Keskiviikko, 23. elokuu 2017
Signe, Varma

Pääkirjoitus: Hallitus mittaa toimintakykynsä puoliväliriihessä

27.12.201607:00
22

Maan poliittinen päätöksenteko vetäytyi vuodenvaihteen istuntotauolle tunnelmissa, joka kuvastaa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ensimmäisen puolentoista vuoden profiilia.
Hallitus väänsi puoliväkisin kokoon sote-lakiesityksen joulun alla. Taustalla peilasi soten edellinen kynnys, joka johti käytännössä aivan selvään hallituskriisiin.
Nyt esitys kertoi enemmän siitä, mitä keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus haluaa suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen malliksi.
Tulee lopputuloksesta hyvä tai huono, kritiikki mallia kohtaan on ollut kova muuallakin kuin vain oppositiossa, ja soten ammattilaisetkin arvelevat, että ihan valmista ei tälläkään kertaa tullut.
Sote-esitys kertoi samalla sen, että hallituspuolueiden ja opposition näkemykset ovat kaukana toisistaan. Koko hallituskauden ajan politiikanteon näkemykset ovat olleet poikkeuksellisen polarisoituneita. Suomalaisesta konsensuksesta ole ollut rippeitäkään jäljellä.
Muodollisesta yksimielisyydestä huolimatta hallituksen sisälläkään ei ole ollut täyttä yksimielisyyttä etenemistavoista.
Jos ihan täyttä riitaa ei ole ollutkaan niin poikkeavia kantoja on pulpahdellut esiin oli kyse sitten lähes toisarvoisista asioista, esimerkiksi Guggenheimista, tai todella kovista linjauksista, vaikkapa säästöleikkausten tarpeesta.
Hallituksen aloitushetki ei tosin ollut helppo. Maa pitäisi nostaa lamasta ja parantaa työllisyyttä. Kilpailukykysopimus syntyi, mutta sen tehoa vasta odotellaan.
Hallituksella on ollut sen verran hikistä, että kaikkia asioita ei ole mietitty loppuun saakka. On päätetty ja peruttu ja on mahdollista, että sote-esityskin vielä punnitaan perustuslain näkökulmasta.
Lainvalmistelu on ollut raskaan arvostelun kohteena oikeuskansleria myöten. Kun Sipilän hallitus uusii ministeriryhmää, seuraavaksi sote-ministeriössä, voisi miettiä myös juristin nimeämistä hallituspöytään.
Seuraava tosi koitos on keväällä vaalikauden puolivälitarkastelu. Talous on hienoisesti parantumassa, mutta varmasti hallituspuolueet vielä ottelevat talouslinjasta, ennen muuta uusien leikkausten tarpeesta. Silloin nähdään, lausuuko hallitus loppukaudesta mitään ennen kuntavaaleja.
Jukka Ahdelma

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Äänestäjiä taas huijataan. Ei kerrota ennen kuntavaaleja leikkauksista vaan pelotellaan leikkauksilla ja kerrotaan, ettei leikata. Iloiset vesseli kaakaon juojat eivät puutu veronkiertoon yms. paremminkin järjestelevät niitä ja sitten valittavat kun menee huonosti, on pakko leikata. En usko näihin juojiin.

Lähettänyt käyttäjä Kuuleeko Sdp: (kirjautumaton)
" Muodollisesta yksimielisyydestä huolimatta hallituksen sisälläkään ei ole ollut täyttä yksimielisyyttä etenemistavoista." Jotta se tulisi ja saisivat työrauhan KUUNNELLEN KANSAA, niin opposition pitää nyt lopettaa täysin järkyttävä mekkalansa. Oppositio luo tahallaan kansalaisiin epätoivoa ja pelkoa. Eivät kirjoita faktaa vaan oletuksia ja uhoamista. Kyllä kaikki tulevat kuulluksi, kun annetaan mahdollisuus, mutta oppositio ei edes kuuntele vaan mesoo ja mesoo. Se on ammattitaidottomuutta ja yhteistyökyvyn puutetta ja itsekkyyttä ! Olemme koko Suomi vaikeassa tilanteessa ja nyt pitää rauahoittua, eikä tehdä lisää ongelmia.

Lähettänyt käyttäjä Miksi ihmeessä??? (kirjautumaton)
On hyvin ongelmallista, että jotkut karvakorvat yrittävät väen väkisin tehdä Suomen kansantaloudesta itselleen kunnallisvaalien vaalivankkuriveturia. Tilanne on tismalleen sama, mitä harrasti savonlinnalainen ex-demaripoliitikko pitäessään valtion verovaroilla yllä Savonlinnan kampusta. Ja ottaessaan siitä suuren kunnian ja suosion. Tuli aina valituksi. Kerrassaan hyvä jätkä. ___ Kun kansakunnan talouden tila on mikä on, vain täydelleen edesvastuuton poliitikko tai muu tyyppi ryhtyy siitä tekemään itselleen ponnahduslautaa johonkin. Jonkin kansan tahdon (vrt. Suomen lähihistorian poliittinen ilmaisuperinne vaikkapa Kansan Uutisissa) kuunteleminen tarkoittaa ko. henkilölle kansan hetkellistä mielistelyä. Kas kun ne ongelmat eivät ole yhden eivätkä useammankaan vuoden määrätietoisen työskentelyn jälkeenkään poissa.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Täysiä tunareita täynnä koko hallitus. Eilenkin saimme lukea MTV3:n teksti-tv:stä, että Sipilän hallitus on vetänyt pitkälti toistakymmentä lakialoitetta pois puolentoista vuoden toimintakautensa aikana. Mitä tällainen hallitus voi saada aikaiseksi? Ei yhtään mitään muuta kuin tuhoa ja hävitystä! Ja mikä pahinta, näiden suhareiden töitä saadaan sitten taas korjailla seuraavien vaalien jälkeen 20 - 30 vuotta. Yhtä kauan kuin Esko Ahon hallituksen aikaansaamaa hävitystyötä korjattiin eikä kaikkia asioita saatu edes korjattua.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Voi vitsi! Ihanko MTV3:n teksti-tv:stä luit uutisen? On se ihmeellistä. Aiemmat punavihreät hallitukset eivät ole saaneet aikaiseksi edes tuon vertaa. Ovat vain hukanneet oikeita töitä tekevien verorahoja ja pitäneet huolta julkisen sektorin hyväosaisten eduista. Nyt voisi jo viimein aloittaa leikkaukset, kymmenen miljardia alkuun että saadaan velkaantuminen pysäytettyä. Tuo summa on otettavissa ilman että peruspalvelut heikkenevät.

Lähettänyt käyttäjä Rökäletappiot (kirjautumaton)
Suut on supussa hallituspuolueilla ennen kuntavaaleja. Tulevat taas lupaamaan kaikkea hyvää. Lupaukset kun kääntää toisinpäin, niin tietää mitä tuleman pitää. Rehellisesti olisivat voineet pitää puoliväliriihen ennen vaaleja, mutteivat uskaltaneet.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut