Tiistai, 19. syyskuu 2017
Reija

Heli Järvinen (vihr.) oikoo yliopistolain väärintulkintoja: koulutuspaikoista ja niiden tulevaisuudesta päättää yksiselitteisesti opetusministeriö ja maan hallitus

13.09.201707:38
11

Lakia yliopistojen autonomiasta on helppo syyttää OKL:n siirrosta Joensuuhun. Valitettavasti syy ei löydy sieltä. Jos ette usko, lukekaa se laki, joka löytyy omasta pöytälaatikostani hartaasti selattuna.
Laki antaa yliopistoille muun muassa mahdollisuuden kerätä ulkopuolista rahaa. Yliopistoilla on myös mahdollisuus lakkauttaa koulutusta määrävuosien jälkeen. Jos se näin tekee, kuten Savonlinnassa nyt tapahtui, kyseisistä koulutuspaikoista ja niiden tulevaisuudesta päättää yksiselitteisesti opetusministeriö ja maan hallitus. Sillä ja vain sillä on valta päättää, mitä niille paikoille tapahtuu.
Yliopistolaki sanoo sanatarkasti näin:
"Opetusministeriö ja yliopisto sopivat määrävuosiksi kerrallaan yliopiston toiminnalle asetettavista koulutus- ja tiedepolitiikan kannalta keskeisistä määrällisistä ja laadullisista tavoitteista sekä niiden toteutumisen seurannasta ja arvioinnista. Opetusministeriö myöntää yliopistoille rahoitusta tässä laissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi valtion talousarvioon otettavan määrärahan rajoissa. Opetusministeriö voi rahoitusta myöntäessään asettaa rahoituksen käyttämiselle ehtoja ja rajoituksia."

Täten OKL:n tapauksessa ministeriö olisi voinut selkeästi ilmoittaa Itä-Suomen yliopistolle, etteivät paikat siirry Joensuuhun.
Jo tämä lienee riittänyt toisenlaiseen tulokseen? Jos ei, opetusministeriö olisi voinut alkaa neuvottelut OKL:n opetuksen turvaamisesta esimerkiksi Helsingin tai Turun yliopiston kanssa, joilla on jo nyt sivutoimipisteitä esimerkiksi Raumalla ja Vaasassa.
 Nyt tätä neuvottelua ei haluttu ministeriössä ja hallituksessa edes aloittaa. Mikä oudointa, pääministeri Juha Sipilä ei suostunut edes tapaamaan kaupungin johtoa lakkautuksen yhteydessä, vaikka ratkaisu on kaupungille yksiselitteisesti sen historian surkein yksittäinen päätös!

Kuten Jari Rusanen (IS 11.9.) kirjoittaa, tällainen menettely todellakin kuulostaa tympeältä jopa oppositiopoliitikon mielestä. Katson nöyrästi myös peiliin.
Toissa kaudella edustamani hallitus teki saman virheen Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen kanssa: se antoi Oulun yliopiston lopettaa laitoksen sillä seurauksella, että Kainuussa on jo nyt pulaa pätevistä opettajista. Silti se hallitus ei antanut kaikkia vapautuneita koulutuspaikkoja suinkaan Ouluun, vaan niitä jaettiin!
Toisaalta sama hallitus aloitti hammaslääkärikoulutuksen Kuopiossa, mikä on käytännössä tarkoittanut parempia hampaita itäsuomalaisille jo nyt.
Etenkin opettajia ja lääkäreitä kannattaakin kouluttaa eri puolilla Suomea ammattilaisten riittävyyden turvaamiseksi.

Summa summarum: Yksikään yliopisto ei ennen autonomiaa tai sen jälkeenkään pysty päättämään, mitä tai kuinka paljon tutkintoja se tarjoaa.
Jokaisesta opiskelupaikasta päättää edelleenkin opetusministeriö ja siten viime kädessä maan hallitus, joka myös koulutuspaikat rahoittaa.
Siksi muun väittäminen etenkin keskustalaisen pääministeri Juha Sipilän suusta kuulostaa vielä paljon tympeämmältä.

Heli Järvinen
Kansanedustaja  (vihr.)
Savonlinna

 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Luokanope (kirjautumaton)
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Kainuussa on nykyisin ylitarjontaa luokanopettajista. Kesällä uutisoitiin, että siellä on maan korkein prosentti päteviä opettajia suhteessa virkoihin. Savonlinnassakaan ei tule olemaan hätää. Täällähän opettajia on muissa töissä ja kotona vaikka kuinka paljon. https://www.ammattibarometri.fi/posteri.asp?maakunta=kainuu&vuosi=17i&kieli=

