Sunnuntai, 30. huhtikuu 2017
Mirja, Miia, Mira

Lukijalta: Urheiluseurat tarvitsevat kannustusta - kuntien pitää panostaa liikuntaan

14.01.201708:00
4

Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen on yksi kuntien keskeisimmistä tehtävistä. Sairauksien ennalta ehkäisy, syrjäytymisen ehkäiseminen, kuntalaisten elämänlaadun ja hallinnan parantaminen tuovat terveyttä. Näiden toimien myötä saadaan säästöjä aikaan, sillä sairastavuus vähenee .                                        
Nykyisin puhutaan paljon nuorten syrjäytymisestä ja heidän elämänlaadun parantamisestaan.  Syrjäytymistä tapahtuu kuitenkin kaikissa ikäluokissa, joten erittäin tärkeää on huomioida myös aikuisille suunnatut tapahtumat. Kaikki vapaaehtoistyö on tässä mielessä yksi yhteiskunnan tukipilareista. Liikunnan vaikutus työkykyyn, terveyteen ja kansantautien ehkäisemiseen on huomattava. Liikunta pitää ikäihmiset pidempään hyväkuntoisina ja masentuneisuus vähenee.  Ryhmissä liikkuminen edesauttaa sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Monilla paikkakunnilla, kunnissa ja kaupungeissa avustetaan järjestöjen tekemää työtä. Pelkät jäsenmaksut ja talkootyö eivät riitä pyörittämään toimintaa.
Savonlinnassa on mielestäni unohdettu urheiluseurojen työn merkitys. Avustusten jakoperusteet suuntautuvat liian kauaksi tavallisen kuntalaisen liikunnan edistämisestä. Punkaharjulla tuettiin paikallisella tasolla järjestettäviä kilpailuita sekä tapahtumia ja avustukset suuntautuivat paikallistoiminnan tukemiseen, kuntalaisiin. Nykyisillä jakoperusteilla tämä on unohdettu ja tuetaan vain EM, SM, PM tai valtakunnallisten liikuntajärjestöjen mestaruuskilpailuja. Ovatko nuo kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä tukevia kohteita?  Avustuksia myönnetään lisäksi vain koulutukseen, arvokilpailujen järjestämiseen tai osallistumiseen, sekä liikuntapaikkojen kehittämiseen tai käyttöön. Liikuntapaikkojen käyttöä ja kisakuluja maksetaan kuitenkin vain alle 18-vuotiaiden osalta. Olisi hyvä, että tuettaisiin myös aikuisten liikuntapaikkojen käyttöä.
Suomessa hyvinvoinnin edistämiseen panostaminen vaihtelee huomattavasti kunnittain. Savonlinnassa avustuksiin käytetään vuodessa 63 euroa per kuntalainen. Luku on huomattavasti alle Etelä-Savon ja maamme keskiarvon. Tukea tulisi lisätä, sillä seurojen tekemä työ on arvokasta. Liikuntaa tarvitaan ja liikuttajia, joita tulee kannustaa tekemään terveyttä edistävää työtä. 
Eija Stenberg 
Punkaharju

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Eiköhän se vika ole siellä keittiön pöydän takana. Markkinavoimat ne jyllää tuenkin saannissa. Jos lapsia ei suunnata utheiluun ei sinne tule tukeakaan. Kuulostaa naurettavalta vaatia tukea kilpailujen järjestämiseen. Harrastukseen se tuki on jaettava. Niin ja vanhemmat määrää harrastukset. ketjun jatkeena on sitten vapaaehtoinen seuratyö.

Lähettänyt käyttäjä Kalevi Lahtinen (kirjautumaton)
Liikunta on terveellistä ja niin on kuvanveistokin. Linnalan kuvanveistokurssi on alkamassa 1.2.17. Edellisestä kurssista ehtikin kulua jo 26 vuotta. Eikä suotta, jos osallistujia löytyy tarpeeksi. Tähän mennessä niitä on vasta yksi. Kalevi Lahtinen Savonlinna

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Huomaa taas, että on vaalit lähestymässä. Liikunta ja sen tukeminen on ollut tarpeellista aina. Toivoisin näiltä politikko kirjoittelijoilta laajempaa kannanottoa kaupunkimme tulevaan kehitykseen ja sen rahoittamiseen. Saman sisältöisiä kirjoituksia eri kansalaisryhmien kosiskelemiseksi äänisaaliin toivossa 4 vuoden välein on aivan riittävästi. Toivon tuleville päättäjille viisautta, rohkeutta ja avoimuutta. Ns peesailu politikkoja meillä on aivan liikaa.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Tässähän on kirjoittaja ottanut kantaa Savonlinnan nykyiseen käytäntöön. Savonlinnan veronmaksajien rahoilla tuetaan aivan muuta, kuin paikallista urheilutoimintaa. Eija Stenberg on aivan oikeassa. Tuki tulee ohjata omille kuntalaisille, eikä niinkuin Savonlinnassa tehdään. Hyvä, että asia on tuotu esille. Urheiluseurat tekevät hyvää työtä kuntalaisten parhaaksi. Hienoa Eija! Jatka vaan samaan malliin. Heikompien puolella.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut