Keskiviikko, 23. elokuu 2017
Signe, Varma

Taikkarin abien kiireisen kevään kruunaa ylioppilasjuhla

18.05.201711:42
  • Varpu Vehomäen (alempi) ja Saana Pulkkisen ei tarvinnut stressata kevään kirjoitustuloksista. Kuva: Tuija Pauhu

Tänään jännitettiin monessa perheessä kevään abiturienttien puolesta, kun uusien ylioppilaiden nimet julkaistiin. Savonlinnan taidelukion kolmosluokkalaisten Saana Pulkkisen ja Varpu Vehomäen ei kuitenkaan tarvinnut tulosta stressata, sillä he saivat kevään kirjoituksista juuri sellaiset tulokset kuin odottivatkin. Näin he saavat painaa mustavalkoiset lakit päähänsä 3. kesäkuuta.
Arvosanoistaan varmat opiskelijat olivat jo lähettäneet kutsut ylioppilasjuhliin ennen virallisten tulosten saapumista. Pulkkinen tosin myöntää hetken miettineensä aamulla, että mitä jos ei sittenkään saa lakkia. Epäilys oli kuitenkin hälvennyt nopeasti.
— Juhlista on tulossa sopivan kokoiset, molemmat pohtivat.

Musiikkilinjalla opiskelevat tytöt toteavat takana olevan toiminnan täyteinen kevät, sillä he molemmat olivat mukana taidelukion Tuntematon Sotilas -näytelmässä, Pulkkinen orkisterissa ja Vehomäki näyttelemässä.
— Lisäksi lukion lopussa on hyvä suorittaa myös soittotutkintoja ja nekin työllistivät keväällä. Perjantaina olisi edessä viimeinen koe, jonka jälkeen lukio on kokonaan paketissa, seitsemän ainetta kirjoittanut Pulkkinen kertoo.
Molempien tulevaisuuden suunnitelmissa on opiskelujen jatkaminen. Pulkkinen on hakenut Kokkolan ja Joensuun konservatorioihin kansanmusiikkilinjalle, kun taas Vehomäki pyrkii yliopistoon.
— Ensi viikolla on pääsykokeet Helsinkiin lukemaan pohjoismaisia kieliä. En ole hirveästi sinne lukenut, mutta sopivasti, Vehomäki naurahtaa.

Lue myös: 

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut