Tiistai, 19. syyskuu 2017
Reija

Syväoro odottaa Parikkalaa

Päivitetty: 08.11.201212:23
  • Petroskoissa keskusteltiin tiistaina Syväoron ja Parikkalan rajanylityspaikoista. Kuvassa Lahdenpohjan piirin johtaja Vladislav Vohmin (vas.), Västernorrlannin lääninherra Bo Källstrand, Karjalan tasavallan päämies Alexander Hudilainen, Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg sekä NECL II -hankkeen projektipäällikkö Per-Åke Hultstedt. Kuva: NECL II -hanke/Virpi Heikkinen

Keskipohjolan kuljetuskäytävän edustajat tapasivat Karjalan tasavallan päämiehen Aleksander Hudilaisen tiistaina Petroskoissa.

Päämiehen mukaan hänen ja presidentti Vladimir Putinin äskettäisessä tapaamisessa käsiteltiin Venäjän ja Suomen välisten liikenneyhteyksien parantamista ja Syväoron tilapäisen rajanylityspaikan kansainvälistämistä. Venäjällä valmistellaan jo rajanylityspaikan kansainvälistämiseen liittyviä asiakirjoja ja neuvotellaan käytännön toimista. Hudilaisen mukaan olisi tärkeää, että Suomen puolella vastaavaa työtä alettaisiin tehdä Parikkalan hyväksi.

Ihala–Raivio–Syväoro-tie valmistuu vuoden 2014 loppuun mennessä. Rakenteilla on myös Pietari–Petroskoi-valtatie, joten liikenneyhteydet Venäjän puolella ovat parantumassa.

Parikkalassa on jo käynnistetty rajanylityspaikan maankäytön suunnittelu ja kaavoitus. Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistäminen on kirjattu Etelä-Karjalan maakuntaohjelman ja rajastrategian lisäksi myös muiden maakuntien ohjelmiin.

http://gov.karelia.ru/gov/News/2012/08/0813_07_f.html

http://www.gov.karelia.ru/gov/News/2012/03/0320_06_f.html

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

17.09. 12:11

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut