamassa tilanteen.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Hyvä avaus ja erittäin hyvä ja varteenotettava ehdotus. Luonnostaan kauniita vesistöjä ja ainutlaatuisen kauniita erämäisen karuja paikkoja saarineen, luotoineen ja kallioineen. Tämä on juuri sitä kaikein arvokkainta ja tärkeintä vaalittavaksi jälkipolville.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

17.09. 12:11

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut