Tiistai, 22. elokuu 2017
Iivari, Iivo

Kesädekkari: Tähdettömän taivaan alla, 23/31

23.07.201414:00

Itä-Savon kesädekkari
Matti Rautiainen
23 / 31

Joel Lehtosen patsaan juurelta löytyy kuolleena poliisin vanha tuttu, Pajusen Jaska. Poliisi otaksuu Pajusen saaneen puukosta juoppojen välisessä tappelussa. Kun uusia ruumiita alkaa ilmestyä Savonlinnan laitamaille, Pajusenkin murha joutuu uudelleen tarkasteltavaksi. Kun samalla Itä-Savossa ilmestyy lainauksia Joel Lehtosen Putkinotkosta, joilla näyttää olevan yhteys surmiin, tapon sijaan poliisilla on vastassaan häikäilemätön, poliisin kanssa kissa ja hiiri -leikkiin ryhtynyt kylmäverinen murhaaja.

Olavinlinnan kivet hehkuivat kauniina aamuauringossa. Mikko ja Karin astelivat Salama-laivalta kohti linnaa.
– Minä taidan mennä Olavinlinnan kierrokselle siksi aikaa, kun harjoittelet Milon kanssa.
– Ookoo, meillä menee korkeintaan kaksi tuntia.
– Onko tuolla virrassa oikeasti pyörteitä?
– Kohta näet, Mikko tönäisi Karinia hellästi ja antoi lähtiäissuukon.

Linnassa oli hiljaista, eikä opaskierrokselle ollut muita lähtijöitä.
– Onpas täällä vähän väkeä, Karin sanoi opaskierroksen aluksi.
– Heinäkuun loppupuolella alkaa porukka jo vähentyä, mutta kyllä täällä vielä vilinää on. Jostain syystä sattui tällainen aamu.
– En valita, saanpa yksilöllisempää opastusta.
Väentuvassa Karinilta pääsi spontaani ihastuksen ilmaus.
– Mikäs jättipatsas täällä on?
– Joo, opas aloitti hyvin rutinoidusti litanian patsaan henkilöstä, tämähän on itse Pyhä Olavi eli linnan suojelupyhimys, viikinkikuningas, joka eli 1000-luvun alussa. Hän oli tunnettu soturi, joka teki useita ryöstöretkiä eri puolelle Eurooppaa.
– Mikäs pyhimys se sellainen ryöstelijä on?
– No joo, Olavihan kuoli Stiklestadin taistelussa saatuaan piilukirveen polveensa. Tämän vuoksi hänestä tuli myös hirsiveistäjien suojelupyhimys. Tähän linnaan Pyhä Olavi toki valittiin suojelemaan linnaa puolustavia sotilaita.
– Mitäs varten siitä Olavista sitten tuli pyhimys?
– Kuningas Olavi kääntyi itse kristityksi ja ryhtyi sittemmin käännyttämään muitakin. Kuolinpaikalla tapahtui legendojen mukaan ihmeitä, kuten pyhimykselle usein.
– Ahaa, ihmeiden mies. Onkos tässä linnassa muuten paljon tapahtunut ihmeitä?
– Ehkä olettekin kuulleet jo pihlajasta, opas tiedusteli.
– Joo, Balladin Olavinlinnasta, sen tarinan tunnen, ellei teillä ole siihen laulun tarinaan lisättävää.
– Ei oikeastaan, opas sanoi puoliksi nolostuneena. Tunnen linnasta oikeastaan vain perustiedot. Opiskelen yliopistossa pääaineena saksaa ja sivuaineena venäjää, joten minut valittiin tänne oppaaksi paremminkin kielitaidon kuin historian tuntemuksen perusteella.
Karin nyökkäsi oppaalle.
– No tavallaan nuo mustat kalat ovat omanlainen ihme, vaikka eivät ne kyllä tavallaan ole. Olaus Magnus kirjoitti linnasta, jossa oli musta virta ja sen kalatkin olivat mustia. Jotain muutakin hän linnasta mainitsi, mutta valitettavasti en osaa sanoa tämän enempää. Voisin toki kysyä muilta oppailta, jos haluatte.
– Voin lukea siitä varmaan jostain kirjasta, joten tämä riittää vallan hyvin, kiitoksia kovasti. Jatketaan vain kierrosta.
Matka eteni väentuvasta torniin ja sieltä ympäri linnaa sortuneen tornin perustuksille. Karin kiitti opasta ja jäi hetkeksi käyskentelemään linnan muurille, oopperakatsomon taakse.
– Mitenkähän ne mahtaa tuon tuolta putsata, vanhempi mies sanoi puhelintaan näppäilevälle Karinille ja osoitti alas, tornin perustuksille.
– Onpas siellä roskaa, Karin totesi.
– Ja nuo lehtipuut lähtevät hetkessä nousemaan. Nehän voisivat turisteille uskotella, että se balladin pihlaja on tuo riuku tuolla.
– No niinpä, Karin naurahti ja yritti palata lähettämään tekstiviestiä, mutta mies jatkoi tarinaansa.
– Vaikka en minä ymmärrä sitä, miksi ne siitä pihlajasta aina vouhkaavat. Olisi täällä muutakin kerrottavaa, kummituksia ja ties mitä vetehisiä.
– Niinkö? Karin työnsi puhelimen taskuunsa.
– Joo, muistan, kun oppikoulun historian opettaja veisteli niistä tarinoita, mutta unohtunu ne on, kun ei niistä missään enää kerrota, pelkkää pihlajaa.
– Mistähän niistä voisi lukea?
– Kai ne jostain kirjasta löytyy. Itse en ole lukumiehiä, mutta muistan, että niistä kerrottiin, kun olin poikonen, ja pelotetiinkin, mies naurahti. Mukavahan noista olisi lukea ja kuulla.
– Ehkä tuolla museokaupassa on jotain? Karin jatkoi keskustelua.
– Ka saattaapa tuolla olla, mutta olkoon rauhassa. Tyttärentytärtä tässä odottelen. Laulaa tuossa kuorossa, mies nyökkäsi katsomolle päin.
– Hieno kesätyö.
– On se, tykkää kovasti, mitäs sitä työ teette, mies jatkoi uteliaana.
– Opiskelen vielä, Helsingissä, mutta minun täytyy nyt lähteä, Karin sanoi tekstiviestin piipatessa. Poikaystävä odottaa.
– Silloin on mentävä. Ei parane antaa poikaystävän odottaa, mutta aina pikkaisen aikaa. Pieni hermostuminen tuo suhteeseen vaan hyvää sidettä, mies sanoi ystävällisesti ja nosti kättään eroamisen merkiksi.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut