Torstai, 29. kesäkuu 2017
Pekka, Petri, Petra

SVS on hyväkuntoinen kasikymppinen — tennisväki juhlii hymy huulilla

19.05.201709:01
  • Puheenjohtaja Jussi Turtiaiselle Savonlinnan Verkkopalloseuran uusi slogan kelpaa hyvin. – Seuran johtaminen voi olla vakavampaa, mutta lajin harrastaminen ei sitä todellakaan tarvitse olla, itsekin aktiivisesti pelaava Turtiainen sanoo. Kuva: Jarmo Pesonen

Puheenjohtaja Jussi Turtiainen kuvailee lauantaina 80-vuotisjuhliaan viettävää Savonlinnan Verkkopalloseuraa aika hyvässä kunnossa olevaksi seuraksi.
Perusteitakin kuntoarviolle on: junioritoiminta on ollut jo usean vuoden ajan myötäisessä ja harrastajamäärätkin ovat kasvaneet. Nyt seurassa on jäseniä 160—170 ja kahdensadan rajapyykki on tarkoitus ylittää lähivuosina.
Neljättä vuottaan puheenjohtajana toimiva Turtiainen kehuu nuorennusleikkauksen kokenutta seuran hallitusta, joka pursuaa tuoreita ideoita.
— Minä olen oikeastaan ainoa vanha jäärä siinä porukassa. Seuraavassa syyskokouksessa olisin minäkin jo valmis siirtymään syrjään. Kolmekymmentä vuotta olen seuran hallinnossa eri tehtävissä toiminut.

SVS on erinomainen esimerkki siitä, mitä valmennukseen satsaaminen merkitsee juniorityössä.
Muutama vuosi sitten Ilkka Mäkelä aloitti pohjien rakentamisen ja Tero Mäkäläinen on valanut pohjaa tukevammaksi. 
Juniorimäärät ovat kasvaneet hurjasti ja kesällä 13 vuotta täyttävä Juho-Eric Biggs on noussut helmenä ikäluokkansa kärkeen Suomessa.
— Kokopäiväinen valmentaja olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta näin pienellä seuralla ei ole resursseja sellaiseen. Omistautunut osa-aikainen valmentaja on toiseksi paras ratkaisu ja sellainen meillä on, kehuu Turtiainen päävalmentaja—valmennuspäällikön tittelillä operoivaa Mäkäläistä.

Mäkäläinen palkattiin tehtäväänsä seuratuella, joka loppuu tänä vuonna. Turtiaisen mukaan Mäkäläisen työ kuitenkin jatkuu. Valmentajan palkasta puolet maksaa SVS ja toisen puolen tennishalliyhtiö Pomppu Oy.
— Teron palkka on seuran budjetissa ja olemme sitä varteen saaneet hankittua sponsoreita. Enemmänkin mahtuu mukaan, sillä olisi hyvä, että harjoitusmaksuja ei tarvitsisi nostaa, Turtiainen sanoo.
Kilpailutuoimintakin on vilkasta. SVS:llä on useita joukkueita eri sarjatasoilla I divisioonassa pelaavasta edustusjoukkueesta veteraanien SM-sarjassa pelaaviin joukkueisiin.
Seuran juniorit kilpailevat kiitettävän ahkerasti.
Puheenjohtajalle kilpailutoiminta on sydäntä lähellä, sillä takana on pitkä rupeama seuran kilpailupäällikkönä.
— Kaikistahan ei tule kilpapelaajia, mutta toivottavasti jäävät seuraan hyviksi harrastajiksi.

Kellarpellon tenniskeskus alkaa talvella käydä ahtaaksi, kun kolmella sisäkentällä pelataan tenniksen lisäksi sählyä ja sulkapalloa.
Turtiaisen mukaan yhden lisäkentän rakentaminen on idea-asteella.
— Lupaa ei ole kaupungilta haettu, mutta lupaehdot täyttyvät. Tontti on varattu eli hallin laajentaminen koulun puolelle olisi mahdollista. Rahastahan se tietysti on kiinni, Turtiainen sanoo.

 

Koko kansan
tennisjuhla

Kellarpellon tenniskeskuksessa lauantaina klo 10—14.
Klo 10 Avoin tennisliikkari 3—6-vuotiaille.
Klo 11 SVS:n ykkösjoukkueen nelinpelin näytösottelu.
Klo 12 Seuran kilpajunioreiden valmennusnäytös.
Klo 13 Suomen mestareiden näytösottelu: Juho-Eric Biggs (P12) vastaan Ari Malinen (M55).
Mahdollisuus kokeilla tenniksen pelaamista sekä syöttää ja lyödä tutkaan.
Hernekeittotarjoilu ja arpajaiset
Tennisaiheinen kirpputori

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut