Perjantai, 24. helmikuu 2017
Matti, Matias

Lukijalta: Retrettiä ei saa kutsua Retretiksi

14.02.201707:30
14

Itä-Savon lauantainumerossa 11.2. oli mielenkiintoinen toimittaja Riitta-Leena Lempinen-Vesan artikkeli Taidekeskus Retretin taipaleesta liittyen kauppaan, jolla Kruunupuisto on ostanut Campus Artis -säätiöltä Retretti -tavaramerkin.
Jostain uusien omistajien puheenvuorosta toimittaja on napannut sammakon: ”Tuunaansaaressa olevia tiloja ei saa kutsua Retretiksi.”  Kutsun tuota lapsusta sammakoksi, koska helpompaa olisi käskyttää vaikkapa Kyrönsalmi virtaamattomaksi.

Pienenä lisänä ja kommenttina asiaan haluan siis esittää oman näkökulmani, joka kattaa koko Retretin elinkaaren. Sitäkin suuremmalla syyllä, koska uudet tavaramerkin omistajat eivät näytä tietävän, mitä ovat ostaneet, vaan pyrkivät kieltämään meitä kutsumasta haukea haueksi.
Olin jo päätoimittajavuosinani tutustunut työni vuoksi Pekka Hyvärisen synnyttämän ”Retretin” taidenäyttelyyn Punkasalmen ala-asteella ennen vuotta 1982. Hyvärisen oma selvitys Retretti -nimelle oli se, että hän halusi nimetä paikan Retretiksi eli paikaksi, missä voi harjoittaa retriittiä; hiljentymistä ja rentoutumista.

Sattumoisin päädyimme sitten ostamaan omakotitontin Punkaharjun Tuunaansaaresta vuonna 1985 eli juuri samaan aikaan, jolloin ”oikean” Retretin louhintatyöt olivat käynnissä. Olimme silloin taidekeskuksen  lähin naapuri. Lisäksi toimin menestyskesänä 1989 Retretin PR-isäntänä. Menestyksen takasi suomalaisten omakseen tuntema venäläinen Ilja Repin. Tuolloinhan näyttelyyn tutustuivat Ruotsin kuningaspari meidän presidenttiparin kanssa sekä kakki pohjoismaiden pääministerit Harri Holkerin johdolla. Minun vastuullani oli silloin lehdistö ja televisiot
Olen näin seurannut Retretin nousua ja tuhoa koko sen Tuunaansaaressa olon ajan lähietäisyydeltä ja osaksi myös sisäpuolelta. Siksi haluan valottaa nykytilannetta hieman toisesta – läheisemmästä näkökulmasta.

Unohdetaan, että on ollut olemassa kaksi Retrettiä, jotka usein – esimerkiksi konkurssitilanteissa – sekoitettiin mediassakin toisiinsa: Oli jokakesäinen taidenäyttely-Retretti vuotuisine näyttelyineen ja talousarvioineen sekä kallioon louhittu ja osin maan päälle rakennettu erillisen kiinteistöyhtiön omistama näyttelytila Retretti. 
Kun näyttelynjärjestäjä-Retretti meni ensimmäisen kerran konkurssiin Hyvärisen suurellisten 30 yötä kestäneiden Yö-Retretti-kokeilujen ja epäonnistuneen näyttelyaiheen valinnan seurauksena  vuonna 1987, meni kiinteistö-Retretti lopullisesti konkurssiin vasta 25 vuotta myöhemmin eli vuonna 2012.
Keskieurooppalaiset tuttavani ovat jopa esittäneet, että luolasto olisi pidettävä auki ilman näyttelyäkin turisteille, niin vaikuttava se on. Toimiessani oppaana näyttelyssä, kysyttiin usein: ”Milloin nämä luolat on löydetty?”

Kun vuosikymmenien aikana näyttely-Retretti on kerännyt miljoonalukuisen kävijämäärän, mutta vain turistikauden ajaksi, on Retretti kokovuotisena käsitteenä alkanut merkitä juuri noita näyttelytiloja eli paikkaa nimeltä Retretti, niinkuin alunperin olikin ajateltu. Eihän muuten olisi ollut mitään järkeä nimetä esimerkiksi rautatieseisakettakaan Retretiksi.
Kaiken edellä kuvatun huomioon ottaen olen vahvasti sitä mieltä, että jollakin tavaramerkkikaupalla ei Retrettiä saada pois Tuunaansaaresta. Se onnistuisi vain ajamalla luohitut kivet luolastoon takaisin ja purkamalla maanpäälliset osat ja sinetöimällä kulkuaukot. Vasta sitten voisi käydä niin, kuin Saksan natsien piilottamalle meripihkahuoneelle: Piilopaikkakin unohtuisi. Siihen saakka meillä ja taidenäyttelyn miljoonayleisöllä on oikeus puhua paikasta nimeltä Retretti.

Hyvälle ystävälleni Hannu Ronkaiselle toivon sydämestäni menestystä ja pitkää tulevaisuutta sen kaksosista toisen Taidenäyttely -Retretin uudelle tulemiselle! Jätä kuitenkin pois ajatus, että pienellä tavaramerkkikaupalla voisi ostaa vuosikymmenien akana vakiintuneen ja miljoonalukuisten Retretin -kävijöiden omaksuman käsitteen. He ovat käyneet paikassa, jonka nimi on Retretti – on ja pysyy.
Vai onko tarkoitus kulkea ruotsalaisten viitoittamaa tietä? He, kun siirsivät napapiiriä parikymmentä kilometriä etelämmäksi, kun siinä sattui olemaan kioski!
Asseri Joutsimäki

Kommentit

Käyttäjän Laitinen kuva
Lähettänyt käyttäjä Laitinen
Olihan ALKOkin alunperin konkurssiin menneen liikemiehen yrityksen tavaramerkki, jonka liikemies sai pitää "arvottoma". Kuulemma siitä tehtiin hyvät kaupat, kun "valtionkauppa" tarvitsi symbolia. Myönnettävä on, että minulle "Retretti" merkitsee enemmän paikkaa (luolasto) kuin siellä tai jossain muualla pidettävää (taide-)näyttelyä. Jäänkin uteliaana odottamaan mitä Kruununpuisto saa aikaa tuotemerkin alla? Ehkäpä se voisi olla sateenvarjo koko lähialueen enemmän tai vähemmän taiteelliselle elämystarjonnalle? Aika nayttää.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Fiksu kirjoitus Asseri Joutsimäeltä. Tuotemerkin voi ostaa, mutta brändiä ei. Hieman sama asia olisi, jos joku ostaisi Coca-Cola-tuotemerkin, mutta mukana ei tulisi pakkauksia (muotoiltua pulloa), jakelua eikä juoman reseptiä. Suuren suosion Retretti on konkurssien ja tauon jälkeen ilman luolaa mahdollista ainoastaan isolla rahalla, jos silläkään.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
On vain mahdollisuus onnistua. Uusi polvi ei muistele menneitä vaan syöksyy hienon nimen perään jos vaan markkinointi pelaa. Laiton kierron vähän etempänä asuville tuttaville eikä kukaa yhdistänyt sanaa Retretti johonkin luolaan. Taidetta kyllä tyrkytettiin ja oltiin nimestä kiinnostuneita.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Joissakin tuotemerkeissä on brändi jo olemassa ja joissakin huonoimmissakin joku näkee loistavan mahdollisuuden ja onnistuu. Jos joku uskoi vaikka Skodan suosioon 80-luvun lopulla niin onnittelut. Merkki myytiin volkkarille ja kuinkas kävikään. Retretti tulee pysymään tavan pulliaisten osalta ennen kaikkea paikkana, ei niinkään tapahtumana. Se mitenkä asia on vaikka kymmenen vuoden kuluttua on tuotemerkin haltian käsissä.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Jos ihan tuiki tavallisen "Retretinkävijän" mielipide kiinnostaa, niin minulle Retretti merkitsee juurikin tiettyä paikkaa, jossa oli useita upeita näyttelyitä. Jos tavoite on tarjota Retretti-elämystä jossain muualla, niin voin vain toivottaa onnea :)

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä