Perjantai, 24. helmikuu 2017
Matti, Matias

Anneli Puustinen aloitti Hotelli Punkaharjun toimitusjohtajana vuoden alusta

Päivitetty: 05.01.201714:45
15
  • Anneli Puustinen on viimeksi toiminut Original Sokos Hotel Seurahuoneen johtajana Savonlinnassa. Kuva: Timo Seppäläinen

Pitkään Savonlinnan Seurahuoneen hotellinjohtajana toiminut Anneli Puustinen on aloittanut vuoden alusta Hotelli Punkaharjun toimitusjohtajana.

Tärkein kriteeri uuden toimitusjohtajan valinnassa on ollut hotellin tavoite panostaa jatkossa entistä enemmän toiminnan ammattimaisuuteen sekä kannattavaan kasvuun.

— Olen erittäin iloinen, että saimme Annelin vetämään toimintaamme, toteaa yrittäjän roolissa Puustisen työparina toimiva Saimi Hoyer tiedotteessaan.

— Arvostan suuresti hänen ammattitaitoaan ja pitkää kokemustaan matkailutoiminnasta. Lisäksi koemme tärkeänä, että Anneli on sitoutunut Savonlinnan seutuun ja tuntee sen toimijaverkostot.

Hoyer julkisti ostaneensa miehensä Thomas Hoyerin kanssa entisen Valtiohotellin nykyisen Hotelli Punkaharjun viime kevättalven Matkamessuilla. Hoyerin mukaan alkuvaihe on antanut paljon oppia, osin kivuliastakin. Tärkein huomio on ollut asiakaspalautteen tuomana se, että hotelli tuotteena on hyvä ja sellainen, jota kannattaa kehittää edelleen.

Kuluvan talven ja kevään aikana hotellissa viimeistellään kokoustiloja ja parannetaan mökkikylää. Myös veneilijöiden palveluita kehitetään. Höyrylaivaristeilyt jatkuvat Savonlinnan sataman ja Punkaharjun välillä viime kesäiseen tapaan.

Talvikauden matkailuun suunnitellaan luontoaktiviteetteja, joilla hyödynnetään kansallismaisemaa. Hoyer sanookin, että talvi ja kevät ovat seudulla aivan turhaan vajaakäytöllä matkailun näkökulmasta.

— Pitkään ulkomailla työskennelleenä osaan arvostaa kotiseutuni ainutlaatuisuutta. Punkaharjulla ei ole mitään estettä talvimatkailun kehittämiseen.

Hoyer uskookin, että parhaiten kehittämisessä onnistutaan silloin, kun eri tahot ja toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä.

Hotelli pitää tauon 8.1. alkaen ja avaa ovensa jälleen hiihtolomien aikaan. 

 

 

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Kukaan ei ole "paikallaan" ennenkuin meriitti tuottaa fygyä kassaan. Ainakaan jos puhutaan hotelleista ja yrittämisestä ylipäänsä. Ennakolta ei voi sanoa onko joku "paikallaan". Kommentti, että joku on "paikallaan" on niiiiiin kulunut höpöfraasi ettei järki sitä pysty selittämään. Tuhat kertaa kuultu juttu erinäisillä palstoilla. No onnea voinee toivotella maan himmeimmän markkina-alueen parissa puljaamiseen. Vähemmän diivailua, enemmän työtä voi toimia, tai sitten olla toimimatta..

Lähettänyt käyttäjä Yrittäjä (kirjautumaton)
Ihan alkuun pitää sanoa, että en halua olla tässä kateellinen tai pahansuopa, vaan toivon kaikille yrittäjille vilpittömästi onnea ja menestystä. Voin kuitenkin 40 yrittäjävuoden (en ole matkailupuolen yrittäjä) kokemuksella sanoa, että monen asian pitää hotelli Punkaharjun toiminnassa muuttua, jos pitkää ikää hotellille halutaan. Ensimmäinen tehtävä on omistajien hoitaa remontin aikaiset velkarästit pois. Huono maine leviää helposti ja maineen palauttaminen on työlästä. Uuden toimitusjohtajan on myös ensi alkuun käytävä omistajien kanssa arvokeskustelu hotellin hinnoittelusta. Viikon työkeikalle tarvitsimme kaverin kanssa majapaikan seudultanne. Ensimmäiseksi tiedustelin majoitusta hotelli Punkaharjusta ja onneksi kysyin myös yöpymisen vuorokausihintaa. Hotellin tarjous sisälsi vain yöpymisen aamiaisen kanssa. Pikkaisen jouduin henkeä haukkomaan, kun hintapyyntö oli yli 180€ hengeltä yhdestä vuorokaudesta. Seuraavaksi soitin hotelli Herttuaan. Herttuan tarjous kahden hengen huoneessa piti sisällään aamiaisen ja päivällisen sekä aamu-ja iltasaunan ja uimahallin vapaan käytön. Kävipä kaverini samaan hintaan myös uimahallin edessä olevan Puruveden avannossa "lämmittelemässä". Herttuassa vuorokauden hinta oli 57€ hengeltä. Siellä hinta oli kohillaan ja meille yöpyjille jäi hyvä mieli sekä tunne, että tänne tulemme toistekin. Hotelli Punkaharju ei ole Pariisissa tai Tokiossa, siellä hotelliyöstä voi turisti joutua maksamaan tosi paljon. Vaikka hotelli Punkaharju leikkaisi hinnoistaan puolet pois, niin hirveän kovaa tunkua ei ainakaan suomalaisista asiakkaista tulisi. Jos venäläisten turistien virta Suomeen palaa entiselleen, niin itäisen naapurin rahankäyttö on suomalaisiin verraten jonkin verran löysempää.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä