Sunnuntai, 25. syyskuu 2016
Kullervo

Rehula: Savonlinnassa säilyy kirurgiaa jossain muodossa

10.03.201615:01
15
  • juha rehula

    Ministeri Juha Rehula ei ota kantaa yksittäisten sairaaloitten tulevaan palveluvalikoimaan ennen kuin valtakunnallinen paketti on pilkulleen valmis. Kuva: Vesa Vuorela

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) sanoo, että leikkaustoiminta jatkuu jossain muodossa Savonlinnan keskussairaalassa tulevaisuudessakin.

— Jossakin muodossa se jatkuu, mutta se muoto on aidosti auki, Rehula sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan terveydenhuoltolakia ja kolmea asetusta, joissa säädetään päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistuksesta ja esimerkiksi sairaaloiden työnjaosta.

Ministeriön terveyspalveluryhmän johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sanoi tiistaina, että kirurgia loppuisi Savonlinnassa vuoden 2019 alussa, jos säädökset tulisivat voimaan nyt suunnitellussa muodossa.

Rehula muistuttaa, että valmistelua ohjaa valtioneuvoston marraskuinen sopimus, jonka mukaan ympärivuorokautinen päivystys säilyy maan kaikissa keskussairaaloissa.

— Luotan valmistelussa virkamiehiin. Myöhemmin on poliittisten linjanvetojen aika, mutta se aika ei ole vielä, Rehula sanoo.

Rehula varoo sanomasta mitään palvelujen sisällöstä.

— En sano mitään ennen kuin tiedän pilkulleen, mitä tapahtuu.

Rehula muistuttaa, että Savonlinnan palvelujen suhteen ratkaisevaa on sekin, millainen on yhteistyö Mikkelin suuntaan ja Kuopion suuntaan.

— Iso merkitys on sillä, löytyykö Etelä-Savossa yksituumaisuutta.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Junnu (kirjautumaton)
Näyttää ministeriltä puuttuvan asiakas lähtöinen ajatus malli. Niin hänhän ei tarvitse tämän alueen palvelua, vaan ne etelästä ja vaivatta. Voisiko nyt viimein miettiä ihan oikeasti kuinka Etelä Savo liitetään Pohjois Savoon ja saadaan toimiva ja järkevä kokonaisuus. Pankaa nyt nuo valta asiat sivuun ja miettikää alueelle järkevä toiminta malli. Tätä ei synny, jos politiikka ohjaa toiminta mallin kehitystä. Nyt tarvitaan näkemystä tulevaisuuteen.

Lähettänyt käyttäjä lupaillaan (kirjautumaton)
Rehula lupasi leikkaustoiminta säilyy Savonlinnassa. Kirurgiasta ei tiijjä, mutta dementia osastolla varpaankynnet leikataan jatkossakin. Ainakin joskus, kun omaiset käy katsomassa.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.ita-savo.fi