Maanantai, 26. kesäkuu 2017
Jorma, Jarmo, Jarkko

Rantasalmen kunta ja Savonlinnan seurakunta suunnittelevat maanvaihtoa, joka mahdollistaisi Kerttulan päiväkodin laajennuksen

20.03.201720:21
  • Maanvaihdosta olisi hyötyä molemmille osapuolille, sekä Rantasalmen kunnalle että Savonlinnan seurakunnalle. Kuva: Yrjö Ruotsalainen

Rantasalmen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta luovuttaisi Savonlinnan seurakunnalle 2 700 neliömetriä maata Kirkkorinteeltä ja saisi saman verran maata tilalle Kerttulan päiväkodin ympäriltä.
Maanvaihto mahdollistaisi sen, että kunta voisi tarvittaessa rakentaa Kerttulan päiväkodille lisäsiiven. Kerttulaa ympäröivästä maa-alasta noin puolet olisi sellaista, joka on kaavoitettu rakentamista varten.

Päivähoitoyksikön suunnittelutyöryhmä on selvittänyt helmikuusta lähtien vaihtoehtoisia tiloja Käenkellon päiväkodille, joka sijaitsee huonosti varhaiskasvatukseen soveltuvassa vanhassa rivitalorakennuksessa Honkakujalla. 
— Olemme päätyneet kahteen vaihtoehtoon: Kerttulan päiväkodin laajentamiseen tai uuden kiinteistön rakentamiseen toisaalle, kertoo työryhmän tiedotuksesta vastaava kunnan hallintopäällikkö Harri Korhonen.

Myös Savonlinnan seurakunta hyötyisi maanvaihdosta, sillä se saisi omistukseensa maa-alan Kirkkorinteeltä, missä on seurakunnan omistama traktorihalli.
Lisäksi kunnanhallitus esittää, että Rantasalmi maksaisi maanvaihdosta 19 000 euroa seurakunnalle ja vastaisi lohkomiskuluista. Rantasalmen kunnanvaltuuston tulisi myöntää tämän verran lisämäärärahaa maa- ja vesialueiden investointeihin.

Lue myös: 

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut