22.07.2009 22:18
Metsähallitukselle ojennettiin Linnansaaren torpalla keskiviikkona kunniakirja. Kunniakirja kertoo siitä, että torpan ympäristö on valittu vuoden perinnemaisemaksi. Valinnan on tehnyt kulttuurimaisemien säilymistä vaaliva yhdistys Maatiaiset ry. Yhdistystä torpalla edusti noin kymmenen hengen joukko yhdistyksen jäseniä.
Perinnemaiseman valinta on yhdistyksen uutta toimintaa, sillä valinta tehtiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Monet tiistaina paikalle tulleet yhdistyksen jäsenet vierailivat Linnansaaren torpalla ensimmäistä kertaa ja sen vuoksi kysymyksiä Metsähallituksen väelle sateli vilkkaasti.
Metsähallituksen puistonjohtaja Anne Pyykönen ja luontovalvoja Teemu Uotila kertoivat vieraille juurta jaksain muun muassa Linnansaaren kaskenpoltoista. Ensimmäiset kaskisavut alueella nousivat vuonna 1993 ja uusi kaskenpoltto on taas suunnitteilla ja valmisteilla. Viimeksi kasketulla alueella kasvaa tällä hetkellä naurista ja pienellä alalla myös kaskiruista.
– Lähes kahden ja puolen metrin korkuiseksi kasvanut kaskiruis on kylvetty maahan viime kesän elokuun lopulla. Siemenet olivat Linnansaaren torpan omaa tuotantoa. Lähellä pihaa olevaa nauris- ja ruiskaskea poltettiin yhtä jakosoisesti 12 tuntia, Teemu Uotila kertoi vieraille.
Anne Pyykönen kertoi, että seuraavaksi Metsähallitus aikoo kasketa järeää kuusimetsää, joka sijaitsee noin kilometrin päässä torpan pihapiiristä. Kaski laittaan palamaan ensi keväänä.
– Poltettaviksi aiotut kuuset kaulataan aluksi. Kaulaaminen on menetelmä, jolla puilta nitistetään henki pois ennen kaskeamista. Alueelta kaulataan nimenomaan pienimmät kuuset ja järeimmät puut otetaan höytykäyttöön kuten perinteisesti on tehty, Pyykönen selvittää.
Kasvimaailman muinaistulokkaisiin perehtynyt, Maatiaiset ry:n perustajajäsen Pentti Alanko löysi torpan pihalta vähän aikaa siellä oleskeltuaan heti kasveja, jotka herättivät hänen mielenkiintonsa. Alanko oli käymässä Linnansaaressa ensimmäistä kertaa.
– Tässä jo aivan nopealla vilkaisulla herättävät kiinnostusta esimerkiksi idänkurho, pikkutakiainen, nurmikaunokki ja ketoneilikka.
Pentti Alanko muistuttaa, etteivät kasvimaailman harvinaiset muinaistulokkaat menesty välttämättä ilman ihmisen huolenpitoa.
– Tätä Linnansaaren torpan ympäristöä voi hyvällä syyllä kyllä kutsua eläväksi geenipankiksi, Alanko iloitsi.
Vuoden perinnemaisema -kunniakirjan Anne Pyyköselle luovuttanut yhdistyksen varapuheenjohtaja Juhan Savander sanoi, että Metsähallituksen luontopalvelut on tehnyt Linnansaaressa hyvin merkittävää työtä suomalaiseen perinnemaisemaan kuuluvien lajien säilyttämiseksi.
Anne Pyykösen mukaan Linnansaaren torpan ympäristössä on nyt niitettyä perinnemaisemaa noin 2,5 hehtaaria. Aluetta alettiin uudelleen hoitaa perinteisin menetelmin 1970-luvulla. Linnansaaren kansallispuisto on perustettu vuonna 1956 kansallispuistoa laajennettiin vuonna 1982.
Jos syötät useamman hakusanan ja haluat niistä kummankin löytyvän, laita sanojen väliin "AND". Esimerkiksi Mikkelin and uimahalli tuottaa tulokseksi sivuja, joissa esiintyvät molemmat hakusanat.
Jos haluat etsiä sivuja, joissa esiintyy joku käyttämistäsi hakusanoista, kirjoita sanojen väliin OR. Esimerkiksi haku Mikkelin - uimahalli tuottaa tulokseksi sivuja, joissa esiintyy ainakin jompikumpi hakusanoista.
Voit hakea kokonaisilla lauseilla ja sanaryhmillä sulkemalla ne lainausmerkkien sisään. Esimerkiksi haku ”Mikkelin uimahalli” tuottaa tulokseksi sivuja, joissa esiintyy koko sanaryhmä.
Voit katkaista hakusanan *-merkillä, jolloin haku etsii sanoja, jotka alkavat näillä kirjaimilla. Esim. haku uimahal* tuottaa tuloksesi sivuja, joissa esiintyy esimerkiksi sanoja uimahallia, uimahalli, uimahallissa jne.