Sunnuntai, 11. joulukuu 2016
Tatu, Daniel, Taneli

Mikkelin lentoasema joutuu säästökuurille - viime vuonna 573 laskeutumista

17.02.201618:58
18
  • Millaista on elämänmeno Mikkelin aavelentokentällä? Vai onko se edes sellainen?

    Mikkeli tukee lentoaseman toimintaa vuosittain noin 10,5 eurolla asukasta kohden. Kuva: Jaakko Avikainen

  • Millaista on elämänmeno Mikkelin aavelentokentällä? Vai onko se edes sellainen? Kuljettaja Kari  Viljakainen lepuutti jalkojaan lähtevien turvatarkastuksessa.

    Kuljettaja Kari Viljakainen on yksi neljästä Mikkelin lentoaseman työntekijästä. Kuva: Jaakko Avikainen

Mikkelin lentoasemalla pitäydytään lähivuosina suuremmista investoinneista. Kaupungin omistama kenttä joutuu kiristämään vyötään valtion avustusten loputtua tämän vuoden alussa. Valtio on tukenut kenttää vuosittain noin 350 000 eurolla.

Lähivuosina lentoaseman remonttilistalla olisi muun muassa lähestymisjärjestelmä ja laskeutumisvalot.
— Käyttötalous pidetään minimissä, mutta lentoturvallisuudesta pidetään huolta. Torni pidetään auki normaaliin tapaan laitteiston elinkaarta pidentämällä, kaupungin tekninen johtaja Jouni Riihelä kertoo.

Suomen lentokenttäverkosto elää parasta suurta murrosta. Valtionyhtiö Finavia on luopunut pikku hiljaa pienemmistä maakuntakentistä.

Harrastajailmailun vähentyessä kentät saavat tuloja yhä enemmän oheispalveluista ja asemille houkutelluista yrityksistä.

Mikkelissä lentoasemaverkoston kehitystä seurataan tarkasti tulevan viiden vuoden ajan.
— Sitten näemme paremmin miltä perinteinen ilmailu Suomessa näyttää. Sen jälkeen meidän on parempi tehdä isompia investointiratkaisuja.

Mikkelissä työskentelee vakituisesti neljän hengen miehistö. Aseman toimintakulut olivat viime vuonna investointeineen reilut puoli miljoonaa euroa.

Riihelän mukaan kenttä toimii valtakunnallisten vertailujen mukaan erittäin tehokkaasti.

Henkilöstö on hälytysvalmiudessa yötä päivää esimerkiksi elinkuljetuslentojen varalta.
— Olemme pitäneet asiakasmäärämme kentällä tasaisena hyvän palvelun avulla. Työntekijämme venyvät todella paljon, lentoaseman päällikkö Sakari Silvennoinen toteaa.

Lähiviikkoina kenttä on muun muassa SM Vaakuna-ralliin osallistuvien käytössä. Kentällä on varauduttu 2-4 koneen laskeutumiseen.

Maaliskuussa on vuorossa Patria Pilot Training -lentokoulutusorganisaation järjestämä yölentoharjoitus.

Koulutukseen osallistuu 14 Kazakstanin siviili-ilmailuakatemian oppilasta, jotka majoittuvat Visulahden mökeissä.
— Pyrimme hoitamaan lennot siten, että ne häiritsevät mahdollisimman vähän lähialueen asukkaita. Mikkeli säilyy tärkeänä yhteistyökenttänä myös tulevaisuudessa, sanoo yhtiön koulutuspäällikkö Juhani Haapamäki.

Puolustusvoimat jatkaa arkipäivisin tehtäviä lentojaan normaaliin tapaan. Kentällä on varauduttu myös itärajan takaa tulevien yksityiskoneiden vastaanottoon. Asema hakee parasta aikaa uutta ympäristölupaa.

Mikkelin lentoaseman tiloissa toimii myös suomalaisyritys Future Sky Oy:n miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien testikeskus.

Käytännössä kyse on kauko-ohjattavista koptereista, joihin on kiinnitetty lisälaite kuten digikamera, lämpökamera tai laserkeilain. Palveluja kaupataan erityisesti yrityksille.
— Multikoptereilla voidaan hoitaa esimerkiksi vartiointitehtäviä tai saada reaaliaikaista tietoa vaikkapa sähköverkon tilasta, kertoo yhtiön kehitysjohtaja Katja Kapanen.

Miehittämättömien ilma-alusten määrä on maailmalla kovassa kasvussa. Suomessa erilaisia alan toimijoita on arvioitu olevan vajaat 100. Alasta kiinnostuneita harrastajia on sitäkin enemmän.

Future Sky Oy aloittaa laitteiston testauksen Mikkelissä kevään aikana. Kaupunkiin pieni yritys päätyi ainutlaatuisten olosuhteiden takia.
— Kaupungissa on hyvä lentokenttäinfra ja valvottu ilmatila. Suomessa ei ole toista vastaavaa kenttää, jonka läheisyydessä sijaitsevat myös kaupungin palvelut, Kapanen kehuu.

Kesän aikana yritys testaa Mikkelissä laitteistoja ja laitejärjestelmiä. Pienempien multikoptereiden lisäksi käytössä on muutaman metrin siipien kärkivälillä varustettuja kiinteäsiipisillä aluksia.
— Yritämme saada yritykset ja julkisen puolen  kiinnostumaan palveluista. Alan huimia mahdollisuuksia ei ole Suomessa vielä täysin ymmärretty.

Alla olevassa videossa maanantailta puolustusvoimien kone nousee ilmaan Mikkelin lentoasemalta.

 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Mitä vikaa city-sanan käyttämisessä on? Mikkelihän on kaupunki ja siten city. City voi olla suuri tai pieni kaupunki. Hyvä että Mikkeliä on kerrankin tuotu esiin kaupunkina, tahtoo maalaiset käyttää täällä liikaa omaa mielivaltaansa.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Maksakoon ne jotka käyttävät ! Ei sitä ihan pikkurahalla lennellä, joten miksi kaupunkilaisten pitäisi maksaa heidän laskeutumispaikkansa ? Ei mitään järkeä säilyttää koko kenttää. Perustakoon oman eliittikerhonsa he, jotka tarvitsevat, kyllä Mikkeliin osataan muutoinkin kuin lentskarilla ja ravien aikaan.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Kuvassa on vanha lentokenttärakennus...uudempi on isompi ja paljon hienompi. Lentokenttä pitää olla vaikka reittilentoja ei olekaan. Yhtä suuruudenhulluksi ei kannata kuitenkaan alkaa kuten Savonlinnassa.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Reilu puoli miljoonaa kuluihin ja 573 laskeutumista. Ei hullumpi saldo. Paljonko kenttä toi verotuloja ja käyttömaksu- sekä muita tuloja? Veikkaisin että selvästi enemmän kuin tuon puoli miljoonaa. Kohde johon kaupungin siis kannattaa tuon verran investoidakin verotulojensa kasvattamiseksi. Tervettä toimintaa ja juuri sitä, mitä kaupungin pitääkin tukea eli tukee sellaista infraa, joka on seudulle tärkeää ja elinvoimaa tuottavaa mutta joka ei ole pelkästään käyttömaksuilla mahdollista ylläpitää.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Oopperan ja kylpylän vuoksiko lentokenttä pitää olla? Olen luullut että se on yritystoiminnan vuoksi. Vientiyritysten ja muidenkin, myös matkailuyritysten. Mikkelissä kyllä näkyy turistejakin olevan ympäri vuoden.

Lähettänyt käyttäjä Hei me lennetään (kirjautumaton)
Mikkelissä 573 laskeutumista vuonna 2015 ja Finavian liikennetilastot vuodelta 2015 kertovat että Savonlinnassa laskeutumisia 455 kpl ja matkustajia 13533 sisältäen lomalennot. Paljonkohan Mikkelin kentän matkustajamäärä oli 2015? Sekä laskeutumis- että matkustajamäärät ovat kai molemmilla kentillä kasvaneet edellisvuodesta ja ainakin Mikkelissä kai odotettavissa kasvua edelleen?

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

09.12. 08:00

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.ita-savo.fi