Sunnuntai, 20. elokuu 2017
Sami, Samuli

Poikkeuksellinen talvi tekee apukinokset elintärkeiksi

20.02.201407:00
13
  • Toiveissa on, että kolatut apukinokset kelpaavat synnyttäville naaraille. Norpan pesintäolosuhteita pohdittiin keskiviikkona Savonlinnassa. Kuva: Timo Seppäläinen

Saimaannorpan pesinnän kannalta elämme poikkeuksellista talvea. Kelin on ennustettu säilyvän edelleen samanlaisena kuin tähänkin asti eikä luvassa ole suurempia lumimyräköitä eikä pakkasia.
– Koskaan aikaisemmin ei ole ollut tämäntyyppistä. Viime vuonna vedenpinta laski jääkannen aikana, mikä aiheutti tiettyjä ongelmia pesinnässä, ja nyt taas ei ole lunta pesintään, sanoo Etelä-Savon ely-keskuksen biologi Arto Ustinov.

Ympäristöministeriön asettama Saimaannorpan suojelutyöryhmä 2012 kokoontui Savonlinnassa keskiviikkona. Kokouksessa keskusteltiin norpan pesintäolosuhteista Saimaalla, apukinoksista, vedenkorkeudesta, saimaannorppa LIFE:n tilanteesta, jäällä liikkumista rajoittavasta päätöksestä Haukivedellä sekä verkkokalastusrajoituksista, joissa ei ole suurempia muutoksia tullut.
– Toivon mukaan Metsähallituksen johdolla kolatut yli 200 apukinosta kelpaavat ja suurin osa synnyttävistä naaraista saataisiin niihin turvallisesti synnyttämään. Näin saataisiin paremmin turvattua jälkeläisten mahdollisimman hyvä henkiinjääminen.
Saimaalla on pyöreästi 80 synnyttävää naarasta.
Aikuiset hylkeet pystyvät makoilemaan jäälläkin, mutta kuuteilla tilanne on aivan toinen.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Norppapyydys (kirjautumaton)
Kun vielä tutkijat jättäisivät sitten ne pesät rauhaan. Niiden tutkimisesta tulee mieleen pikkupoikana harrastettu räksänpesillä käynti. Syyksi riitti oma mielenkiinto, miten elukka siitä selvisi ei ollut kiinnostavaa. Etteivät vaan olisi tehneet norppapyydyksia pesien varjolla.

Lähettänyt käyttäjä Esko K Tynkkynen (kirjautumaton)
Saimaan ranta- asukkaat odottavat nyt luotettavia panos/ tuotos tuloksia huhtikuun loppuun mennessä . Tällainen mielikuvilla kosiskelu sekä tietoinen julkisuuden hakeminen eivät enää riitä.

Lähettänyt käyttäjä Lumimies (kirjautumaton)
Tullaan vielä huomaamaan miten tärkeän päätöksen valtuusto teki myöntämällä harjoitusjäähallille tulevat miljoonat. Se on saimaannorpan pelastus, sillä sieltä saadaan heinäkuusta lähtien kerättyä lunta varastoon lumettomia talvia varten ja lumet voi säilöä kylmillään oleviin kyläkouluihin odottamaan jäille levitystä.

Lähettänyt käyttäjä Anonyymi (kirjautumaton)
yksi uskollinen ulkosuomalainen ita-savon lukija(harryn mummi) toivoo etta kaikki tehdaan norpan hyvaksi.....harryn rakkain pehmolelu on saimaan norppa(lempinimi whisky).....laitetaan kinoksia ja hoidetaan norppeja.........hauskoja hiihtolomia kaikille

Lähettänyt käyttäjä Lopullinen ratk... (kirjautumaton)
Ilmasto lämpenee. Tällaisia talvia on tulevaisuudessakin. Ja aina useammin ja useammin. Pitää varustautua. Norpille pitää tehdä sopiville paikoille tekojäätä ja lumitykeillä puhaltaa sinne lunta pesimistä varten. Jotta varmistettaisiin norppien löytävän tehdyt pesäpaikat, tulisi paikkojen ympärille rakentaa tiivis pohjaan ulottuva panssariverkkoaita, ja kuljettaa norppia sinne. On selvää, että norppa ei välttämättä hyväksy tällaista keinopaikkaa pesäpaikakseen. Sillä ei kuitenkaan ole muuta mahdollisuutta, joten luonnonolot eivät pääse pilaamaan poikastuotosta. Koska norppien vuosittainen kiinniottaminen on hankalaa, tulisi kuutit kuljettaa pesimäpaikoille varsin nuorena, jo ensimmäisenä syksynä. Lisäksi ne pitäisi pitää alueilla koko elinikänsä suojassa maailman vaaroilta. Aidatuilla pesimäpaikoilla norppia pitäisi luonnollisesti ruokkia ja muutenkin huolehtia niiden kaikenpuolisesta hyvinvoinnista. Menetelmää pitäisi vuosittain laajentaa rakentamalla uusia pesäpaikkoja, esimerkiksi 10 paikkaa vuodessa. Jo 10 vuoden kuluttua olisi Saimaalla turvallinen sadan pesän norppakanta, jolloin kaikki kalastusrajoitukset voisi lopettaa. On huomattavaa, että kyseinen homma takaisi lukuisille tohtoristason biologeille ja muille luonnonsuojelijoille vakaat työpaikat lähimmiksi vuosiksi. Systeemin valmistuttua löytyisi työtä norppien hyvinvoinnista huolehtimisessa. Systeemin valmistumiseen mennessä nämä korkeasti koulutetut itsensä elättäjät olisivat varmasti löytäneet jonkun toisen keinon elättää itsensä muiden kustannuksella.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut