Sunnuntai, 25. kesäkuu 2017
Uuno

Kesädekkari: Tähdettömän taivaan alla, 24/31

24.07.201414:00

Itä-Savon kesädekkari
Matti Rautiainen
24 / 31

Joel Lehtosen patsaan juurelta löytyy kuolleena poliisin vanha tuttu, Pajusen Jaska. Poliisi otaksuu Pajusen saaneen puukosta juoppojen välisessä tappelussa. Kun uusia ruumiita alkaa ilmestyä Savonlinnan laitamaille, Pajusenkin murha joutuu uudelleen tarkasteltavaksi. Kun samalla Itä-Savossa ilmestyy lainauksia Joel Lehtosen Putkinotkosta, joilla näyttää olevan yhteys surmiin, tapon sijaan poliisilla on vastassaan häikäilemätön, poliisin kanssa kissa ja hiiri -leikkiin ryhtynyt kylmäverinen murhaaja.

Karin oli Savonlinnan pääkirjaston rivassa kiinni tasan kello 10.00, jotta hän saisi käsiinsä sen, mitä oli hamunnut jo eilen puolen päivän jälkeen. Kirjasto oli ollut kiinni henkilöstökoulutuksen vuoksi, eikä kirjaa löytynyt Mikkeliä lähempää. Kirjan hakemiseen tuskin olisi herunut myötätuntoa Karppelalta, saati Mikolta.

Olaus Magnuksen kuvaus Olavinlinnasta, Uudesta linnasta, jonka mustassa virrassa kalatkin ovat mustia, ei ollut järin pitkä, mutta uskomuksia siitä ei puuttunut. Karin otti osista kopiot ja kiikutti ne kiireesti Karppelalle luettavaksi.

– Lue erityisen tarkkaan tuo vetehisestä kertova kohta, se nousee, jos linnanpäällikköä kohtaa äkkikuolema, Karin selitti malttamattomasti.
– Ajattelitko, että vetehinen nousee seuraavaksi vedestä, Karppela katsoi Karinia lopetettuaan lukemisen.
– Symbolisesti kyllä, Karin vastasi itsekin yllättyen itsevarmuudestaan.
– Kerro lisää.
– En oikein osaa, koska luin tuon kuvauksen itsekin vasta hetki sitten. Jos vetehinen nousee vedestä, linnanpäällikköä uhkaa äkkikuolema.
– Mutta eihän linnalla ole enää päällikköä, kuten joskus silloin, Karppela piti pienen tauon, kauan sitten.
– Joka tapauksessa kuoleman uhka on ilmeinen. Murhat eivät ole vielä loppu. Lehtosen sitaatti päättyy taikauskoiseen kansaan, joten sillä on erityinen merkitys, kuten tuolla Maamme -runon sitaatilla. Ne liittyvät yhteen.
– Ja Niikko, tavalla tai toisella.
Karinin ja Karppelan keskustelu loppui yllättävään tekstiviestiin. Karppela tunnisti numeron samaksi, johon Juutinen, Keränen ja Kolkka olivat olleet yhteydessä. Viestissä oli vain internet-osoite, jonka Karppela avasi sanomatta sanaakaan.
– Murhaaja laittoi viestiä, tämän nettiosoitteen.
Ruudulla pyöri kuvia Olavinlinnassa niin, että ne vaihtuivat neljän sekunnin välein. Kuvia oli satoja, eri kulmista ja eri aikaan.
– Tässäkö sitten on joku sanoma? Karppela sanoi huolestuneena.
– Aika epätoivoiselta tuntuu, mutta ilmeisesti seuraava vaihe todellakin liittyy Olavinlinnaan. Murhaaja ei ole toistaiseksi antanut turhia vihjeitä.
– Nyt on hyvä aika aloittaa sekin, Karppela sanoi turhautuneena.
– Milloin sinusta on tullut noin lyhytpinnainen, Karin katsoi Karppelaa.
– Tämä juttu tekee minusta hermostuneen.
– Hei, mitä tuossa kuvassa oli? Karin kiljaisi. Voiko näitä kuvia selata taaksepäin?
– Soitetaanpa Iso-Peelle, Karppela sanoi.
Kuvasarja oli pian sellaisessa käsittelyssä, että Karinin kaipaama kuva oli heijastettuna neuvotteluhuoneen valkokankaalle.
– Saako tuon kulman isommaksi, Karin osoitti virtaa.
Jukkis Kuosmanen, nörttinero Helsingistä suurensi kuvan säätämällä sen samalla mahdollisimman tarkaksi.
– Niikko, Karppela sanoi.
– Vetehinen, Karin sanoi.
Olavinlinnan edessä, virran pyörteessä oli miehen pää, joka suurennuksen jälkeen osoittautui Simo Niikon pääksi.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut