Perjantai, 21. heinäkuu 2017
Johanna, Hanna, Jenni

Pääkirjoitukset: Maksuton kouluruoka on lapsen oikeus — Maanantainälkä tunnetaan ilmiönä edelleen

16.07.201707:36
9

Maa- ja metsätalousministeriön selvityksen mukaan kouluruuan maksullisuus voisi lisätä kouluruuan arvostusta. Selvityksen tehnyt eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä on sitä mieltä, että kotimaisen ruuan arvostukselle pitäisi tehdä jotakin. Yhtenä keinona on pohdittu maksullista kouluruokaa.
Suomalainen kouluruoka on maailmassa harvinainen poikkeus. Vain harvoissa maissa lapset saavat syödä lämpimän aterian ilman perheelle koituvia kustannuksia. Suomessa kouluruokaa on tarjottu maksutta oppivelvollisuuskoulujen oppilaille noin 70 vuotta.
Perusopetuslaissa säädetään myös myös kouluruokailusta. Pykälän 31 mukaan oppilaille tarjotaan jokaisena työpäivänä täysipainoinen, maksuton ateria. Jokainen suomalainen esi- ja peruskoulun oppilas sekä lukion ja ammatillisen perusasteen opiskelija voi Suomessa nauttia maksuttoman kouluaterian.
Kouluruokailu on muutakin kuin syömistä. Opetushallituksen mukaan kouluruokailussa lapsille ja nuorille opetetaan terveyttä, ruokailutapoja sekä suomalaista ruokakulttuuria.
Maa- ja metsätalousministeriön selvitys herätti keskustelun kouluruuan merkityksestä. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila arvioi sosiaalisessa mediassa, että kouluruuan haluaminen maksulliseksi osoittaa ”täydellistä yhteiskuntapolitiikan ja historian tajun puutetta”.
Kouluruuan hinta ja laatukin vaihtelevat suurestikin eri kunnissa. Ruokarahasta säästäminen lasten ja nuorten kustannuksella on lyhytnäköistä. Terveellinen ja maukas lounas on hyväksi kenelle tahansa.
Myös ruokailijoiden on syytä arvostaa hyvää ja maksutonta ruokaa. Osalle lapsista kouluateria on päivän ainut lämmin ruoka. Maanantainäläksi -kutsuttu ilmiö on tosiasia nykyäänkin. Kouluruoka on lapsen oikeus.
 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Ent kepul (kirjautumaton)
No jopa nyt taas puuhaillaan ! Ei edes kepulaisen johtama ministeriö voi vakavissaan tuollaista esittää . Täydellistä "tajun puutetta " varsinkin , kun huomioidaan tuon aterian kustannus ja tärkeys kasvavan monipuolisena , suosituksen mukaisena ravintona . Myös nuo hyvät ruokailutavat liittyvät tuohon tilanteeseen .

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Kouluruokailun asemaa on syytä tarkastella ja arvoida, myös tämä instituutionaalinen järjestelmä tarvitsee ja myös ansaitsee päivitystä tähän päivään. Laitosruokailulla on ehkä huono maine, eikä syyttä. Asiakaskunta on nykyisin monikulttuuttuurista, ruoan ekologisuus- ja eettisys herättävät kysymyksiä, erityisruokavaliot lisääntyvät ym, kaikkia näitäkin asioita on syytä tarkastella ja tehdä tarvittavia muutoksia, myös taloudellisessa mielessä.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Tämän tuhokapitalistisen ja neoliberalistisen ajan ainoa vastaus kaikkiin ongelmiin näyttää olevan maksullisuus, yksityistäminen, markkinoistaminen ja kilpailu. Kuitenkin vaikkapa tuore talousnobelistimme kuvasi eduskunnalle, kuinka on asioita, jotka kannattaa pitää julkisen sektorin palveluina ja joitakin, joita ilmaisina. Kouluruokailu on ilman muuta tällainen. Ruokailun lisäksi siinä on kyse tapakasvatuksesta ja yhteisöllisyydestä. Se ei ole gourmeeta, mutta niille joilla on vähemmän se saattaa olla päivän ainoa ateria. Ja niille, jotka ovat tottuneet hienompaan, se saattaa tuottaa arvokkaan päivittäisen jalat maassa -kokemuksen siitä, miten suuri osa kansasta syö. Mikäli kouluruoasta jonakin päivänä todella tehtäisiin maksullista, köyhemmät eivät ehkä saisi lainkaan syödäkseen. Keskiluokkaisilla saattaisi raha valua hampurilaisbaariin. Varakkaat voisivat vaatia kouluihin ravintolatason tarjoilua. Sitäkö tässä halutaan? Lisäksi on hyvä miettiä sitä, onko minkään asian arvostus noussut vain sillä, että siitä on tehty maksullista? Itselleni ei tule mitään mieleen.

Lähettänyt käyttäjä Kapolle (kirjautumaton)
Kapo on väärässä, pysäköintianalogia ei sovellu, koska (kunnallinen) pysäköintimaksu on haittakorvaus. Pysäköinnin maksullisuuteen on kaksi oikeastaan keskenään päinvastaista syytä: 1) palvelu, eli maksullisuudella pyritään varmistamaan että on kiertoa, siis vapaita paikkoja löytyy asiakkaille kohtuullisessa ajassa kohtuullisella etäisyydellä palveluista 2) ekologia, eli pyritään vähentämään yksityisautoilua erityisesti keskusta-alueella. Savonlinna onkin hyvä esimerkki: haittamaksua eli pysäköintimaksua on kerätty vain turistikaudella lähinnä syystä 1.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Kouluruokailun nykyinen maksutapa suosii köyhiä. Siksi porvarihallitus haluaa tähänkin tasamaksun. Kaikille sama maksu suosisi rikkaita, joita pieni kouluruokamaksu ei paljon kirpaisisi. Hallitus laskee asioiden arvon vain rahassa. Maksuton kouluruokailu kuitenkin on Suomessa erittäin suuri tasa-arvoistava tekijä, joka vaikuttaa paljon tämän yhteiskunnan yleiseen legitimiteettiin ja hyväksyntään kansalaisten keskuudessa. Maksuton kouluruokailu tasoittaa köyhän töllin lapsen tietä eteenpäin elämässä. Kun maksuton kouluruokailu aikoinaan toteutui, koulutuksen vastustus väheni: lapset haluttiin kouluun, eikä jo lapsena töihin leipäänsä tienaamaan. Toivottavasti myös hallitus ja eduskunta haluavat ylläpitää tätä hienoa järjestelmää.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä