Lauantai, 24. kesäkuu 2017
Johannes, Juhani

Kolmella koululla sulku-uhka säästöohjelman vuoksi

15.11.201311:16
1
  • Tuusmäen koulun rehtori Antti Turkki soittaa koululaisille välituntikelloa. Kuva: Timo Seppäläinen

Rantasalmen kunnassa saattaa kolmen koulun toiminta loppua kunnan säästöohjelman vuoksi. Jos nyt päättäjien ajama kouluverkkosuunnitelma menee läpi, koulujen ovet suljetaan vuonna 2015. Oppilaat keskitettäisiin kirkonkylään Rantasalon kouluun.

Rantasalmella Tuusmäen koululla on pitkät perinteet. Koulu on yli sata vuotta vanha ja odotetusti kylän "sydän". Tällä hetkellä koulussa on 21 oppilasta ja ennuste tuleville vuosille on 20-24 oppilasta. Tuusmäen koulun rehtori Antti Turkin mukaan koulukiinteistö on hyvässä kunnossa. Koulun kaukainen sijainti kirkonkylään nähden puoltaa koulun jatkoa.
– Oppilaat joutuvat lähtemään kotoaan kirkonkylän kouluun ennen kello seitsemää, koska koulu alkaa kello kahdeksan. Koulumatkat ja -päivät muodostuvat pienille koululaisille liian pitkiksi, jos koulu päätetään lopettaa.
Turkki myös muistuttaa, ettei koululaisten kuljettaminenkaan ole ilmaista lystiä. Jos koulu suljettaisiin ja koululaisia ryhdyttäisiin kuskaamaan, pitäisi kuljetuksia olla useamman kerran päivässä, kun koulutaivalta kulkee eri-ikäiset eskareista lukiolaisiin.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Kuljetuksen lai... (kirjautumaton)
Kuljetuksen lainmukaisiksi jos koulut suljetaan Ylipitkät kuljetusajat tiedossa jatkossa. Koulukokouksessa kunnan edustajat lupailivat, ettei ylimääräisiä mutkia tulla enää jatkossa tekemään koulukyydeissä. Ihmettelen vaan, että miten koulukuljetuksen piiriin kuuluvat sitten asianmukaisesti aiotaan kuljettaa? Lisäkulut ovat kovat. Missä ovat laskelmat siitä, mikä on kokonaisvaltainen kustannussäästö, jos kyläkoulut lakkautetaan? Mitään lukuja eivät kunnan edustajat pyynnöistä huolimatta osanneet vieläkään esittää. Kaikki oli mutua ja että sitten aikanaan ne lasketaan. Miten kummassa sitten osaavat väittää nyt, että säästöjä syntyy, jos eivät edes tiedä tässä tilanteessa laskelmia esittää? Joku vaan on haluamassa kouluja suljettavaksi muka säästöjen vuoksi Keskuskoulun katto vuotaa ja muutakin remonttia on tiedossa isolla rahalla tehtäväksi. Nyt on käytettävissä remontoituja ja toimivia pienluokkaisia kouluja, joissa löytyy tiloja pienryhmillekin. Ne ollaan varmaan sitten myymässä nekin jollekin, joka lupaa yritystoimintaa niihin, mutta läheskään aina näin ei ole Rantasalmella tapahtunut. Kouluremontteihin pistetään ensin palamaan satoja tuhansia ja sitten parin vuoen perästä ilmoitetaan koululn lakkauttamisesta. Erikoista taloudenpitoa päättäjiltä.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut