Tiistai, 25. huhtikuu 2017
Markku, Marko, Markus

Pääkirjoitus: Punkaharju sai ansaittua ja hyödyllistä huomiota

19.03.201707:00
10

Punkaharjun nimeäminen Vuoden Retkikohteeksi on hieno tunnustus poikkeukselliselle paikalle. Erityisen arvokkaaksi tunnustuksen tekee se, että tulos ratkaisiin yleisöäänestyksellä. Voittaja julkistettiin perjantaina suuressa messutapahtumassa Helsingissä.
Punkaharju tunnetaan hyvin ympäri Suomen monesta asiasta. Poikkeuksellisen luonnonkauneuden takia Punkaharjua on ihailta 1800-luvulta asti. Harjumaisema lumoaa myös oman seudun väkeä.
Kansallismaisemaan perustettiin luonnonsuojelualue vuonna 1991. Mutta itse asiassa alue on suojeltu jo paljon aikaisemmin.  Suomen Ladun tiedotteessa kerrottiin, että Punkaharju on yksi maailman vanhimmista luonnonsuojelluista alueista, sillä Nikolai II suojeli alueen keisarillisella julistuksella vuonna 1843. 
Kilpailun teemana oli historia. Punkaharjulla on teemoitettuja reittejä, joiden varrelta löytyy monta tunnettua kohdetta: Salpalinjan juoksuhaudat, Metsämuseo Lusto, Taidekartano Johanna Oras ja Luonnonvarakeskuksen puulajipuisto.
Savonlinnan seudulla Punkaharju on ylpeyden aihe ja houkutteleva matkailukohde. Välttämättä kotiseudulla ei edes tunneta kaikkia retkeilyreittejä, patikkapolkuja ja melontareittejä, jotka tarjoavat mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen vuoden ympäri.
Palkitseminen antanee positiivista ylpeyden aihetta Punkaharjulla ja Punkaharjun Matkailu ry:n sisällä. Myös 5000 euron palkintosummalle on varmasti käyttöä.
Kilpailun ja voiton tuoman huomion voi varmasti laskea myös rahassa. Kisa on ollut mainio mahdollisuus saada uutta huomiota Punkaharjulle kokonaisuudessaan.

 

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Huomio on siinä, että pari liikunnallista tv-ohjelmaa tulee tekemään johonkin jaksoonsa lyhyen reportaasin paikasta ja samoin muutama retkeilyalan lehti tekee jutun. Lisäksi mainonnassa voi käyttää mainintaa "Vuoden retkikohde 2017". Siinäpä se sitten onkin.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Vuonna 1975 valmistui harjutietä korvaava vt 14 reitti, niin onko vieläkin välttämätöntä pitää luonnonsuojelualueella ja kansallismaisemassa asvalttitie vain autoille. Näe ja koe Punkaharju auton ikkunasta viidessä minuutissa ei ole mikään matkailutuloja tuova matkailuvaltti tänäpäivänä. Kevyelle liikenteelle harjulla on jätetty vain tuo sulkuviivan oikean puolinen reuna. Punkaharjun matkailun kehittymiselle parasta on, että harjutie muutetaan vain kevyelle liikenteelle, ainakin aluksi Punkasalmen ja Vaahersalon väli.

Lähettänyt käyttäjä Omituista ajatu... (kirjautumaton)
Eihän Harjutie ole mikään patikkapolku, polut kulkevat pitkin ja poikin alueella eikä suinkaan pikitiellä. Kuinkahan kirjoittaja ajatteli vakituisten asukkaiden ja töissa alueella olevissa työpaikoissa kävijöiden kulkevan mikäli harjutie vaikka vain osin rauhoitettaisiin autoliikenteeltä, puhumattakaan niistä turisteista ja muista asiakkaista joita alueella vierailee. Pelkästään Lustossa yli 30.000 tuhatta vuodessa ja samalla heistä usea käy myös muissa alueen yrityksissä. Kannattaisiko kommentoijan tutustua alueen tarjontaan muutenkin kuin auton ikkunasta.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Ketä kaikkia tähän Punkaharjun luontoretki hankkeeseen oikein kuului? Tuntuu vain ,että retki ja historiapolut ja pyöräreitit kulkevat vain n. kilometrin matkalla ?? Kannattaisi olla hiukan tarkempi myös lehden pääkirjoituksessa kun asiaa ja yrityksiä mainostetaan.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä