Sunnuntai, 25. kesäkuu 2017
Uuno

Kari Auvinen on varsin onnekas aarteenetsijä — rahakätkö löytyi heti ensimmäisellä reissulla

Päivitetty: 18.05.201716:00
7
  • Vanhoja rahoja löytyi Sulkavalta muhkea määrä. Kuva: Martti Koponen

Kari Auvista voi sanoa onnekkaaksi aarteenetsijäksi. Sulkavalaisella yrittäjällä tärppäsi nimittäin ekalla kerralla, kun hän lähti asiaa jo pitempään harrastaneen Antti Qvintuksen ja metallinpaljastimen kera maastoon viime viikolla.
Auvinen ja Qvintus löysivät Auvisten pellosta Sulkavan Väätälänmäeltä noin 2 300 vanhaa ruotsalaista kuparikolikkoa. Kätkössä oli noin 1450 kahden äyrin ja noin 860 yhden äyrin kolikkoa. Kolikot olivat tuohivakassa, josta oli säilynyt vain yksi kulma.
Ihan summamutikassa ei kolikkoja lähdetty metsästämään. Samasta pellosta löydettiin iso rahakätkö jo vuonna 1907.
Auvinen oli kuullut tarinan tästä löydöstä isältään.
— Yllätyshän se silti oli, kun metallinpaljastin alkoi piipittää melkein heti aamulla, kun pellolle menimme. 
Tarina kertoo, että talollinen P. Reponen löysi vuonna 1907 pellosta tuohivakan, jossa oli 32 plootua ja 2016 kuparirahaa vuosilta 1716–1777. Tuo löytö on nykyisin Suomen Kansallismuseon kokoelmissa.

Savonlinnan maakuntamuseon arkeologi Martti Koponen kertoo, että toistaiseksi kaikki puhdistetut kolikot ovat vuosilta 1730–1769, Ruotsin kuninkaiden Fredrik I:n ja Aadolf Fredrikin hallituskausilta. 
Tutkimukset ovat vasta aivan alkuvaiheessa. Koposella riittää askaretta, koska 200 kolikkoa on vasta puhdistettu, ja jäljellä on kymmenkertainen määrä.
— Aika kärsineitä nämä ovat. Kaikista ei saada puhdistamallakaan vuosilukua esiin, hän sanoo.

Par'aikaa tutkitaan lyöntivuosia ja tarkkaa määrää. Näin on mahdollista saada jonkunlainen käsitys kätkön iästä: kätkö ei ole ainakaan vanhempi kuin nuorin löytynyt kolikko.
Koposen mukaan on kyse todennäköisesti kätköstä 1770-luvun alusta. 
Tuon aikakauden kolikot ovat yleisiä ja tällaisia kätköjä on Suomesta satoja.

Koposen mukaan rahoilla on enemmän tieteellistä kuin rahallista arvoa.
— Paikallisesti tämä on merkittävä löytö, mutta koko Suomessa ei harvinainen. 
Koponen muistelee, että vanhoja rahoja löytyi seutukunnalta muutama kolikkoa isompi määrä edellisen kerran Punkaharjulta Vaaran kylästä 2015.
Väätälänmäen kätköt ovat kuitenkin mielenkiintoisia tutkittaessa itäisen Savon historiaa aikana, jolloin Venäjän ja Ruotsin raja kulki Sulkavan halki, vain 15 kilometrin päässä löytöpaikasta. 

Löytäjäkaksikko Auvinen ja Qvintus otti yhteyttä museovirastoon rahakätköstä. Vielä ei tiedetä, mihin kätkö puhdistuksen jälkeen Savonlinnan maakuntamuseosta siirtyy.
Auvisella olisi kyllä vieno toive.
— Haluaisin rahakätkön näytteille Sulkavalla. 
 

 Asiasta kertoi ensin Sulkava Lehti torstaina.

Uutista päivitetty kello 16.01.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Oho, onnittelut. Laki mikä pakottaa antamaan museolle kaikki yli 100 vuotta vanhat löytö esineet pitäisi poistaa. Tai sitten kunnon rahallinen palkkio arvokaiden esineiden löytäjille. Ei ole amerikassakaan tuollaista lakia.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Hieno löytö. Olen harrastaja. Karsastan museota osittain, koska kahden löydetyn esineen jälkeen pitäisi lakata etsimästä ja tehdä välittömästi ilmoitukset museolle. Sääntö on täysin järjetön varsinkin peltoalueilla joita on aurailtu jo tuhat vuotta. Maan omistajaltahan ne luvat auleellaan liikkumiseen pyydetään, eikä museolta. Ilmoitukset voisi tehdä paljon sujuvammin "köntässä". Rahakammio kerää tietoa löydetyistä rahoista. Siellä ollaan suhteellisen joviaaleja löytäjiä kohtaan, eivätkä he edes pakkolunasta yleisimpiä löytörahoja kuten tuollaisia äyrin rahoja tai kopeekoita jne. Rahalöytöjen ilmoittaminen on kuitenkin esim. historiallista maankäyttöä tutkittaessa hyödyllistä ja onhan siinä laitoksessa numismatiikan tuntemus kohdillaan.. Aion ilmoittaa kyllä asiat kunhan itse ehdin ja saan arkistoitua asiat itselleni kuvina ja tietona - ettei tarvitse museon itkeä. Museo ei myöskään vaadi kuin erittäin harvinaiset löydöt itselleen ja yhden rautakauden lopulta olevan harvinaisuuden olen museolle jopa lahjoittanut. Museo kirjasi järjestelmään ja lähetti kunniakirjan. Hyvä harrastus historiasta kiinnostuneille ja kälätystä kaihtaville. Rikastuminen mielessä tuota ei tietääkseni kukaan harrasta. Päinvastoin: etsinnästä tulee kustannuksia harrastajalle, mistä ei ole mitään nillittämistä.

Lähettänyt käyttäjä Rosvo-Roope (kirjautumaton)
"Noh, mitä sie Rosvo-Roope sillä korulla sitten teit? Laitoit pöytälaatikkoon. Tuskinpa tulee käytettyä." Myin netissä jenkkeihin. Eikä ole koira perään haukkunut. Rahat on jo ryypätty ja käytetty maksullisiin naisiin.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut