Maanantai, 21. elokuu 2017
Soini, Veini

Esimerkillistä toimintaa kaukalossa ja sen ulkopuolella — Oskar Myllys palkittiin Juniori-SaPKon kauden päättäjäisissä Vauhti-Vaunu-palkinnolla

04.05.201720:03
  • Oskar Myllys , Juniori sapko ,

    SaPKon C02-joukkueen Oskari Myllys palkittiin esimerkillisestä toiminnasta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella Juniori-SaPKon kauden päätöstilaisuudessa. Kuva: Timo Seppäläinen

Juniori-SaPKo päätti kauden torstaina Savonlinnan Lyseon lukiolla juhlallisesti, kun vuoden onnistujat palkittiin seuran päättäjäisissä. 
Yksi palkinnon saajista oli C02-joukkueessa pelaava Oskar Myllys. Hänet palkittiin Vauhti-Vaunu-palkinnolla, joka ojennetaan vuosittain yhdelle pelaajalle esimerkillisestä toiminnasta niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella.
— Aina pitää vetää täysillä kaukalossa ja muistaa hyvät käytöstavat kaukalon ulkopuolella, hän summaa periaatteensa.
Keskushyökkääjänä pelaava Myllys kertoo kuluneen kauden kulkeneen henkilökohtaisella tasolla hyvin, vaikka joukkueen menestys jäikin heikoksi. 
— Kehityin omasta mielestäni tällä kaudella eniten pelirohkeudessa. Sen ohella luistelu on vahvuuteni muutoinkin.
Esikuvakseen Myllys toteaa Florida Panthersin suomalaishyökkääjän Aleksander Barkovin. Barkovin tapaan pelinrakentajan roolista viihtyvä Myllys ihailee Barkovin kahdensuunnan pelaamista.
— Tykkään pelata pelinrakentajan roolissa, mutta maaleja syntyy siinä sivussa, rantasalmelainen hymyilee.
Vaikka hän myöntää haaveilevansa menestyksestä jääkiekon saralta, haluaisi nuori hyökkääjä ennen kaikkea pysyä jääkiekon parissa aikuisenakin.
— Olisihan se hienoa saada kiekosta ammatti, ja että sen parissa pääsisi tekemään töitä.

Lue myös: 

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Luetuimmat - jääkiekko

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut - jääkiekko