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Kiitos Heli valaisevasta kirjoituksesta! Asia on yksiselitteisen selvä: ministeriö ja maan hallitus valehtelivat meille savonlinnalaisille väittäessään, etti asia kuulu niille ja etteivät ne voi asiaan vaikuttaa. Sehän tosiasiassa nimenomaan kuului hallitukselle ja ministerölle! Savonlinnaa petettiin. Ja Sipilä antoi eduskunnassa muutenkin virheellistä (jousuulaisten sepittämää) väärää tietoa Savonlinnan kampuksesta. Ja sitten vielä petettiin toisen kerran kompensaatiolupauksilla! Mietä Saimaan sydämessä asujia vedettiin tässäjupakassa kölin alta useamman kerran.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Hyvä ja selventävä kirjoitus On käsittämätöntä, että pääministeri antaa lausunnon, jossa todetaan, että Yliopiston hallitus käveli heidän yli, ikään kuin vetäytyen vastuusta ja antaen ymmärtää, etteivät he mahtaneet mitään. Tuot hyvin selvästi esille sen, että vastuu on nykyisellä hallituksella. Tästä hallitusneuvottelijat olivat jo sopineet ja antaneet Yo:n hallitukselle vapaat kädet toimia. Keskustan, jos kenen luulisi pitävän maaseudun puolia, mutta tässä on taas tehty "lehmänkauppoja" ja suostuttu opetusministeripuolueen vaatimuksiin. Savonlinnan talousalue sai karmaisevasti kokea nykyhallituksen keskittämispolitiikan.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Älä oikeasti viitsi. Vihervasemmisto on aina ajanut vähempää valtion sääntelyä. Siksi myös yliopistojen itsehallinto. Hurskastelua väittää muuta. Parhaimpia toki ne puheenvuorot, että valtio ei saa puuttua yliopistojen rahoitukseen joka toki taas vastoin tätä Järvisen tämänpäivän lausumaa.

Lähettänyt käyttäjä Monesti pettynyt (kirjautumaton)
Nyt kansanedustaja lukee lakia tarkoitushakuisesti. Mitä itsehallintoa se on jos hallitus puuttuu yliopiston päätöksiin jotka on yliopistossa tehty opetuksen kannalta tarkoituksenmukaisesti. Se on totta että opetusministeriö päättää vieläkin liikaa rahoituksesta ja voi sillä tavalla kiristää halutessaan yliopistoja. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy. Kokonaan toinen asia on luvatun kompensaatiopaketin lässähtäminen. Siihen pääministerillä ja hallituksella olisi mahdollisuuksia. Ovatkohan alueen kansanedustajat epäonnistuneet edunvalvonnassa vai eivätkö he koe sitä tarpeelliseksi.

Lähettänyt käyttäjä Huulipyöreä (kirjautumaton)
Ja höpö, höpö taas sinne Kerimäelle. Joka käänteessä vihreät toitottavat yksilön vastuuta, ja sitä, ettei yhteiskunta joka asiaa holhoaisi. Jopa puheenjohtajanne Aalto on kehottanut kansalaistottelemattomuuteen ja vastustamaan poliisia. Yksilö tässä tapauksessa on Itä Suomen yliopisto. Ja sen autonomia. Valtio ei saisi puuttua yksilön vapauteen, mutta yliopiston vapauteen kyllä. Ykslölle huudetaan kansalaispalkkaa valtiolta, ja sen jälkeen tuetaan hänen kanasalaistottelemattomuutta. Ensin aiemmat hallitukset ovat antaneet yliopistolle autonomian ja nyt se pitäisi ottaa pois. Aprillia, Heli? Enemmän olisin huolissaan vihreästä, keskittvästä politiikasta, jossa kaikki suomalaiset asuvat pääkaupungissa, polkupyörämatkan päässä työpaikalta. Tämän ajattusmallin korjaaminen on tärkeämpää Heli, kuin jälkiviisastelu jo tehtyyn päätökseen. Pidä huolta ja meteliä siellä stadissa, että Savossakin halutaan asua ja yrittää. Joskus jopa ilman kompensaatioita tai tukia!

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Anonyymille 14:37: Tarkoitatko ettei lakeja tarvitsisi noudattaa, vaan ainakin politikot voivat kävellä aina tarvittaessa tarkoitushakuisesti niiden yli? Ja ilman seuraamuksia? Älä oikeasti viitsi! Emme ole (ainakaan vielä) Venäjällä

Lähettänyt käyttäjä V. Kaihinen (kirjautumaton)
jutussahan on samanlainen poliittinen ajatus kuin junaradalla välillä Savonlinna-Pieksämäki. Yhteys poikki ja kiskot eivät vie vie minnekään.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Anonyymi 16:01, juuri lakia tässä pitää noudattaa. lakihan on tällä hetkellä sellainen, että yliopistot tekevät omat päätökset ja hallitus ei voi kävellä niiden yli. Yliopistojen itsehallinto sinetöitiin tälle mallille juuri Kataisen/Stubbin hallituksen aikana. Vihreät oli siinä hallituksessa.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

17.09. 12:11

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut