Sunnuntai, 11. joulukuu 2016
Tatu, Daniel, Taneli

Jään päällä lilluva vesi kiusaa jalankulkijoita – ritiläkaivojen kansia vapautetaan polanteiden alta

Päivitetty: 10.02.201611:00
2
  • Kadut ovat yhtä aikaa liukkaita ja vetisiä. Kuva: Elina Keskitalo

Liukkauden torjunta on keskiviikkonakin päivän sana. Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin liukkaasta jalankulkusäästä Etelä-Savossa.
– Koko kalustolla ollaan liikenteessä. Vesiä päästellään, hiekoitetaan ja sohjoa poistetaan, kertoo kunnossapitomestari Hannu Kapanen Savonlinnan kaupungilta.
– Paikka paikoin voi olla liukasta ja sohjoa, mutta kyllä varmaan tämän päivän aikana ehditään kaikki käydä, Kapanen arvioi.

Myös Mikkelin kaupungin kunnossapitopäällikkö Päivi Turkki kertoo, että hiekoituksen ohella urakoitsijoita työllistää keskiviikkona ritiläkaivojen aukaisu.
Kaivoja on jäänyt jääpolanteiden alle tukkoon, ja vettä tahtoo kertyä etenkin notkokohtiin.
Jos ritiläkaivo sijaitsee kiinteistön kohdalla, jään pitäminen pois kannen päältä kuuluisi lain mukaan kiinteistön vastuulle.
– Mutta varsinkin pientalovaltaisilla alueilla kaivojen päällä on niin paljon polannetta, että sitä on erittäin hankala kiinteistöjen lähteä poistamaan. Kyllä urakoitsijalle kuuluu pahimman jääpolanteen pois ottaminen, Turkki kertoo.


 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Juro (kirjautumaton)
Liukkautta voi ennakkoon torjua niin, että auraa lumen ja sohjon pois heti jalkakäytäviltä eikä anna se tiivistyä perunapelloksi joka jäätyy ja liukastuu lisää veden kanssa. Tämä vaatii huoltoyhtiöltä näkemystä että ymmärrystä asian suhteen. Se ei näytä oleva kovinkaan vahvaa täällä ja ihmisiä kaatuu useita päivittäin. Taloyhtiöillä on myös tärkeä osuus asioissa, mutta niitä vaivaa laiskuus. Osuutta on lisäksi kunnan virkamiehillä, että taloyhtiöt hoitavat asiat kuntoon. Mutta, kiinnostaako virkamiestä ko. asiat on juttu erikseen.

Lähettänyt käyttäjä ammattimies (kirjautumaton)
Käykääs kokeilemassa tiekarhua neljän ruuhkassa, mukavaa ja sujuvaa ajelua keskustassa, vai olisko parempi hiljaiseen aikaan kun muut tienkäyttäjät nukkuvat ja toivovat että, aamulla saa ajaa polanteista vapaata katua. Ei siinä mitään soittakaa niin annan yövuoron teille ilmaiseksi. Terveisin: teidän nöyrin palvelia uneton (Mikkelistä)

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

09.12. 08:00

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.ita-savo.fi