Keskiviikko, 18. tammikuu 2017
Laura

Lukijalta: Riittääkö uusien asuntojen kysyntä Savonlinnassa?

11.01.201709:00
18

Ei ole monta vuotta siitä, kun Savonlinnassa muistaakseni valiteltiin asuntorakentamisen tonttipulaa keskustassa. Suuria suunnitelmia on ollut, mutta missä on nyt asuntojen kysyntä? Viime vuosina rakennetuissakin taitaa olla myymätöntä. Ja sitten vielä oppilasasuntojen tyhjilleen jääminen?
Muistanemme, kuinka suuria kaavailtiin koko ranta-alueelle syväsatamalta keskustan suuntaan. Myös Savolan taakse täyttömaalle hahmoteltiin uutta kerrostaloaluetta ikään kuin sen varalle, jos Savolaan aiotulta kappakeskukselta jää käyttämätöntä tilaa. Lisäksi on yksittäisiä rakentamattomia tontteja siellä täällä.
Possenkadulta Kastelliin saakka tulee nykyinen häviämään uudisrakentamisen tieltä ja katutasoa lukuun ottamatta asunnoiksi. 
Olavinkadun ilme muuttuu kovasti ydinkeskustassa. Onko siis Osuuspankin ilmoitettu saneerauskaan tässä valossa mielekäs? Entä mitä tulee Kauppalinnan paikalle?
Kysyn näitä maallikkona ja kritiikkiä ajatteluuni voi kaikin mokomin esittää, jos joku tuntee tarvetta. Myös sen suhteen, että mitä asia minulle kuuluu.

Esko Aspivaara
Savonlinna

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Vanhassa arvoki... (kirjautumaton)
Jos keskustassa on siis muhinut asuntokupla ja kohta nekin kaikki asunnot nollahintaisia?! Niin mitähän ne mahtaa olla laitakapungilla ja taajaman ulkopuolella. Pitää maksaa, että joku huolii ja ottaa käyttöön?!! Surkea on tulevaisuuden visio, jos näin on. Itse sitä mieltä, että jonkinverran neliöhinnat notkahtavat nykyisestä, mutta jossainhan sitä on asuttava. Uusien rakentaminen odottanee aikaa parempaa, jos sitä enää tulee. Aika ison päätöksen herrat tekivät, kun OKL lakkautetaan Savonlinnasta. Lakkautuksen vaikutukset kaikkinensa, tullaan sitten lähivuosina näkemään ja kokemaan, itsekukin.

Lähettänyt käyttäjä Kylä hiljenee (kirjautumaton)
Ei tarvitse kuin mennä Motonetiin iltaisin tai viikonloppuna (en ole muulloin kyllä käynyt) niin ei tarvitse ihmetellä, että asuntoja on tyhjillään, on nimittäin niin hiljainen kauppa verrattuna esim. Joensuun vastaavaan! Ihmettelen vaan, jois aukioloaikoja ei tulla kaventamaan isolla kädellä...

Lähettänyt käyttäjä Realismia... (kirjautumaton)
Valtion syrjäseutuja mm. Savonlinnaa koskevat päätökset romahduttavat kiinteistöomaisuuden arvon muualla kuin ihan ydinkeskustassa. Sinne on hiukan painetta, mutta myymättömät "syrjäkylien" asunnot jarruttavat. Lisäksi nuo hallituksen päätökset aiheuttavat pysyvästi syrjäytyvän ihmisryhmän johon kuuluu normaaleita työikäisiä, -haluisia ja -kykyisiä palkansaajia sekä perheitä. Heidän taloudellinen tilanteensa ei salli mitenkään muuttaa pois arvottomaksi muuttuneesta velkaisesta omistusasunnosta kasvukeskukseen työn perässä. Myös koko ikänsä työtä tehneitten ja rahansa omaan asuntoon sijoittaneitten elämäntyön tulos muuttuu arvottomaksi. Ainoa tapa muuttaa tilannetta on vaihtaa hallitus. Sen uusimmatkin kaavailut johtavat syrjäseutujen lopulliseen näivettämiseen mm. Sote-uudistuksen ja väylämaksujen avulla. Jos aiotaan pitää Savonlinna asuttuna se vaatii maan hallituksen myötävaikutuksella tehtäviä todella suuria avauksia nopeasti käytäntöön vietyinä. Ei pelkkää kompensaatio-höpötystä ja hienoja visioita joita nämä Savonlinnan kehittäjät ovat vuosikymmeniä hokeneet ilman kummoisiakaan tuloksia. panokset pitää antaa nyt tekijöille, nämä puhujat ovat jo omat näyttönsä antaneet.

Lähettänyt käyttäjä Moraalijeesus
Jos vertaa uuden kerrostalonkämpän hintaa Savonlinna-Joensuu- Lappeenranta, niin yllättyy, koska ne on suunnilleen saman hintaisia (toki sijainti ja taso vähän rukkaa hintaa). Jos Savonlinnan reunalta haluaa eläkepäiviksi helppoa kerrostaloasumista, niin siitä omasta talosta saa myytäessä käsirahan sa sitten vaan pankkiin kyselemään 100-150 tuhannen euron lainaa...

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä