Maanantai, 21. elokuu 2017
Soini, Veini

Onnittelupuhe viisikymppiselle

16.06.201202:00

Mikkelin
Möyhentäjä

Anssi Mehtälä

anssi.mehtala@lansi-savo.fi

Kirjoittaja on Länsi-Savon
uutispäällikkö.

Ajattelin sanoa muutaman sanan tässä merkkipäiväsi aattona. Eihän meillä ole ikäeroakaan kuin muutama viikko. Meillä on jotakin yhteistä. Siitä huolimatta, että olemme aivan erilaisia.

Me kasvoimme nuoriksi samaan aikaan. Innostuimme samanlaisesta rockista. Kovaäänisestä, teatraalisesta, mielellään vaarallisestakin. Kuuntelimme vähän päälle kymmenen vuoden ikäisinä Alice Cooperia, Sladea ja Black Sabbathia.

Myöhemmässä elämässä juttelimme kerran. Totesimme, että meillä oli kakaroina seinillä samat Suosikin julisteet. Ja se Cooperin Billion Dollar Babies-albumin mukana tullut iso seteli.

Me molemmat haaveilimme rock-tähteydestä, niin kuin melkein kaikki jossakin vaiheessa. Mietimme, millaista olisi olla Brian Connolly, Ozzy Osbourne tai Noddy Holder.

Elämämme ottivat eri suunnat. Minä ja suurin osa ikätovereistani suuntasimme keskitielle.

Hoidimme koulumme, kesätyöpaikkamme, ylioppilaskirjoituksemme, armeijamme ja muut velvoitteemme, koska niin sen piti mennä. Rock-haaveet me hautasimme. Musiikki jäi monen elämään, mutta vain toisten esittämänä.

Sinä valitsit toisin. Jätit kaiken ja lähdit elämään täyttä rock-elämää. Päätit perustaa maailman parhaan bändin, koska maailmassa ei vielä sellaista ollut. Unelmaasi toteuttamaan löysit kaverin, joka jakoi visiosi. Teistä tuli vähäksi aikaa erottamaton parivaljakko, joka tarvitsi ja täydensi toisiaan. Niin kuin Jagger ja Richards, Tyler ja Perry, Stanley ja Simmons sekä Plant ja Page ennen teitä.

Bändinne muutti suomalaista rock and rollia enemmän kuin yksikään muu sitä ennen tai sen jälkeen. Asenteenne, musiikkinne, ulkonäkönne ja hillitön kunnianhimonne veivät teidät maailmanmaineeseen. Teistä tuli legendaarisia, vaikka kohtalo puuttui peliin ja tuhosi unelmienne bändin.

Olen seurannut uraasi alusta saakka. Olen aina kunnioittanut tinkimättömyyttäsi. Pyrkimystäsi tehdä asiat omilla ehdoillasi. Aina en tosin ole ymmärtänyt, miksi olet halunnut tehdä niin monta juttua vaikeimman kautta.

Jossakin vaiheessa kuuntelin musiikkiasi ja katselin keikkojasi huolestuneena. Olemuksessasi ja sanoituksissasi oli minusta tarpeettoman paljon katkeruutta, melkeinpä vihaa. Aivan kuin olisit pettynyt siihen, ettei tämä maailma osannut arvostaa tekemisiäsi. Ja siihen, että jäit edelleen vanhan bändikaverisi varjoon biisintekijänä ja muusikkona.

Sinun ja bändikaverisi tiet yhdistyivät uudelleen 2000-luvun alussa. Asetelma oli kääntynyt päinvastaiseksi. Sinusta oli tullut bändinne kantava voima. Sen huomasi jokainen tekemisiänne seurannut. Todistit vahvuutesi, muusikkoutesi ja näkemyksellisyytesi. Enää sinua ei pidetty vain räikeästi pukeutuvana ja oudosti käyttäytyvänä kummajaisena. Eihän tältä kansalta mennytkään osaamisesi tajuamiseen kuin 20 vuotta.

Nyt sinulla on omaa nimeäsi kantava bändi. Teet uutta musiikkia. Olet saanut palkintoja ja päässyt jälleen keikkailemaan ympäri maailmaa. Yhä useampi supertähti suitsuttaa sitä, miten suuri vaikutus sinulla on ollut heihin.

Kehut tulevat ihan aiheesta. Kaiken saavuttamasi olet saavuttanut omalla työlläsi. Siksi on mukavaa nähdä sinun nyt menestyvän. Tuntuu siltä, että nyt olet sovussa itsesi ja historiasi kanssa. Viihdyt omana itsenäsi paremmin kuin koskaan.

Olen liian vanha fanittamaan. Sanon siis vain, että arvostan sinua ja musiikkiasi erittäin paljon. Siispä, kun sinä huomenna pääset viidenkympin merkkipaalulle, nostan lasini ja kumarran kunnioituksesta. Sen olet ansainnut. Onneksi olkoon, Michael Monroe.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä