Tiistai, 28. helmikuu 2017
Onni

Kesädekkari: Tähdettömän taivaan alla, 16/31

Päivitetty: 17.07.201408:00
Itä-Savon  kesädekkari
Matti Rautiainen
16 / 31
 
Joel Lehtosen patsaan juurelta löytyy kuolleena poliisin vanha tuttu, Pajusen Jaska. Poliisi otaksuu Pajusen saaneen puukosta juoppojen välisessä tappelussa. Kun uusia ruumiita alkaa ilmestyä Savonlinnan laitamaille, Pajusenkin murha joutuu uudelleen tarkasteltavaksi. Kun samalla Itä-Savossa ilmestyy lainauksia Joel Lehtosen Putkinotkosta, joilla näyttää olevan yhteys surmiin, tapon sijaan poliisilla on vastassaan häikäilemätön, poliisin kanssa kissa ja hiiri -leikkiin ryhtynyt kylmäverinen murhaaja.
 
Kolkan iPadin osoittautui lopulta ennakoitua pienemmäksi löydöksi. Kalenterissa oli kuitenkin merkintöjä, joiden perusteella pystyttiin jäljittämään, että Kolkka oli ollut tavalla tai toisella mukana alkuvuodesta asti. Murhaajaksi hänestä ei kuitenkaan ollut, vaan rooli oli enemmänkin avustava. Siitä, kenen kanssa Kolkka oli yhteyksissä, ei pädillä ollut mitään tietoa. Niitä ei myöskään löytynyt asunnosta. Sen sijaan Juutisen mainitsema hattu lepäsi tyylikkäänä hattuhyllyllä.
– Kolkka on kotoisin Mikkelistä. Mahtaakohan sillä olla mitään yhteyttä juttuun.
– Juu, muutti vasta viime syksynä tänne pitämään yhden naisen kiinteistöbisnestä. Tätä ennen hän on toiminut kaupan ja markkinoinnin opettajana.
– Taas yksi ”etene kohti unelmaa” -tapaus.
– Mitä? Karppela kysyi.
– Kulissi. Kiinteistövälitys oli vain kulissia.
– Siltä näyttää. Ei hän tönöjä juurikaan saanut välitettyä. Rekisterin mukaan hän teki vain kolme kauppaa koko kuluvan vuoden aikana.
– Näytäs tänne, Karin sanoi ja vilkaisi tehtyjen kauppojen listaa. Pitäisikö kiertää nämä paikat. Joku voisi hyvinkin liittyä tähän, vaikka itse paikat eivät olekaan lähellä murhattuja, tuota Olavinkadun kaksiota lukuun ottamatta, mutta sekin on parin sadan metrin päässä Lehtosen patsaalta.
– Jonkun se kierros täytyy tehdä, joten miksemme me tekisi sitä, Karppela vastasi.
 
Kaksio Olavinkadulla oli lasta odottavan opettajankoulutuslaitoksessa opiskelevan pariskunnan ensiasunto, eikä Heikinpohjassa olevan omakotitalon asukitkaan vaikuttaneet kovin rikollisilta. Viimeinen kohde oli Kellarpellossa, 1990-luvulla rakennettu iso omakotitalo.
– Tällaiseen idylliin ei murhamies mahdu, Karppela murahti.
– Oletkos käynyt koskaan Ystadissa, Karin kysyi?
– Mikä se on?
– Wallanderin kotikaupunki.
– Ai, no en.
– Kannattaa käydä.
– Miten niin?
– No ymmärrät paremmin idyllejä ja niiden taustoja. Hei se talo on tuossa.
Ulkoapäin talo näytti kuin uudelta. Ruoho oli leikattu moitteettomasti ja pihasta oli pidetty huolta – istutukset ja piharakennusten kunto oli tiptop. Talo näytti kuitenkin asumattomalta.
– Aika hiljaista, Karin sanoi.
Karppela ei vastannut mitään, vaan kurkisteli ikkunoista sisään. Naapurissa pihatöitä tekevä nainen oli pysähtynyt ihmettelemään, mitä naapurissa tapahtui. Karppela huomasi tämän ja meni esittäytymään.
– Poliisista päivää. Onkohan tuota naapuria näkynyt viime aikoina?
– Ei viime, eikä paljon sitä ennenkään. Joku poika siinä käyp pihatyöt tekemässä ja joskus yömyöhällä autonvalot välähtää, mutta en mie oo ikinä nähny kuka siellä asustaa. Jokiset möi se talavella pois, ku hyö muuttivat kukin taholleen, myivät eron alta pois.
– Just, Karppela vastasi.
– Muistatkos, kuka siinä on käynyt pihaa hoitamassa?
– No tuo Makkosen poika tuolta tien päästä. Sillä on oma toiminimi, kuulemma hyvä bisnes, tuo pihanhoito siis.
– Juu. Entäs se auto, meinaan muistatko yhtään, millainen auto tällä naapurilla oli.
– No se oli yön kähmettä, enkä mie niin sitä tutkaillu, mutta Hiace se taisi olla, punainen, mutta rekisterinumerosta en tiiä. Onko se joku hämärämies, kun työ sitä tulitta jututtamaan.
– Minä jätän korttini teille. Jos tulee mieleen jotain, mitä tahansa, niin soittakaa. Karppela nyökkäsi naiselle, joka jäi tutkimaan Karppelan antamaa korttia.
– Turha mennä jututtamaan naapureita. Tuossa oli kaikki, mitä irti saadaan, ja jos jollakin on jotain muuta, viidakkorumpu soi hänen kauttaan. Käydään sen sijaan jututtamassa sitä Makkosta.
 
Makkonen oli vähäpuheinen nuorimies, jolta ei juuri sanoja suusta lohjennut. Sopimus puutarhahoidosta oli tehty puhelimitse numerosta, joka oli sama kuin Keräsellä että Juutisella.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

27.02. 09:12

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä