Maanantai, 21. elokuu 2017
Soini, Veini

Voisimmeko taas rakastua tietoon?

10.08.201709:00
  • Tuomas Ylenius

Rakastumisia on monenlaisia, ja monet meistä ovat kokeneet juuri sen tietyn alalajin: Rakastumisen tietoon ja oppimiseen.
Tämä rakkaus ei välttämättä iske silloin, kun istuu pakotettuna matematiikan tukiopetuksessa tai kuuntelee työpaikalla esitystä kolmannen kvartaalin noususuhdanteesta. 
Mutta kun löytää jonkin kiinnostavan asian ja syventyy siihen täysillä, tunne voi olla hyvinkin koukuttava. 
Minulla oli lapsena erilaisia vaiheita, jolloin syvennyin yhteen asiaan aina täysillä. Jossakin kohtaa oli eläinvaihe, jossa katselin kaikki Avarat luonnot. Sitten tuli sotaleikkivaihe, jossa hain historiankirjoista taustatietoa sotaukkoleikkeihini. Siitä olikin yllättävän lyhyt hyppäys yhteiskuntaan, ja luinkin Täällä Pohjantähden alla -saagan läpi jo neljännellä luokalla.
Nykyisin korvaan valitettavan usein kirjan YouTubella tai Netflixillä. 

Elämme aikaa, jossa Yhdysvaltain presidentti ei usko ilmastonmuutokseen ja Suomen pääministeri irvailee asiantuntijoista viittaamalla näihin ”kaiken maailman dosentteina”. 
Kun länsimaisten sivistysvaltioiden johtajatkin päästelevät suustaan moisia sittisontiaisia, voidaan kysyä: Miten tähän on päädytty? 
Auktoriteettien kyseenalaistaminen ja kriittisyys ei ole tietenkään väärin. Niinhän tiedekin toimii. Joku esittää teorian, ja vertaisarvioijat yrittävät ampua siihen reikiä joka puolelta. Eivät ilkeyttään, vaan testatakseen onko se vedenpitävä.
Emme voi kuitenkaan hylätä tutkimustuloksia siksi, että tulos on epämiellyttävä.
Ja jos suhtaudumme epäilevästi tutkijoiden enemmistöön tai vaikkapa valtamediaan, silloin vähintäänkin sama kriittisyyden aste tulee osoittaa siihen vaihtoehtoisia faktoja tarjoavaan vaihtoehtojulkaisuun. 
Tai niin minä ainakin väitän. Teoriaani saa testata.

Kirjoittaja on Itä-Savon urheilutoimittaja.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä