Sunnuntai, 25. kesäkuu 2017
Uuno

Jukolasta palaamassa olleet brittisuunnistajat ylittivät laittomasti rajan Parikkalassa – ”Heillä oli halu käydä Venäjällä nauttimassa olutta”

19.06.201715:51
1
  • Parikkalan rajanylityspaikka kuvattuna kesällä 2013. 4.6.2013.  

Parikkalan rajanylityspaikka, raja, rajanylitys, Parikkalan raja, raja-alue, talvi, tulli, rajoitus, kielto, rajavartiosto, rajavartija, rajavartio, rajavalvonta, valvonta, valvontayhteiskunta, valvoja

    Iso-Britanniasta kotoisin olevat suunnistajat ylittivät rajan laittomasti Parikkalassa. Arkistokuva. Kuva: Petri Vanhanen

Neljä Isosta-Britanniasta kotoisin olevaa miestä ylitti laittomasti Suomen ja Venäjän rajan iltapäivällä sunnuntaina Parikkalassa. Joensuussa viikonloppuna järjestetystä Jukolan viestistä palaamassa olleet miehet olivat jättäneet autonsa parkkiin rajalle johtavan tien varteen ja jatkaneet matkaansa jalkaisin ensin rajavyöhykkeelle ja siitä rajan ylitse Venäjän puolelle.

Tutkinnanjohtaja Timo Häkkinen Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksiköstä kertoo, että miehet viettävät Venäjän puolella aikaa muutaman oluen verran.

— En pysty tarkkaa aikaa sanomaan, mutta useampi purkki olutta siellä ehdittiin juoda.

Häkkinen ei osaa tarkalleen sanoa, kuinka pitkällä Venäjän puolella miehet kävivät.

— Eivät kovinkaan pitkällä, mutta selvästi Venäjän puolella he olivat.

Parikkalan Kolmikannan rajavartioaseman partio otti miehet kiinni rajan läheisyydestä valtiorajarikkomuksesta epäiltyinä. Miehet myönsivät esitutkinnassa syyllisyytensä ja kertoivat ymmärtäneensä rajavyöhykkeestä varoittavat kyltit.

— Esitutkinnan mukaan heillä oli halu käydä Venäjällä katsomassa maisemia ja nauttimassa olutta.

Valtiorajarikkomuksesta epäillyt miehet haastettiin vastaamaan teosta Etelä-Karjalan käräjäoikeuteen. He saivat jatkaa matkaansa kohti Britanniaa. Häkkinen arvelee miesten olevan jo lähellä kotia.

Tapauksesta on informoitu Venäjän rajavartiopalvelua normaalin käytännön mukaisesti.

Juhana Nyman

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Turistibaarin voisi joku perustaa rajan tuntumaan josta ulkomaalaiset voisivat kiikaroida venäjän suuntaan. Baarissa voisi ostaa venäläistä olutta ja vodkaa. Ideani on vapaasti ja korvauksetta yrittäjien käytettävissä.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut