Perjantai, 9. joulukuu 2016
Anna, Anne, Anni, Anu

Helsinkiläinen polkupyöräliike laajensi Savonlinnaan

12.03.201620:00
11
  • Savonlinnalainen Jussi Patjas iloitsee mahdollisuudesta jatkaa pyöräalalla kaupungissa oman yrityksen lopettamisen jälkeenkin. Kuva: Tuija Pauhu

Savonlinnassa kuukauden ajan toimineessa Hi5 Bikes -polkupyöräliikkeessä odotellaan kevään tuloa.

Myymälävastaava Jussi Patjas sanoo, että pyörä- ja varaosakauppaa on jo hierottu.

— Mutta pyöräkauppias saa pitää vielä sormet ristissä ja toivoa aikaista kevättä.

Patjaksella oli oma pyöräliike ja -korjaamo melkein nykyistä työpaikkaa vastapäätä.

— Ilmoitin Helsingin päähän, että olen lopettamassa, ja kävi niin onnekkaasti, että sieltä tarjottiin töitä.

Työnantaja on urheilutarvikkeiden maahantuontia ja tukkukauppaa tekevä Tarmin Oy, jonka aputoiminimi Hi5 Bikes on.

Hi5 Bikes -liike on myös Helsingin Herttoniemessä.

Valikoimaan tulee pyöriä laidasta laitaan, myös korjauspalvelu.

— Tehdään oikeastaan kaikki peruspyöränkorjaukseen tarvittavat toimet, eli laakeri-, täys- ja erikoishuollot. Rakennamme myös erikoispyöriä asiakkaiden toiveiden mukaan.

Tarmin Oy:n toimitusjohtaja Tarmo Minkkinen kertoo, että liikkeen avaaminen Savonlinnaan sai alkunsa Patjaksen ilmoituksesta.

— Aluksi tuli leikkimielinen idea toimipisteen avaamisesta Savonlinnaan. Kun palaset loksahtivat kohdalleen ja Citymarketin yläkerrasta löytyi kiva tila, ajateltiin kokeilla. Savonlinna on kaunis kaupunki. Tykkään vaelteluhommista- ja fillaroinnista ja odotan innolla, millaista siellä on kesällä.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä waldopepper (kirjautumaton)
Hienoa! Toivottavasti pyöräilijät löytävät mahtavat Savonlinnan seutukunnan luontoarvot, ja sen myötä myös uuden pyöräliikkeen palvelut. Näitä tarvitaan paikkakunnalla, eikä vain ilmoituksia loppuunmyynneistä jne. Tsemppiä yritykselle ja aikaista kevättä!!

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

09.12. 08:00
07.12. 14:00

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.ita-savo.fi