23.03. klo 15:23
Pertti Martiskainen
Totta kai voi. Kysykää vaikka Teollisuuden Voimalta ja Arevalta. Olkiluodon kolmannen ja Suomen viidennen säteilymyllyn olisi pitänyt jauhaa sähköä jo vuoden päivät, mutta tuskin se jauhaa vielä kahdenkaan vuoden kuluttua.
Mitä tekisit, jos kerta kaikkiaan tahtoisit Suomesta Euroopan ydinvoimapuiston ja ydinjätehaudan ja törmäisit siihen tosiasiaan, että Suomen kansan selvä enemmistö vastustaa ydinvoiman lisärakentamista?
Sinun pitäisi hinnalla millä hyvänsä saada maan suurimpaan ja vallantäyteisimpään sanomalehteen pääuutinen:
Yli puolet suomalaisista kannattaa lisäydinvoimaa.
Näinhän Helsingin Sanomat otsikoi pääuutissivullaan, kuudella palstalla ja kahdella rivillä tänä aamuna. Vaan mihin perustui semmoinen väite?
KYSYTTIINKÖ SAMALTA KANSALTA?
Ylekin kailotti aamulla Hesarin teettämän gallupin tulosta. Siinä sitä oli suomalaisilla ihmettelemistä. Juurihan kerrottiin Aamulehden gallupista, jossa kannattajia oli vain 39 prosenttia. Onko kysytty samalta kansalta?
Ne, joille Hesari sattuu tulemaan, saivat tietää, että ydinvoimaa kannattaa 27 prosenttia Hesarin teettämän gallupin vastaajista. Mutta sitä kannattaa jossain määrin 26 prosenttia, mikä siis tekee yhteensä tarvittavat 53 prosenttia.
Huhhuh, no vähän tipalla oli jo tällä kertaa. Nimittäin neljä vuotta sitten näitä jossain määrin kannattajia oli peräti 36 prosenttia, ja heidän avullaan ydinvoiman kannatus saatiin näyttämään suorastaan murskaavalta, 62 prosenttia.
Ydinvoiman vastustajia on nyt Hesarin suomalaisissa 18 prosenttia, mutta jossain määrin vastustajien osuus on noussut 25:een prosenttiin.
Viisi prosenttia ei osaa sanoa.
EDUSKUNTA PÄÄTTI JOSSAIN MÄÄRIN
Mitenkähän kävisi kansanedustajilta jossain määrin kannattaminen, kun he äänestävät ydinvoiman lisärakentamisesta? Kai se parlamentin äänestystaulu pitäisi ainakin uusia ja sassiin.
Haluaisin nähdä Helsingin Sanomissa uutisen:
Eduskunta päätti jossain määrin antaa ydinvoimalan rakennusluvan Fortumille.
Politiikan toimituksen uutispäällikkö Hanna Kaarto sitten spekuloisi viereisessä Näkökulmassa, missä määrin lupa oikein myönnettiin. Tunnettu ydinvoiman kannattaja, päätoimittaja Janne Virkkunen sanoisi koko Suomen puolesta viimeisen sanan kolumnissaan.
PITÄISIKÖ RAKENTAA ILMAN LUPAA?
Kaikkein hupaisinta on, että kun Aamulehden gallupissa kuusi prosenttia suomalaisista antaisi Jyrki Kataisen ja Jyri Häkämiehen tavoin ydinvoimalan rakennusluvan kaikille kolmelle hakijalle, Helsingin Sanomissa vastaava luku on 30 prosenttia.
Tässä suomalaisten luottamus kaikenkarvaisiin gallupeihin loppui jo sataprosenttisesti.
Mutta Suomen Gallup kysyikin Hesarin toimeksiannosta: JOS ydinvoimaa aiotaan rakentaa lisää, niin pitäisikö lupa rakentaa antaa yhdelle, kahdelle, jokaiselle kolmelle hakijalle vai ei yhdellekään?
Hetkinen. Otetaanpa tuo viimeinen vaihtoehto yksinään. JOS ydinvoimaa aiotaan rakentaa lisää, niin pitäisikö lupa antaa --- ei yhdellekään?
Toisin sanoen, antaako valtakunnan suurin sanomalehti senkin vaihtoehdon, että ydinvoimaa rakennetaan luvatta?
Tässä ei kuulkaa ole enää mitään järkeä.
JA PISTEET MENIVÄT TAMPEREELLE
Taloustutkimus ja Aamulehti saavat ydinvoimagallupistaan pisteet kotiin sata–nolla.
Siellä kysymys kuului:
Suomessa toimii neljä ydinreaktoria, ja viides on rakenteilla. Kuinka monelle pitäisi vielä myöntää rakennuslupa?
Vastausvaihtoehdot olivat: yhdelle, kahdelle, kolmelle, ei yhdellekään, ei osaa sanoa.
Ei mitään temppuilua.
Paitsi että vaihtoehto ei yhdellekään olisi kuulunut loogisesti ensimmäiseksi aivan kuten luku 0 tulee ennen ykköstä, kakkosta ja kolmosta. Sen verran tuossakin on vedätetty ydinvoimaan päin.
Pääasia on kuitenkin, että kansalaisten mielipidettä kysyttäessä vaihtoehtojen pitää tietenkin olla samat kuin asiasta päättävillä kansanedustajillakin.
23.03. klo 21:37
Heikki Henttonen
Loistavia kirjoituksia jatkuvasti P. Martiskaiselta. Ihan nauttii siitä, että Suomesta löytyy vielä ajattelevia toimittajia.
25.03. klo 09:36 Martiskaisen blogit myös lehteen
Juha Taskinen
Pertti Martiskaisen terävät ja ajankohtaiset blogit pitää julkaista myös lehden sivulla. Miksi niitä pantataan netissä, eihän kaikki sieltä voi lukea. Vai onko niin, että Itä-Savon politbyroo ei niitä paperille nähtäväksi halua?
25.03. klo 09:48 Jaksaisiko Martiskainen tuottaa enemmänkin ?
turtiaisen pekka
Pertti Martiskainen on ainoa syy , miksi Itä-Savo ylipäätään tulee enää meille.
28.03. klo 13:17 Täysin samaa mieltä
Eeva Simola-Erholtz
Täysin samaa mieltä a) Martiskaisen kanssa ydinvoimauutisoinnin tarkoitushakuisuudesta ja Juhan kanssa siitä, etä Pertti Martiskaisen kolumnien paikka on kansan tiedonsaantioikeuden nimissä myös painetussa lehdessä.
29.03. klo 14:36 Jossain määrin syvästä koko touhu
Tiina Strandén
Ydinvoimalobbaus on tunnetusti vailla järjen hiventäkään, mutta niin näyttävät olevan keskeiset poliittiset päättäjämmekin ja monen ison(kin) aviisin päätoimittajaporras. Arevan hörhöiilemä voimala on aikanaan valmistuttuaan ydinturvallisuusriski numero yksi maassamme - ja ihan omaa syytämme. Sekin on selvä, ettemme enää tarvitsisi uusia ydinvoimaloita, koska suurteollisuudesta aika jättää. Hajautetusti tuotettuna energia olisi turvallista ja kotimaista, energiansäästö palkitsisi. Mutta tällainen kansalaisten itsemääräämisoikeutta tukeva energiapolitiikka olisi vaarallista, sillä suuret sähköyhtiöt eivät enää pääsisi mellastamaan kuin valtiot valtiossa.
29.03. klo 15:32 Jossain määrin rakennettu on vain noin puoliksi tehty
Matti Adolfsen
Loistavaa pohdintaa! Olkiluoto-3 reaktorin rakennustöiden virheistä raportoineet puolalaiset rakennusmiehet pystyivät kyllä kertomaan, että reaktorin betoniperusteet oli tehty "jossain määrin". Siis raudoitusta tehtiin jossain määrin, sitten kipattiin betonia päälle. Saa nähdä kestääkö.
Aiheesta on 6 kommenttia