Tiistai, 17. tammikuu 2017
Toni, Anton

Kesädekkari: Tähdettömän taivaan alla 31/31

31.07.201414:00

Itä-Savon kesädekkari
Matti Rautiainen
31 / 31

Joel Lehtosen patsaan juurelta löytyy kuolleena poliisin vanha tuttu, Pajusen Jaska. Poliisi otaksuu Pajusen saaneen puukosta juoppojen välisessä tappelussa. Kun uusia ruumiita alkaa ilmestyä Savonlinnan laitamaille, Pajusenkin murha joutuu uudelleen tarkasteltavaksi. Kun samalla Itä-Savossa ilmestyy lainauksia Joel Lehtosen Putkinotkosta, joilla näyttää olevan yhteys surmiin, tapon sijaan poliisilla on vastassaan häikäilemätön, poliisin kanssa kissa ja hiiri -leikkiin ryhtynyt kylmäverinen murhaaja.

– Ylöselle annettiin myrkkyä, joka poltti hänen hengitystiehyeensä, Karppela sanoi huoneeseen saapuneelle Karinille. Soitin juuri Hartikaiselle, vanhalle kurssikaverilleni Kuopioon.
– Teitä saman kurssin kavereita tuntuu olevan joka paikassa.
– No meitä oli paljon. Se oli äkkikuolema, Karppela jatkoi.
– Ihan niin kuin ennustus sanoi. Onko Niikon liikkeistä mitään tietoa.
– Ei mitään, Karppela huokaisi. Ei ollut kuopiolaisista virkaveljistäkään Niikon nappaajiksi. Kukaan ei tunnu edes tietävän, kuinka tämä pääsi antamaan Ylöselle myrkkyä?
– Sekin myrkky meni väärälle henkilölle. Jos tarkoitus oli tappaa isä, niin pieleen meni. Ylönen ei ollut Niikon isä.
– Karppela, sulle tuli sähke, päivystävä konstaapeli huikkasi Karppelan huoneen ovelta ja heitti sähkeen tämän pöydälle.
– Kuka tänne sähkeitä lähettää? Karppela sanoi hämmästyneenä ja aukaisi lähetyksen.

”Se tukkii ulkoaukon sellaiseksi louheksi, mikä se on tavallisesti, ei kukaan aavistaisi mitään, vaikka joku saarelle sattuisikin.”

– Putkinotkosta, sen viimeiseltä sivulta, Karin kaivoi kirjan laukustaan. Olen kantanut tätä heinäkuun alkupäivistä mukanani. Tuo kohta jatkuu seuraavasti ”Ja vaikka kätkössä olisi raatoja.”
– Tässä on kartta, Karppela nosti paperin ilmaan.
– Näytäpä, ovelle jäänyt päivystäjä sanoi.
Karppela puhdisti pöytäänsä, jonka äärelle Karin, Karppela ja päivystäjä kokoontuivat.
– Otetaan pari paattia Miekkoniemeen. Siitä ei kauaa tuonne aja. Oletettavasti tuon rastin kohdalla on jotain.
– Nuo on kallioisia saaria. Eiköhän siellä ole onkaloita ja luolia.

Saarelle lähti kaikkiaan kahdeksan poliisia varmistamaan paikan katsomista, koska sähkeen lähettäjän motiiveista ei ollut tietoa. Iso Peen sanoin ”helevetti, jokuhan voi haluta räjäyttää koko saaren ilmaan.” Niinpä kaksi venettä kiersi saaren vastapäivään toisiinsa nähden, jotta tilanteesta muodostuisi edes jonkinlainen yleiskuva.
– Ei mitään liikettä, Karppela huusi toiseen veneeseen kierroksen jälkeen. Mennään veneillä tuohon hiekalle, ja noustaan siitä ylös, Karppela jatkoi. Karttaan merkitty paikka on tuossa kielekkeen yläpuolella.
– Täällä näyttää olevan joku muukin, yksi poliiseista sanoi veneiden lipuessa hietikolle.
– Liikkumisen jäljet ovat niin ikään jääneet melko hyvin näkyviin, Karin jatkoi ja näytti sanassa olevia jalanjälkiä sekä taittuneita oksia.
– No ei sitten muuta kuin seurataan, Karppela sanoi.
– Jos me kuitenkin mentäisiin edeltä, räjähdysekspertti Juntunen sanoi ja osoitti Karhuselle, että nämä menisivät ensin.
– Näinhän se on, Karppela sanoi. Tsekatkaa reitti. Me jäädään tähän.

Juntunen ja Karhunen saapuivat viiden minuutin kuluttua.
– Eipä siinä muuta, Karhunen sanoi vaitonaisena. Siellä on luola, ja luolassa mies.
– Hirressä, Juntunen jatkoi.
Karppela ja Karin juoksivat, minkä jaloistaan pääsivät.
– Se on Niikko, hengästynyt Karin sanoi taskulampun valon kohdatessa Niikon tuskaisat kasvot.
– Katso, Karppela osoitti seinään, jossa luku isoilla tikkukirjaimilla MINUN TÄHTITAIVAS.
– Muistatko vielä, minne Juutisen katse osoitti Lehtosen patsaalta? Karin sanoi.
– Tänne, Karppela tähyili luolan oviaukolta kaupunkiin.

Kesädekkarin kaikki osat on julkaistu verkkopalvelussa ita-savo.fi/kesadekkari.

Lisää uusi kommentti

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä