Keskiviikko, 24. toukokuu 2017
Tuukka, Touko

Talvista ja keväistä ruokaa Starbox-blogeissa — lihapullakastike, parsapasta ja quesadillat

14.05.201719:41
  • Sitruunainen parsapasta vie reseptintekijän mukaan elämän uusiin sfääreihin. Kuva: Kakkupuoti Hurmaava.

Kevät on tällä viikolla monin paikoin keskeytynyt jopa lumisateeseen. Starbox-bloggaajilla on omat tapansa suhtautua oikukkaaseen vuodenaikaan.

Herkuttelijat-ruokablogin Hertta Pauliina Puumalainen on päättänyt laittaa lämmintä talvista ruokaa talven kunniaksi. Hänen lihapullakastikkeeseensa tulee muun muassa valkosipulituorejuustoa ja balsamicoa.

Kakkupuoti Hurmaavan Mari luottaa kevään tuloon. Hän on yhdistänyt tuoreen parsan ja sitruunaisen kermakastikkeen ja julistaa sitruunaisen parsapastan vievän elämän ihan uusiin sfääreihin.

Smiling Forever -blogin Suvi Parkkinen haaveilee ulkomaanmatkasta. Hän haluaisi Meksikoon erityisesti paikallisen ruoan vuoksi. Sitä odotellessaan hän valmistaa tortillalättyihin ja juustoon perustuvia quesadilloja.

Starbox.fi on Kaakon Viestinnän blogiyhteisö, jossa on tällä hetkellä yli 60 bloggaajaa. Blogien aihepiirejä ovat mm. hyvinvointi, matkailu, ruoka, leivonta, kauneus, muoti, urheilu, valokuvaus ja kädentaidot.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

20.05. 22:58

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä