Perjantai, 28. huhtikuu 2017
Ilpo, Tuure

Pääkirjoitus: Ikääntyminen voi olla myös mahdollisuus

20.04.201707:00
2

Etelä-Savo on Suomen ikääntynein maakunta. Harvaan asuttu maakunta kamppailee monien ongelmien kanssa. Työllisyysaste on liian alhainen eivätkä työt ja tekijät aina kohtaa, vaikka työllisyystilanne onkin parantunut. Huoltosuhde huolestuttaa vaikean talouden keskellä.
Tilastot tietävät, että joka neljäs eteläsavolainen on eläkeiässä ja maakunnan asukkaista joka neljäs on yli 65-vuotias. Uusia asukkaita saisi syntyä enemmän ja muuttajiakin tarvittaisiin. Siihen tarvittaisiin koulutus- ja työpaikkoja.
Tosiasia on, että nopeimmin kasvava ryhmä on lähivuosina yli 75-vuotiaat, joten Savonlinnan seudullakin on syytä löytää seniorikansalaisista mahdollisuuksia.
Suuret ikäluokat ovat syntymävuosiensa perusteella ikääntyviä kansalaisia, mutta moni viettää elämänsä parasta ja aktiivisinta aikaa työelämästä vapautumisen jälkeen. Lauantain Itä-Savossa oli esimerkkejä ihmisistä, joilla on kiinnostusta ja mahdollisuus harrastaa ja matkustaa.
Eläkeikäiset kansalaiset on otettava vahvuutena ja mahdollisuutena, ihmisinä, jotka pitävät huolta vähintään itsestään, kuluttavat ja käyttävät palveluita.
Ihmisten elinikä pitenee ja käsitys vanhuudesta muuttuu. Eläkkeellä monella alkaa uusi elämänvaihe, jollaiseen ei työelämän kiireiden ja väsymyksen keskellä ole välttämättä ollut mahdollisuutta.
Elämään saattaa kuulua myös ansiotyötä itselle mieluisalla tavalla. Moni eläkeiässä oleva osallistuu yhteiskunnan pyörittämiseen luottamustehtävien tai vapaaehtoistyön kautta. Ikääntyminen voi olla myös mahdollisuus.
Tiina Ojutkangas
tiina.ojutkangas@ita-savo.fi

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Eläkkeelle jäätyäni viime vuonna, muutimme Savonlinnaan. Myös mökin hommasimme täältä saaresta. Väitän, että muuttomme oli lottovoitto seutukunnalle. Paikallisten liikkeiden saranoita kulutamme ahkerasti. Varsinkin nyt kesän kynnyksellä alkavat piha- ja sisäremontit. Jälkikasvukin on ihastunut ja hyväksynyt uuden kesänviettopaikan. Hautapaikka minulla on muualla!

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Ikääntymisestä ei mielestäni löydy kovinkaan monta hyvää asiaa. En ole myöskään varma haluaisinko palata Etelä-Suomesta takaisin entiseen kotikaupunkiin vanhenemaan ja lopulta myös kuolemaan. Jos kaipaa hiljaisuutta, kauniita maisemia, puhdasta ilmaa ja vähän ihmisiä ja ruuhkaisuutta - silloinhan Savonlinna on hieno asuinpaikka ikäihmisellekin. Uskaltaisin perjantai-iltanakin liikkua yksin kaupungilla. Nälkään täällä ei myöskään tarvitsi kuolla. Mutta: ikääntyminen tuo mukanaan sairauksia. Jos kärsisin esim. sydänvaivoista, en voisi noin vain varata aikaa kardiologille, koska kaupungissa ei ole kardiologin vastaanottoa. Jos saisin aivoinfarktin, minut kuskattaisiin Mikkeliin tai tulevaisuudessa luoja ties minne. Onko Savonlinnassa edes sairaalaa tulevaisuudessa? Jos Savonlinnassa halutaan, että tulevaisuudessa täällä asuisi ikäihmisiä, ehdoton edellytys on, että tarjolla on laadukkaat ja kattavat terveyspalvelut. Sote-uudistuksen myötä vaikuttaa siltä, että luvassa ei ole ainakaan parannusta sillä suunnalla. Näillä näkymin vietän myös vanhuuden päiväni jossain muualla kuin täällä.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut