Keskiviikko, 23. elokuu 2017
Signe, Varma

Pakolaisten kuntapaikkoja on liian vähän, mutta tilanne on viime vuotta parempi — puolet Etelä-Savon kunnista ei tarjoa paikkoja

16.03.201721:30
76
  • Suomeen saapui vuonna 2015 noin 32000 turvapaikanhakijaa etenkin Tornion kautta. Lappiin perustettiin paljon vastaanottokeskuksi

    Suomeen saapui vuonna 2015 noin 32000 turvapaikanhakijaa etenkin Tornion kautta. Lappiin perustettiin paljon vastaanottokeskuksia, ja nyt pohjoisen kunnat myöntävät ahkerasti kuntapaikkoja oleskeluluvan saaneille. Kuva: Ville Honkonen

Pakolaiset tarvitsevat lisää kuntapaikkoja, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön (tem) tilasto. Tänä vuonna kunnat ovat lupautuneet ottamaan vastaan yhteensä 2 500 pakolaista, mutta temin asettamaan neljäntuhannen paikan tavoitteeseen on yhä matkaa.

Etelä-Savon kunnista Hirvensalmi on tarjonnut tänä vuonna pakolaisille 35 kuntapaikkaa, Juva 30, Mikkeli 80, Pertunmaa 30, Pieksämäki 50 ja Savonlinna 50. Kunnat tarjosivat samat määrät viime vuonna. Enonkoski, Joroinen, Kangasniemi, Mäntyharju, Puumala, Rantasalmi ja Sulkava eivät ole allekirjoittaneet sopimuksia kuntapaikoista.

Ministeriön maahanmuuttajien kotouttaminen -ryhmän kehittämispäällikkö Tarja Rantala arvioi, että kuntapaikkojen määrä voi vielä nousta yli kolmeentuhanteen. Toistaiseksi sopimuksen kuntapaikoista on tehnyt reilut sata kuntaa, mikä on puolet viime vuoden kokonaismäärästä.

— Torstaina sain Etelä-Savosta viestin, että useiden kunnan kanssa on neuvoteltu ja päätöksiä on varmasti luvassa, Rantala sanoo.

— Kuntavaalit ovat huhtikuussa, joten ne varmaankin hieman viivästyttävät asian käsittelyä — asia jätetään seuraavalle valtuustolle. Uusien päätösten tekeminen menee syksyn puolelle.

Rantalan mukaan tilanne on joka tapauksessa parempi kuin viime vuonna, jolloin temin tavoitteena oli lähes kymmenentuhatta kuntapaikkaa.

Pakolaisille pyritään löytämään kuntapaikka läheltä vastaanottokeskusta.

Kuntapaikat ja ihmisten toiveet eivät kuitenkaan aina kohtaa: viime vuonna kuntapaikkoja oli 4 500, mutta niihin osoitettiin vain 3 300 ihmistä. Kunnat myönsivät paikkoja myös loppuvuodesta, joten kaikkia paikkoja ei ehditty täyttää.

Jotkin kunnat ovatkin Rantalan mukaan olleet jopa näreissään, kun myönnetyt kuntapaikat eivät ole täyttyneet.

Ossi Mansikka, HS

Lue juttu HS:n sivuilla

 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Pieni ennustus (perustuu 90 luvun vastaavaan touhuun) kun 90 luvulla afrikkalaiset sai turvapaikan niin kunmasti koko porukka häippäs etelä-suomeen ja samalle kerrostalo alueelle...kotoutumaan! Sama on edessä näiden viimeisimmäks tulleiden kanssa. Joten turha vaiva etsiä kuntapaikkoja muualta kuin ihan eteläisimmästä suomesta. Huppista olikohan tämä nyt sitä kivapuhetta vai vihapuhetta...miettii toimitus ;) laittakaa varmuuden vuoksi vihapuheen laariin ettei vaan kukaan pahoita mieltään ja lähde huutamaan torille peliä "Taas" kerran poikki. Mukavaa kevään jatkoa.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Miksi velkaisten kuntien pitää elättää nämä ? Valtio antaa kunnille vain osittiasrahaa. En tule ikinä ymmärtämään sitä, miten itsenäisen maamme kansalaiset ohitetaan nyt monessa asiassa, eikä siitä saisi edes puhua ?! Olen järkyttynyt ja peloissani ! Millaisen maan jätämme seuraavalle sukupolvelle ?

Lähettänyt käyttäjä Kohti uutta (kirjautumaton)
Valtio maksaa kustannukset. Taitavia, osaavia ja työhön innokkaasti suhtautuvia pakolaisia odottelee asuntoja ja uuden elämän alkua. Vaikka pienessä kunnassa saattaa tuntua etteivät rahkeet riitä, niin usein kunnan toiminta samalla saa uutta potkua. Jos esim ra-ju-pu-su kunnat ottaisivat vaikka 20 samalta maailmankolkalta olevaa perhettä niin perheillä olisi tukea toinen toisistaan.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Ei vaan elintasoturistien kuntapaikkoja on aivan liikaa. Pakolaisista suurin osa on täällä ilman mitään perustetta, suurin osa heistä saa kielteisen turvapaikkapäätöksen ja myönteisen päätöksen valtaosa ei tule integroitumaan yhteiskuntaan koskaan. Ei. Meillä ei ole mitään moraalista velvoitetta tämän haitallisen leikin edistämiseen.

Lähettänyt käyttäjä Sisseli (kirjautumaton)
Hyvin moni Suomen kunnista ei halua ottaa yhtään pakolaista, koska valtion korvaukset ovat melko pienet siihen verrattuna mitä kulut ovat eli yli 7-vuotiaan vastaanotosta maksetaan kunnalle 2300 euroa/vuosi ja sitä nuoremmasta 6845 euroa/vuosi. Kunta sitoutuu järjestämään pakolaiselle mm vuokra-asunnon, kotouttamispalveluja, tulkkaus- ja käännöspalveluja ja lapsille omat erityisluokkansa kouluihin. Suuri osa pakolaisista haluaa sitten muuttaa Helsingin seudulle, jossa omien maanmiehiensä kulttuurin pariin. Ruotsissa on tehty virhe, jossa Lähi-idästä ja Afrikan maista tulleet ovat asutettu lähiöihin, joissa suuri osa ei osaa edes ruotsia ja tämä taas ehkäisee tehokkaasti työnsaannin.

Lähettänyt käyttäjä ev (kirjautumaton)
Ne päättäjät jotka ovat halunneet tänne 50 kuntapaikkaa täytyy velvoittaa maksamaan omasta pussistaan kulut. Ei sitä kuuluisaa valtio maksaa virttä usko kuin idiootit jotka eivät ymmärrä että mikä se valtio on. Ei hallitus ole yhtäkkiä sampoa takonut.

Lähettänyt käyttäjä Savon Psykoloki (kirjautumaton)
Samaan aikaan alkuperäiskansa aiheuttaa valtiolle yli 6:n miljardin ylimääräisen vuosilaskun elintasosairauksien ja välinpitämättömyytensä takia. Mutta eipä kukaan siitä valita kuten ei valita siitä isosta suomalaisjoukosta joka ei koskaan ole eikä koskaan aiokaan töitä tehdä.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut