Maanantai, 26. kesäkuu 2017
Jorma, Jarmo, Jarkko

Kesädekkari: Tähdettömän taivaan alla, 22/31

22.07.201414:00

Itä-Savon kesädekkari
Matti Rautiainen
22 / 31

Joel Lehtosen patsaan juurelta löytyy kuolleena poliisin vanha tuttu, Pajusen Jaska. Poliisi otaksuu Pajusen saaneen puukosta juoppojen välisessä tappelussa. Kun uusia ruumiita alkaa ilmestyä Savonlinnan laitamaille, Pajusenkin murha joutuu uudelleen tarkasteltavaksi. Kun samalla Itä-Savossa ilmestyy lainauksia Joel Lehtosen Putkinotkosta, joilla näyttää olevan yhteys surmiin, tapon sijaan poliisilla on vastassaan häikäilemätön, poliisin kanssa kissa ja hiiri -leikkiin ryhtynyt kylmäverinen murhaaja.

Karppelan työhuoneen seinälle oli ripustettu musta liitutaulu, johon Karin oli laittanut murhattujen nimet ympyrän reunoille. Keskellä oli Simo Niikon nimi.
– Pajunen asui Mika Kähkösen naapurissa, hetken, Karppela sanoi ja Karin veti viivan heidän välilleen.
– Ja kaikki murhatut asuivat Savonlinnassa, Karin jatkoi.
– Hitto, Karin sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
– Sinähän rupesit pahasuiseksi, Karppela viittasi Karinin melko huoliteltuun puhekäytökseen ja sen hetkelliseen murtumiseen.
– Ei Niikko ole itsepintaisen kulmikas, vaan Kähkönen. Lehtosen lainaus menee näin ”tällaisella seudulla saattaa tavata kansaa, joka on, paitsi yleensä köyhää”. Tällöin köyhyys yhdistää murhattuja, kuten olemme ajatelleet koko ajan.
– Ainakin sinä olet!
– Eikös tämä Kähkönenkin ollut enemmän laitakaupungin kulkijoita.
– Näithän sinä sen lemupesän, ja on kaveri meidän omasta facebookista tuttu. Ei jäänyt paljoa jälkipoville, nimittäin omaisuutta.
– Facebookista? Karin näytti hämmästyneeltä.
– Ai niin, sinä olet sieltä lännestä. Facebookista, naamakirjasta eli rikosrekisterikuvista. Ehtaa Fingerporia!
– Äh, Karin voihkaisi.
– No mutta jatka, sinulla oli muutakin mielesi päällä, kun nyt fingerporilaiseksi ryhdyttiin.
– Tajusin, Karin sanoi ja ilmeili suullaan tekonaurua. Muistatko Maamme –runon toisen säkeistön, Karin luki puhelimestaan, koska tiesi, ettei Karppela sitä muistanut ulkoa:

On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet.
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen salot, saaret, manteret
ne meist on kultaiset.

Murhattuja ei välttämättä yhdistä toisiinsa muu kuin köyhyys ja tietysti tuo Lehtosen sitaatti. He ovat murhaajalle vain symboleja, merkkejä, joilla hän viestii meille.
Karppela näytti siltä, että hänen oli vaikea ymmärtää.
– Murhaajalla täytyy olla joku isompi päämäärä, jota kohti hän on siirtymässä, Karin jatkoi. Maamme –runon säkeet ”On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet”. Murhaaja pitää niitä, jotka ovat juosseet kullan perässä, syyllisenä johonkin. Nuo kullan perässä juoksijat ovat murhaajan todellinen kohde.
– Kulta tarkoittanee tässä rahaa, mammonaa, Karppela keskeytti Karinin päästyään juoneen mukaan.
– Joo. Murhaajalla on jotain hampaan kolossa noita mammonan tavoittelijoita vastaan. Tai sitten ei, ehkä liian lennokasta?
– Lennokasta, kyllä, Karppela hörähti, mutta pakko ollakin. Tällaisen suunnitelman toteuttajaksi Niikkoa on tosin vaikea mieltää.
– Olikohan Niikko taikauskoinen?
– Ei vaikuta siltä.
– Se puuttuu vielä listalta, Karin sanoi vakavana.
– Huomenna pidät muuten vapaapäivän. Tämä on tieto! Tarvitset lepoa, Karppela päätti keskustelun yhtä vakavana.

Kesädekkarin kaikki osat julkaistaan verkkopalvelussa ita-savo.fi/kesadekkari.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut