Keskiviikko, 18. tammikuu 2017
Laura

STPS ei ole luovuttanut taisteluaan Kolmosen kärkipaikasta - MiPK:n nousulle ei tullut sinettiä

10.09.201619:49
11
  • stps-pallo-kissat

    Marko Huttu vei STPS:n 2-0-johtoon ensimmäisen jakson loppupuolella. Kuva: Antti Varonen

Jalkapallon Kaakon Kolmosen mestaruus näyttäisi olevan kahden kauppa, kun pelaamatta on enää kaksi sarjakierrosta.
Kärki tiivistyi lauantaina, kun STPS kukisti 70-vuotisjuhlaottelussaan lohkoa johtavan Mikkelin Pallo-Kissat 3—2 (2—0) ja kavensi joukkueiden välisen eron kahteen pisteeseen.
PeKa ja FC Peltirumpu sen sijaan tuhrivat omat saumansa. PeKa hävisi Haminan Pallo-Kissoille ja FC Peltirumpu yllättäen lohkojumbo Kultsu FC/2:lle.
— Kauden toinen voitto Kissoista, joten ei voi olla kuin tyytyväinen, iloitsi juhlan kunniaksi komeaan pukuun sonnustautunut STPS-valmentaja Tuomas Silvennoinen. Pukeutumistyylissä oli ripaus Mourinhoa ja Guardiolaa.
Pallo-Kissojen valmentaja Timo Vehviläinen ei ollut huolissaan, vaikka voitolla se olisi sinetöinyt lohkovoiton ja sarjanousun.
— Kaksi matsia on jäljellä ja tällaisella pelillä ne hoidetaan varmasti, Vehviläinen kuittasi tappion.
Zakaria Abahassine, Marko Huttu ja Markus Riikilä veivät STPS:n jo 3-0-johtoon, mutta KIssat kiri lopulta maalin päähän, mutta ei lähemmäksi.
STPS:llä oli tuhannen euron paikat kasvattaa maalitiliään, mutta Huttu, Abahassine, Miika Kuntonen ja Antti Pulkkinen vuorollaan saivat pallon avopaikoista ohi maalin.
— Ehkä niissä tilanteissa ei keskitytty riittävästi. Onneksi saatiin kuitenkin sen verran monta sisään, että voitettiin, maalipörssin kärkeen yksin siirtynyt Abahassine naureskeli. Miehen tilillä on nyt 12 osumaa, kun MiPK:n Sami Kontulaisella on yksi maali vähemmän.
Abahassine on pelannut pitkästä aikaa täyden kauden ja mies on silminnähden viihtynyt vihreällä veralla.
- Olin kesän töissä Savonlinnassa ja saatiin hyvä jengi kasaan. Kaikilla on ollut yhteinen halu ja kun taustalla on Tuomas Silvennoisen motivoiva valmennus, niin kiva on ollut pelata.
Lauantaina STPS oli Abahassinen mukaan parhaimmillaan ottelun alkupuolella.
- Pystyimme pelaamaan siten miten meidän kuuluukin pelata. Kenttä oli kyllä aika vaikea ja paljon tuli syöttöhasseja. Hieno homma, että voitettiin. Saadaan peleihin panosta vielä kauden loppuun asti.
STPS kohtaa vielä HaPK:n vieraissa ja Lappee JK:n kotonaan. MiPK puolestaan saa Purhan kotiinsa ja päättää kauden Imatralla IPS:n vieraana.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Jaahas, jäsen m pelaa taas Jukurikortilla, olisi nyt malttanut pysyä siellä kiekkopuolella. Ja vielä provoilee kun kirjoittaa tahallaan väärin ja pienellä Pallo-Kissojen nimen! Nousee noista kahdesta kumpi hyvänsä, se on nousunsa ansainnut. Puolueettoman katsojan kannalta hyvä että peli säilyy jännänä loppuun asti. Viimeisen kotipelin luulisi vetävän yleisöä. Itse ainakin olen menossa katsomaan paikan päälle kauden kolmannen Kaakon Kolmosen pelin.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä