Perjantai, 24. helmikuu 2017
Matti, Matias

Kesädekkari: Tähdettömän taivaan alla, 26/31

26.07.201414:00

Itä-Savon
kesädekkari
Matti Rautiainen
26 / 31

Joel Lehtosen patsaan juurelta löytyy kuolleena poliisin vanha tuttu, Pajusen Jaska. Poliisi otaksuu Pajusen saaneen puukosta juoppojen välisessä tappelussa. Kun uusia ruumiita alkaa ilmestyä Savonlinnan laitamaille, Pajusenkin murha joutuu uudelleen tarkasteltavaksi. Kun samalla Itä-Savossa ilmestyy lainauksia Joel Lehtosen Putkinotkosta, joilla näyttää olevan yhteys surmiin, tapon sijaan poliisilla on vastassaan häikäilemätön, poliisin kanssa kissa ja hiiri -leikkiin ryhtynyt kylmäverinen murhaaja.

Karin nukkui ensimmäistä kertaa yli yhdeksään koko heinäkuun aikana. Olisi varmaan nukkunut pitempäänkin, ellei äidin soitto olisi herättänyt häntä ja Mikkoa.
– Et kai sinä ollut nukkumassa, äidin pelästynyt ääni kysyi ensimmäisenä kuultuaan Karinin äänessä väsymystä.
– No olin, Karin sanoi haukotuksensa välistä.
– No sitten on syytä herätä. Ei saa nukkua näin kauniina kesäaamuna.
– Missä te olitte eilen? Karin vaihtoi puheenaihetta. Minä soitin teille useampaan otteeseen. Melkein jo huolestuin.
– No me oltiin Pappan kanssa kesäteatterissa. Huomasin kyllä, että olit soittanut, mutta en enää kehdannut soittaa, kun kello oli jo yksitoista, kun kurkkasin puhelimeen. Kävimme nimittäin Lindblomien kanssa lasillisilla kasinon terassilla. Oli niin ihanan samettinen ilta. Ja Mikaelkin oli heidän mukanaan. Hän on nyt Vaasassa erikoistumassa silmälääkäriksi. Oikein mukava poika. Harmi kun teillä ei koskaan kunnolla synkannut.
– Äiti! Karin keskeytti äitinsä ikuisen harmin aiheen, hänen ja Mikael Lindblomin välisen avioliiton.
– Niin, mitä Mikolle kuuluu? Joko tämän kesän laulut on laulettu?
– Vielä pari iltaa.
– Miksi te sinne niin kauaksi menette aina kesäisin? Olisihan tässä lähelläkin töitä ja Pappa kyllä järjestäisi Mikolle tehtävää.
– Minulla on vaikea tutkittava tapaus töissä. Tarvitsen vähän apua. Onko sinulla kova kiire?
– Ei minulla kiire ole, Karinin äiti vastasi, mutta kerro nyt ihmeessä.
– Tämä on sitten täysin privaattia. Karin kertoi tarkasti, mitä heinäkuisessa Savonlinnassa oli tapahtunut aina Pajusen ruumiin löytymisestä edellisen päivän tapahtumiin. Lopuksi hän kuvasi vielä eilen saatuja tietoja Niikosta. No eilen saimme sitten kaiken tiedon, mitä Niikosta ikinä irtosi, yhdessä raportissa. Se ei paljoakaan tuonut lisävalaistusta. Hän tuntui olevan moitteeton kansalainen, kunniallisessa, mutta ei-vakituisessa työssä.
– Entä pankkitili? Karinin äiti keskeytti.
– Ihan tavallinen, tunnollisen miehen tilinhoito. Maksut maksettu ajallaan, eikä tilillä ole mitään epätavallisia saamisia.
– Orpo? Karinin äiti jatkoi.
– Tavallaan, äiti kuoli, kun Niikko oli 18-vuotias, miehen iässä kuitenkin.
– Entä isä?
– Isästä ei ole mainintoja. Ilmeisesti yhden illan suhteen hedelmä.
– Onko puolisoa?
– Ei, mutta useita naissuhteita, mutta piilossa. Vei naiset mökilleen ja vietti heidän kanssaan siellä aikaa. Siitä tiesivät vain ne, jotka asuivat Niikon naapurissa maaseudulla.
– Jos motiivi on henkilökohtainen, sitä olisi etsittävä tuosta suunnasta. Äidin menetys oli Niikolle ilmeisen raskas, koska hän ei ole kyennyt parisuhteeseen kenenkään naisen kanssa kuvaamaasi tapaa lukuun ottamatta. Kukaan nainen ei toisin sanoen ole yhtä arvokas kuin äiti. Toisaalta, isätön etsii usein isää, siis ei konkreettisesti vaan etsinnällä on merkitystä lähisuhteille. Orvolla niihin liittyy voimakkaita tunteita, jotka saattavat johtaa hyvinkin aggressiiviseen käyttäytymiseen, etenkin hylkäämiskokemusten myötä. Niikollahan on vahva hylkäämiskokemus isältä, jota hän ei ilmeisesti tiedä, eikä tunne. Sinuna yrittäisin saada noista asioista vielä lisäselvyyttä.
– Raha ja rakkaus, Karin sanoi äitinsä lopetettua.
– Sinä se sanoit. Noiden kahden sanan taakse kätkeytyvät asiat ovat miltei poikkeuksetta veritekojen takana.
– Kiitos äiti, Karin sanoi kiitollisena.
– Ei mitään. Tämä oli tällaista yleistä taustaa asiaan liittyen, mutta enhän voi enempää sanoa. Enemmän sanominen vaatisi tarkempaa tapaukseen perehtymistä.
– Onko vastaanotollasi riittänyt väkeä?
– Enemmän kuin ehdin tehdä.
– No sehän on hyvä?
– No en tiedä. Jos meiltä psykiatreilta loppuisi hommat, eikö maailma olisi silloin parempi?

 

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä