Lauantai, 29. huhtikuu 2017
Teijo

Kesädekkari: Tähdettömän taivaan alla, 13/31

13.07.201414:00
 
Itä-Savon kesädekkari
Matti Rautiainen
13 / 31
 
Joel Lehtosen patsaan juurelta löytyy kuolleena poliisin vanha tuttu, Pajusen Jaska. Poliisi otaksuu Pajusen saaneen puukosta juoppojen välisessä tappelussa. Kun uusia ruumiita alkaa ilmestyä Savonlinnan laitamaille, Pajusenkin murha joutuu uudelleen tarkasteltavaksi. Kun samalla Itä-Savossa ilmestyy lainauksia Joel Lehtosen Putkinotkosta, joilla näyttää olevan yhteys surmiin, tapon sijaan poliisilla on vastassaan häikäilemätön, poliisin kanssa kissa ja hiiri -leikkiin ryhtynyt kylmäverinen murhaaja.
 
Karin ja Karppela olivat Parosta vastassa linja-autoasemalla.
– Vain punainen matto puuttuu, Paronen sanoi bussin ovelta Karppelalle. Nyt on jokin pahasti pielessä, kun poliisi on meikäläistä vastassa.
Karppela kävi läpi kaiken sen, mitä tiesi, koska laski Parosen niin sanottuihin luottomiehiin, jonka hän oli tuntenut koko elämänsä ajan.
– No kaikenlaista, Paronen päivitteli. Kummankohan tuo meistä kahdesta haluaisi laittaa hengiltä? Minut vai Paavolaisen? Kyllä on kuule kansanparantajat käyneet vähiin tässä maakunnassa. Mutta tuo pussukka on kuule koree, Noita ei joka tönössä ollutkaan, iso ja rikas sisältä, osa oikein ulkomailta tuotua. Todennäköisesti jostain tästä kaupungin kupeesta.
– Mitäs näillä tehtiin, Karin kysyi?
– No mitä noidat tekee, Paronen vastasi takaisin. Jos piti saada tyttärelle sopiva sulho, niin heilautettiin pussia tai jos piti saada naapurille joku kolhu, niin sama juttu. Eihän nämä toimineet, mutta jos jotain sattui, niin laitettiin noidan piikkiin tai sepitettiin tarina. Minä en kuulu näiden jälkeläisiin, mutta yhtä ja toistahan sitä on tullut luettua elämänsä varrella,
– Onkos täällä Savonlinnan seudulla sitten lainkaan näitä taikapussin heiluttelijoita nykyään?
– En oo kuullu, mutta yks ja toinen tuntuu sylkevän olkansa yli, kun musta kissa menee tien yli tai jos tänään olisi perjantai 13. päivä, niin osa elelisi normaalia varovaisemmin. Sitten on tietysti kaikki paikkoihin liittyvät uskomukset, niin kuin vaikka tuohon Olavinlinnaan, Tiedättehän balladin Olavinlinnasta?
– Kaikkihan sen tietävät, mutta harva muistaa, mitä siinä sanotaan, Karppela totesi.
Silloin Paronen alkoi laulaa:
”Vaan kyynelistä neidon kohta varsi pihlajan
Jo valkokukat nosti, mursi muurin.
Sai marjoihinsa sydämestä hohdon puhtahan
Sen antoi voima rakkaudesta suurin.”
 
– Karu tarina, eikä ainoa. Linna sulkee sisäänsä monta taianomaista tai tarunhohtoista tarinaa, mutta varsinaista taikuutta niihin ei liity.
– ”taikauskoistakin”, näin Lehtosen sitaatissa lukee.
– Se voi tarkoittaa mitä vaan, Paronen sanoi myötätuntoisesti tietäen tutkijoiden vaikean tilanteen.
– Oletkos menossa Joelin päivän viettoon? Karppela alkoi lopettamaan keskustelua.
– Enpä taida, olis keikka Viuhonmäessä. Jos olette menossa sinne päin, saiskos kyydin?
– Voin heittää. Menetkö Karin yhdeksi Lehtosen patsaalle.
Karin nyökkäsi.
– Soita, jos tulee jotain.
 
Karin vilkuili puhelintaan minuutin välein Putkinotkossa. Vaikka juhlapuhe oli ihan kiinnostava, Karin odotti edes jotain viestiä Karppelalta. Yllättäen Karppela istahti takapenkille Karinin viereen varttia yli neljä.
– Katsopas noita kuvia, Karppela antoi ruskean kirjekuoren Karinille.
– Niikko! Karin huokasi.
– Juu, halkopinon alle kuolleena, kuin Ryysyrannan Jooseppi.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut