Torstai, 24. elokuu 2017
Perttu

Kahdeksan vuoden jälkeen Liigaan palaava RU-kasvatti Jarkko Immonen odottaa mielenkiinnolla tulevaa kautta

22.07.201707:29
3
  • jääkiekkoilija Jarkko Immonen, JYP, Rantasalmen jäähalli, Suursavohalli

    Jarkko Immonen on toiminut tällä viikolla ohjaajana omaa nimeään kantavalla kiekkokoululla Rantasalmella. Kuva: Tuija Pauhu

Neljä kautta KHL:ää Ak Bars Kazanin riveissä ja kaksi Torpedo Nizhny Novgorodissa sekä kaksi kautta Sveitsin liigaa EV Zugissa. Kahdeksan vuoden jälkeen Rantasalmen Urheilijoiden kasvatti Jarkko Immonen palaa tulevaksi kaudeksi takaisin Suomeen ja kiekkoilee ensi kaudella Jyväskylän JYPissä. 
— Takaisinmuuton kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Mukava on ollut asettua paikoilleen tietäen, ettei joudu mihinkään lähtemään, hyökkääjä kertoo kesäkuulumisistaan.
Immonen toteaa, että muutto Suomeen oli tiedossa jo pidemmän aikaa ja päätös odotti vain oikeaa aikaa. Myös paluu Jyväskylään oli helppo päätös. 
— Oikeastaan tiesin haluavani palata JYPiin jo silloin kuin sieltä lähdin 2009. Venäjällä meni hieman pidempää kuin mitä olin ehkä suunnitellut, kun taas Sveitsissä oli tarkoitus käydä kokeilemassa. Siellä oli kiva pelata, mutta pikku hiljaa alkoi tuntua, että olisi kivata palata jo takaisin Suomeen, 35-vuotias Immonen toteaa.

Vuodet ulkomailla jättivät vuoden 2011 maailmanmestarille hyviä kokemuksia. Jääkiekkoilijan arki oli kuitenkin hyvin erilaista Venäjällä ja Sveitsissä.
— Venäjällä ei ollut niin paljoa tekemistä jääkiekon ulkopuolella, kun taas Sveitsissä kaikki oli helppoa ja toimivaa. Siellä saattoi elää mukavampaa arkea.
KHL-arjesta on vuosien saatossa kuultu toinen toistaan hullumpia kertomuksia. Immonen myöntää kuullensa tarinoita myös, mutta omalle kohdalle ei ole sattunut erikoisia sattumuksia.
— Samanlaista arkea se on loppujen lopuksi joka maassa. Mutta ehkä sitä ei edes tiedä, mitä on tapahtunut, kun ei kieltä ymmärrä. Paljon on saattanut jäädä ymmärtämättä, hän naurahtaa.
JYPin lisäksi Immonen on pelannut urallaan Liigaa Ässissä kaudella 2001—02. Jyväskylässä hän kuitenkin teki läpimurtonsa, ja pelasikin siellä viisi kautta 2002—05 ja 2007—09. Välissä hän ehti käydä näyttämässä taitojaan myös Atlantin toisella puolella NHL:ssä ja New York Rangersissa 20 ottelun verran, mutta tuo visiitti päätyi kulumaan pääosin AHL:n puolella.

Kahdeksan vuoden aikana Liiga on käynyt läpi isojakin muutoksia, kun muun muassa joukkueita on tullut lisää. Immonen odottaakin paluukauttaan innolla.
— Vahva usko on omaan joukkueeseen. Meillä on hyvä sekoitus kokemusta ja tulevaisuutta mukana, joten meillä pitäisi kyllä olla hyvä joukkue kasassa.
— Ilolla olen kuitenkin palannut takaisin Suomeen. Kun syksyn pimeät ja sateiset illat tulevat, niin katsotaan sitten uudelleen, mitkä on tunnelmat, hän naurahtaa.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Mikä on (kirjautumaton)
Taitaa Jarkolla olla mielessä ennemmin Liigapelit Mikkelissä jos joskus kotimaakunnan joukkueessa pelaa. Ei ilmeisisesti kaukana ollut sopimus nytkään. Miksei muuten näitä paluumuuttajia tule SapKoon, onko sillat poltettu tms? Tulihan Kauppinenkin Mikkeliin kun tiesi että Jukurit hakee vakavissaan nousua liigaan.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Luetuimmat - jääkiekko

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut - jääkiekko