Maanantai, 21. elokuu 2017
Soini, Veini

Kirjakaupan tiloihin Olavinkadulle aukeaa kahvila - tiloissa mahdollisuus kokouksiin ja yksityistilaisuuksiin

18.07.201608:06
13
  • Nea Lamminpää, Elina Loukes

    Nea Lamminpää ja Elina Loukes laittavat kirjakaupan tilalle kahvilaa. Kuva: Antti Varonen

Kahvila Alku avaa Savonlinnan Olavinkadulla entisen kirjakaupan tiloissa heinäkuun aikana.

– Tilaa on 160 neliötä, sisäpihalle tulee terassi. Meillä mahtuu esittämään ltaohjelmaa tai pitämään kokouksia tai yksityistilaisuuksia. Joka päivä ollaan auki aamukymmenestä iltayhdeksään, kertoo yrittäjä Elina Loukes.

Työntekijöitä on kaksi vakituista ja tuntityöläisiä tarpeen mukaan. Loukeksen tavoitteena on raikkaus.

– Salaattia tarjotaan asiakkaan valintojen mukaan, leivotaan paljon itse ja tarjotaan eurooppalaisia makuja. Pyritään ekologisuuteen ja luomuun. Tarjoamme esimerkiksi pienen mutta palkitun tekijän Jymy-jäätelöä.

Alkuun tarjoillaan myös keskioluen vahvuisia alkoholijuomia ja talven aikana haetaan täysiä anniskeluoikeuksia sekä käynnistetään pitopalvelua. Jossain vaiheessa tulee myös sisustukseen ja kahvilaan vivahtavaa tarvikemyyntiä.

Loukes kehuu Savonlinnaa ja savonlinnalaisia, mutta ei odota kahvilasta pelkkää ruusuilla tanssimista.

– Nöyrästi lähdetään liikkeelle. Asiakkailta halutaan palautetta ja sitä kuunnellen kehitetään.

Moni savonlinnalainen on ripotellut tuhkaa päälleen opettajakoulutuksen lopettamisen vuoksi. Loukeksen mielestä kaupunki ei oikeasti OKL:n varassa lepää.

– Uutta tulee tilalle, kunhan ei jää voivottelemaan. Minulle tämä kahvila on uusi alku, voihan tässä olla Savonlinnallekin uusi alku koittamassa.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Aukioloajat (kirjautumaton)
Olisi kiva, jos olisi auki vaikka kymmeneen asti illalla. Ulkomaiset turistit alkavat tuohon aikaan vasta hakeutua kahviloihin. Tosin saattaa olla, ettei pelkät turistit riitä. Perus savonlinnalainen käy tuohon aikaan jo nukkumaan. Suomalainen uinuva iltaelämä ei juuri turistia houkuttele.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Kahvilan avaamisella saadaan varmasti Savonlinna nousuun. Eiköhän siihen tarvita jotain muuta ja paljon. Kahviloita on jo liiaksi, kun kuukauden päästä ollaan hiljakseen tyhjässä keskustassa. Mutta saahan sitä ajatella positiivisesti, vaikka todellisuus muuta.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Mitenkäs paljon on vieressä olevassa Subissa iltasin kävijöitä, entäpä Hesburgerissa, eikös sieltäkin saa kahvia ja aukiolojat on pitkät? Savonlinna on hiljenevä kylä, ei voi mitään sille. Turistit lähtee kohta pois, eikä täällä asu ostovoimaisia kansalaisia joita sinne iltasin tulisi istumaan ja aikaa viettämään. Onnea vain yrittäjille, sitä täällä kaivataan!

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut