Tiistai, 19. syyskuu 2017
Reija

Ikäihminen voi olla suuri liikenneriski — omaisten on syytä puuttua, jos ajokyky arveluttaa

14.09.201714:01
8
  • Linnankatu , liikenne , parkkeeraus

    Varsinkin nopeatahtisessa kaupunkiliikenteessä on reaktiokyvyn ja näön oltava kunnossa. Kuva: Soila Puurtinen

Ikäihmisten määrä liikenteessä kasvaa. Liikenneturva arvioi iäkkäiden kuljettajien määrän jopa nelinkertaistuvan vuodesta 2010 vuoteen 2040.
Ikääntyminen heikentää reaktiokykyä ja näköä, toisilla muistiakin. Kuljettajasta voi tulla vaarallinen itselleen ja muille. Jos ikääntyvä ei hahmota asiaa itse, siihen pitää puuttua.
Omaiset ovat avainasemassa. Ajokyky on otettava puheeksi, vaikka se vaikealta tuntuisi ja vaikka lopputulos voi olla, että vanhemman tai isovanhemman ajot loppuvat. 

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilastojen mukaan Etelä-Savossa oli tämän vuoden heinäkuussa voimassa 15 509 ajokorttia, joiden haltija on 70-vuotias tai vanhempi. Yli 80-vuotiaita on 3 276 ja näistä 121 kuljettajan ikä ylitti 90 vuotta.
Kaikki eivät aja, mutta määrä on huomattava. Onnettomuusriski kasvaa kuljettajan ikääntyessä, samoin kuljettajan oma loukkaantumisriski.  Trafin mukaan vähintään 65-vuotiaiden loukkaantumisista 12 prosenttia oli vakavia, kun keskimääräinen prosenttiluku on kahdeksan.

Ikäihmisille on esitetty rajoitettua ajo-oikeutta. Ajaa saisi esimerkiksi valoisalla ja tietyllä alueella. Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen ei näe tälle tarvetta
— Moni tekee saman vapaaehtoisesti. Liikutaan kun se tuntuu turvalliselta ja tutuilla teillä.
Pohjosen mielestä omaisten on toimittava, jos kuljettajan kunto huononee.
— Huononeva motoriikka tai muistiongelmat näkyvät muutenkin. On syytä tuoda asia lääkärin tietoon, Pohjonen sanoo.

Yli 70-vuotiaiden on uusittava ajokortti viiden vuoden välein. Uusimiseen liittyvässä laajennetussa lääkärintarkastuksessa huomioidaan ikääntymisen, sairauksien ja lääkityksen vaikutukset ajoterveyteen. Havainnointi ja muisti testataan myös. 
Joskus lääkäri edellyttää ajokoetta. Jos ajokortin terveysvaatimukset eivät täyty, lääkärin on ilmoitettava asiasta poliisille. Tällöin ajokorttia ei uusita.
Omaisetkin voivat olla yhteydessä poliisiin.
— Poliisi voi määrätä lääkärintarkastuksen, jos ajokuntoa epäillään. Parasta on kuitenkin olla yhteydessä suoraan lääkäriin, koska poliisi tarvitsee tältä joka tapauksessa lausunnon, neuvoo rikoskomisario Vesa Väänänen Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Savonlinnassa Linnalan Opistolla järjestettiin torstaina Ajokyvyn arviointi -yleisötilaisuus, jossa olivat puhumassa ylilääkäri, geriatri Riitta Kupiainen, Suomen Ajokykyarvioinnit Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ilmoniemi sekä ylikonstaapeli Pekka Lötjönen.

Kommentit

Käyttäjän Moraalijeesus kuva
Lähettänyt käyttäjä Moraalijeesus
Miula olisi ilmainen vinkki päättäjille ajokunnon testaukseen. Laitetaan se ajokortin uusija lääkärin kanssa autoon ja ajetaan semmoinen puolen tunnin lenkki. Tämän jälkeen irroitetaan lääkärin sormet yksi kerrallaan kauhukahvasta... Sitten kortin uusija ja lääkäri istuu juttelemaan niistä syistä, miksi korttia ei uusita.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Varmaan käyttäjä Lähihoitaja on myös ratkaissut miten syrjäseuduilta yli 75 v. ihmiset pääsevät esim. kauppaan. Ajokyky on yksilöllinen, monet 80 vuotiaat ovat vielä hyvinkin ajokuntoisia ja toisaalta paljon nuoremmissa on niitä, joille ajokorttia ei pitäisi antaa ollenkaan.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Pelkkä ikä ei sano vielä mitään, sillä ajokyvyn säilyminen on yksilöllinen piirre. Jotkut 95-vuotiaat voivat olla vielä täysin ajokykyisiä kun taas joillakin ajokyky voi olla heikko jo 70-vuotiaina.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

17.09. 12:11

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut