Tiistai, 19. syyskuu 2017
Reija

SaPKo löysi ryhdin päätöserään - kolme maalia syntyivät erikoistilanteista

Päivitetty: 13.09.201719:45
4
  • SaPKo-Ketterä , jääkiekko , Sapko ,

    Mikko Lahtela oli syöttäjänä illan komeimmassa osumassa, jonka viimeisteli Jimi Kuronen. Kuva: Timo Seppäläinen

Kahden erän ajan kaukalossa sekavasti koheltanut SaPKo löysi kolmannessa erässä ammattiylpeytensä, teki kolme erikoistilanneosumaa ja kukisti Imatran Ketterän harjoitusottelussa maalein 4-2 (1-1, 0-1, 3-0).

Ottelun avausmaali nähtiin jo reilun neljän minuutin pelin jälkeen kun Jaakko Lantan vihainen ja tarkka rannelaukaus painui Ketterä-maalin takaylänurkkaan. Maali syntyi viisi sekuntia sen jälkeen, kun Ketterä-pelaaja oli päässyt pois rangaistusaitiosta. Henri Keskilohko ja Joona Monto olivat syöttäjinä.

Ketterä tasoitti pelin ajassa 18.15 kun Jesse Juntheikki pyöräytti kiekon vanhanaikaisella SaPKon maaliin. Maalia ennen Ketterä oli pyörittänyt kaksi minuuttia tuloksetonta ylivoimaa SaPKon Niklas Salon istuttua jäähyaitiossa.

- Aika tasaista sähellystä, kuvaili avauserää Fanseatilla ottelua kommentoinut SaPKon maalivahti Roope Urpolahti.

Toinen erä ei juuri tuonut muutosta isoon kuvaan. Selvästi innokkaammin pelissä mukana oleva Ketterä teki erän ainoan osuman komella hyökkäyksellä. Maalin viimeisteli Ville Tenosalmi.

Päätöserään SaPKo ryhdistäytyi ja tasoitti ensin pelin komealla alivoimaosumalla. Maalin pohjusti vahvalla nousulla puolustaja Jimi Kuronen, joka lopulta viimeisteli osuman käytettyään kiekon ensin Mikko Lahtelalla.

Muutamaa minuuttia myöhemmin SaPKo onnistui vihdoin tekemään maalin myös ylivoimalla. Kuronen laukoi kiekon Jarno Pavénin passista maalille, josta Lantta ohjasi sen sisään.

Päätöslukemat viimeisteli Toni Henttonen tyhjään Ketterä-maaliin Matias Lainion ja Lantan syötöistä.

Urpolahti arveli kahden ensimmäisen erän jälkeen alkuviikon kovan harjoittelun vieneen parhaan terävyyden sapkolaisten luistelusta.

SaPKon maalilla Joonas Toivonen torjui 25 laukausta ja Ketterän maalilla Santeri Lipíäinen ainoastaan 15 kertaa.

Perjantaina pelissä on taas enemmän panosta, kun SaPKo kohtaa IPK:n Suomen cupin välieräottelussa. Ottelu alkaa Talvisalossa klo 18.30.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Martti Kauppila (kirjautumaton)
Mestaruusjuna puksuttaa, tunnen jo mestaruusmaljan kääntyvän matkalle Savonlinnaa. Me voitetaan ja noustaan Liigaan, Jukurit putoaa ja häviää, kukaan ei mahda meille mitään! Hyvä SaPKo SaPKo SaPKo SaPKo Hyvä me!

Lähettänyt käyttäjä SaPKo Forever (kirjautumaton)
Jospa nyt taas jätetään se Jukurit tästä pois ja keskitytään SaPKoon. Vaikea oli latautua ihan satasella tähän peliin, kun se tärkeä peli on perjantaina, josta voitto veisi Cup-finaaliin. Ei kuitenkaan mitään pois Ketterältä, joukkue on satsannut Mestikseen ja on saanut jalkeille hyvin luistelevan ja vahvan joukkueen. Viimeisessä erässä löytyi pässipaidoilta sitten se ryhtivaihde ja peli klaarattiin kunnialla. Ylivoima pitää saada tehokkaammaksi.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

17.09. 12:11

Luetuimmat - jääkiekko

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut - jääkiekko