Perjantai, 21. heinäkuu 2017
Johanna, Hanna, Jenni

Kouvolan etanolitehdas ei saa kiinalaisrahaa — Kaj Turusen mukaan neuvottelut Savonlinnan investoinneista jatkuvat

17.07.201718:45
28
  • Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen puolueen vaalivalvojaisissa Savonlinnassa 9.4.2017.

    Kansanedustaja Kaj Turunen (uv.) kertoo, että neuvottelut Savonlinnan kiinalaisinvestoinneista jatkuvat aktiivisina. Kuva: Tuija Pauhu

Kiinalaiset ovat vetäytyneet Kouvolan bioetanolitehdashankkeesta. Suomen Bioetanolin toimitusjohtaja Aate Laukkanen kertoo saaneensa tiedon kiinalaisten vetäytymisestä heinäkuun alussa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat verkkosivullaan.

Kiinalaista biopolttoaineinvestointia kokoonjuossut kansanedustaja Kaj Turunen (uv.) kertoo, että neuvottelut Savonlinnan kiinalaisinvestoinneista jatkuvat aktiivisina.

— Nyt neuvotellaan sahakapasiteetin lisäämisestä ja sahan sivuvirtojen hyödyntämisestä, mikä voisi tarkoittaa biodieseltehdasta, Turunen sanoo.

Turunen toteaa, että Savonlinnan investoinneille on löydettävä uusi yhtiömalli, kun kiinalaisten ja Suomen Bioetanolin välille ei syntynyt sopimusta.

— Rahastoyhtiö on olemassa, ja rahat ovat koossa, Turunen sanoo.

Helmikuussa kiinalainen rahastoyhtiö Shenzhen vahvisti aikovansa sijoittaa Kouvolan bioetanolitehtaaseen ja Savonlinnan biodieseltehtaaseen yli 200 miljoonaa euroa. Nyt Kouvola on siis pudonnut kuviosta pois.

Suomen Bioetanoli on saanut jo kertaalleen jatkoaikaa työ- ja elinkeinoministeriön myöntämälle 30 miljoonan euron energiatuelle. Jatkoaika menee umpeen kahden viikon kuluttua heinäkuun lopussa.

Aate Laukkanen kertoo käyneensä ministeriössä viime viikon perjantaina keskustelemassa jatkosta.
— Keskustelujen perusteella on kolme vaihtoehtoa: lopettaminen, jatkohakemuksen jättäminen tai tehtaan perustamispäätös. Perustamispäätökseen ei ole rahaa. Lopettaminenkaan ei ole vielä mielessä, joten todennäköisesti jätämme tuesta jatkohakemuksen.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Hip,hei! Jälleen Turuselle ja Wuoriselle sulka hattuun Savonlinnan asioiden hoitamisesta. Hyvä pojat, pääsitte kuitenkin puvut päällä sukkuloimaan salaperäisten kiinalaisten kanssa. Pikkasen haiskahti alusta lähtien...

Lähettänyt käyttäjä Timo Luostarinen
Kouvolan hanke oli paljon pitemmällä kuin Savonlinnan, joka on käytännössä aivan nollapisteessä. Eli en paljoa löisi vetoa sen puolesta. Kaiken kaikkiaan nestemäisten polttoaineiden teko puusta on hölmöläisten hommaa.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Valitettavasti ei tule myöskään Savonlinnaan! Nyt Kaitsun pitäisi lopettaa poliittisten pisteiden keräily ja tehdä jotain konkreettista Savonlinnan hyväksi, esimerkiksi aloittaa kysely milloin sitä "kompensaatio" pakettia Savonlinnaan saadaan?

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä