Torstai, 24. elokuu 2017
Perttu

KUKA ONKAAN TALOUDEN TOISINAJATTELIJA?

04.05.201514:14
8
  • Taloustieteen näkökulmasta Suomen talouden toisinajattelija on valtiovarainministeriö. Kuva: Pertti Martiskainen 

Toisinajattelija ei suinkaan ole esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta, vaikka hänestä on yritetty sellaista vääntää.

Jos ajattelu tarkoittaa tässä kansainväliseen tieteelliseen keskusteluun ja empiiriseen tutkimusnäyttöön perustuvaa talouspoliittista ajattelua eikä mitä tahansa fundeerausta, silloin Suomen ylivoimainen ykkönen toisinajattelijana on valtiovarainministeriö. Sehän on suorastaan marginaalissa, kaikessa mahdissaankin syrjäytynyt ja norsunluutorniinsa vetäytynyt.

VM:n virkamiehet ovat ihmeissään siitä, miksi heidän talouskuri-ideologiaansa ja leikkauspolitiikkaansa ei enää tahdota ymmärtää vaikutusvaltaisissa läntisissä talousjärjestöissäkään, akateemisista tutkijapiireistä puhumattakaan.

Sen sijaan Haaparanta on pikemminkin taloustieteen valtavirran edustaja, kysyttiinpä asiaa hänen kollegoiltaan tai häneltä itseltään.

Kyllä - vaikeampaa kuin arkiajattelu

Entä jos yrittäisi sijoittaa rankkaajien ja luokittelijoiden ammattikuntaa itseään samalle ulottuvuudelle? Mihin kohtaan ensinajattelun-toisinajattelun akselilla kuuluisivat valtalehtien pääkirjoitustoimittajat tai Ylen televisiokeskusteluja vetävät kollegat?

Luokittelu ei tekisi heille oikeutta. Eiväthän he ole olleet missään tekemisissä taloustieteen kanssa. No ehkä sen verran kuitenkin, että jotkut heistä ovat osallistuneet nobelisti Paul Krugmanin parjaamiseen, hänen tuotantoaan sen kummemmin tuntematta.

Joka tapauksessa VM:n virkamiehistö on pääkirjoitustoimittajille - Helsingin Sanomista Savon Sanomiin - täysin kyseenalaistamaton talouspoliittinen auktoriteetti.

Ymmärrän heitä kyllä. Taloustiede on paljon vaikeampaa kuin arkiajattelu ja twiittailu. Ei siihen noin vain uppouduta toimitusten hullunmyllyssä. Kokonaisen ajatuksen ajatteleminen ylipäätään on varmasti usein ylivoimaista, kun juostaan palaverista palaveriin, ja somessakin on elettävä.

Ehkä asiaa auttaisi, jos johonkin toimitukseen palkattaisiin joskus joku pääkirjoitustoimittaja, joka on jo valmiiksi opiskellut kansantaloustiedettä yliopistossa.

Unohtakaa kaikki oppimanne

Tosin tältä tulokkaalta saattaisi jäädä oppi käyttämättä. Nyt seuraa tarina, joka käsittääkseni on aika lailla tosi.

Ryhmä kansantaloustieteen opiskelijoita oli tutustumassa valtiovarainministeriöön kauan sitten. Siellä suuri päällikkö sanoi heille, että jos tulette meille töihin, ensi töiksenne unohdatte kaiken, mitä olette yliopistossa oppineet.

Jutun kertoi radiohaastattelussa Pertti Haaparanta vappuaattona ja sanoi kuulleensa sen opiskeluaikoinaan. Mutta tarina kuulosti tutulta. Itsekin muistelen kuulleeni sen aikoinaan Porthaniassa.

VM-perinteen kuvauksena tuo on ehkä hieman kärjistetty, mutta osuva. Eikä perinne ole päässyt katkeamaan. Kaikki yliopistotutkijat vain eivät tohdi ilmaista tuota asiaintilaa ääneen.

Nyt suosittelen tätä Juho-Pekka Rantalan Mikä maksaa -ohjelmaa lämpimästi. Se löytyy Ylen Areenasta, ja sitä kuunnellaan nyt paljon. Haaparannan nimen tänä keväänä kuulleet suomalaiset ovat saaneet helposti sellaisen käsityksen, että hän olisi joku toisinajattelija ja velankasvattajakummajainen.

Tarvitsee vain kuunnella

Jos joku onkin sattunut törmäämään jopa hänen artikkeliinsa laajemmallekin lukijakunnalle tarkoitetussa Talous ja yhteiskunta -lehdessä, hän on saattanut pitää senkin lukemista liian vaivalloisena.

Nyt on tilaisuus kuulla - tarvitsematta lukea - mitä sanottavaa Haaparannalla on, kun Juho-Pekka Rantala antaa hänen sanoa.

Haaparanta yrittää sanoa mahdollisimman kansantajuisesti muun muassa sen, miksi elvytyksen ei välttämättä tarvitse edes kasvattaa velkaa, vaan velka voi pikemminkin alentua, jos nyt ei eletä ihan seuraavan kvartaalin armoilla.

Yksinkertaisimmillaan: kun tuotantoa elvytetään, verotulot kasvavat ja monet julkiset menot pienentyvät, esimerkiksi työttömyysmenot.

Jokin sentään muuttui suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa tänä keväänä, kuten edellisessä blogipäivityksessäni totesin.

Saman totesi Haaparanta radiossa. Vielä talvella ilmapiiri oli sellainen, että isoja leikkauksia meille heti. Nyt on alettu keskustella leikkausten oikeasta ajoituksesta.

Ei saatu etusivun juttua

Haaparanta muistutti, mitä tapahtui - ja mitä ei tapahtunut - kun Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n väki kävi Suomessa viime vuonna. Se oli eri mieltä kuin VM:n väki, mikä oli suorastaan historiallista. IMF varoitti nopeista leikkauksista. Leikkausten aika on sitten, kun talous on reilussa kasvussa.

Ei siitä mitään otsikoita revitelty. Mutta jos IMF olisi mennyt VM:n linjoille, se olisi ollut etusivun juttu.

Meille opetetaan aina, että media reagoi silloin, kun jotakin poikkeuksellista tapahtuu ja vaikenee tavanomaisesta ja odotetusta. Nyt ainakin kävi päin vastoin.

No, Washingtonin uusliberalistisen konsensuksen aiempi vankka tukipylväs IMF onkin harjoittanut viime aikoina myös itsekritiikkiä. Sekin on jäänyt Suomessa lähes huomaamatta.

Kun akateemisista ekonomisteista koostuva talouspolitiikan arviointineuvosto asettui leikkausten ajoituksessa samalle kannalle kuin IMF, sekään ei herättänyt mediaa.

Professorit kiukuttavat maisteria

Mutta valtiotieteiden maisteri, valtiovarainministeriön entinen budjettipäällikkö, liikenneministeriön entinen kansliapäällikkö ynnä muuta ynnä muuta Juhani Korpela purki kiukkuaan Helsingin Sanomien yleisönosastossa.

Taloustieteen professorit pettivät maisterin odotukset, koska poikkesivat marttilais-hetemäkeläisestä oikeasta opista ja esittivät leikkausten lykkäämistä.

Samalla maisteri Korpela väitti, ettei Suomen yliopistoista löydy finanssipolitiikkaan ja erityisesti julkiseen talouteen erikoistunutta professoria. Vaikka ottaisi VM:n eristäytyneisyyden annettuna, silti on vaikea uskoa, ettei entinen budjettipäällikkö tietäisi tämmöistä asiaa.

Toinen mahdollinen selitys on emeritusvirkamiehen hupaisan kitkerä halu tölväistä julkistaloustieteen, finanssipolitiikan ja verotuksen taloustieteen ykkösasiantuntijaa Suomessa, nobelisti James Mirrleesin oppilasta,  Tampereen yliopiston kokenutta taloustieteen professoria Matti Tuomalaa.

Tuomalan kirjoittamasta julkistalouden yliopistollisesta oppikirjastakin julkaistiin ensimmäinen painos sentään lähes 20 vuotta sitten, kun Korpela ei ollut vielä lähelläkään eläkeikää.

VM:n perinnekilta

No, Tuomalan professorikollega Jukka Pirttilä oikaisi asian.

Sivumennen sanoen Korpela pääsi budjettipäälliköksi aikoinaan suhteellisen vaatimattomilla ja suppea-alaisilla tutkimusnäytöillä kuten toinenkin ylivertainen maisteri Raimo Sailas. Korpela pätevöityi kamreerihenkeen valtion budjettia käsitelleellä gradullaan, Sailaksen työn aihe taisi olla Suomen Pankin rahapolitiikka.

Mikä maksaa -ohjelman toimittaja Juho-Pekka Rantala kysyi Haaparannalta, miksi Suomi on talouspolitiikassa yhden totuuden maa. Haaparannan vastaus viittasi eräänlaiseen vahvaan kulttuuriseen  perinteeseen ja polkuriippuvuuteen.

Suomessa ei ole oikeastaan koskaan tehty suhdanteita tasaavaa politiikkaa. Kaikki ongelmat on aina nähty rakenteellisina. Niinhän se entinenkin VM:n mies, maisteri Korpela, sanoi nykytilanteesta: kyse ei ole suhdannevaihteluista.

Ei ole ollut, ei ole eikä tule olemaan. Suomi on tehnyt pikemminkin myötäsyklistä, suhdanteita kärjistävää politiikkaa eli painanut kaasua silloin, kun olisi pitänyt jarruttaa ja jarruttanut silloin, kun olisi pitänyt painaa kaasua.

Haaparanta sanoo, että Suomi on tässä myötäillyt Saksaa, mutta Saksassa on sentään käyty keskustelua.

Puoluejohtajien totuusministeriö

Toimittaja kysyi, onko VM eräänlainen Suomen totuusministeriö. Onhan se.

Haaparanta oli katsonut televisiosta kaksi vaalikeskustelua. Toisessa Antti Rinne sanoi, että Suomen paras asiantuntemus on VM:ssä. Toisessa Alexander Stubb sanoi, että Suomen paras asiantuntemus on VM:ssä ja Suomen Pankissa.

Kun tarkastellaan asiaa taloustieteen näkökulmasta, VM on jättänyt seuraamatta tutkimuksen kehitystä ja jatkanut itsepintaisesti vetoamista sellaisiin yksittäisiin tutkimuksiin, jotka ovat menettäneet viime vuosina maineensa.

Esimerkkinä Haaparanta mainitsi Alesinan ja Ardagnan tutkimuksen, jolla on perusteltu menoleikkausten elvyttävää vaikutusta. Muistellaanpa, mitä maisteri Korpelalle tuntematon professori Tuomala kirjoitti asiasta Talous ja yhteiskunta -lehdessä 3/2013:

"Innokkuutta ei ole hillinnyt sekään, että AA:n tutkimus on osoitettu virheelliseksi sekä aineistojen tulkinnan että puutteellisen ekonometrian vuoksi. Lisäksi on osoitettu, että menestyksekkäissäkin
kiristyspolitiikan tapauksissa taustalta on löydettävissä muu keskeisesti vaikuttava tekijä, kuten Suomen tapauksessa 1990-luvulla devalvaatio ja korkojen lasku. Viimeksi AA:n tutkimuksen ehkä kaikkein vakuuttavimman tyrmäyksen ovat tehneet Jordà ja Taylor (2013)".

Koko yhteiskunnan kamreeri

Suomalaiseen perinteeseen kuuluu kohtalokas väärinkäsitys, jonka uhreja myös Stubb ja Rinne ovat ja jota Haaparantakin yrittää oikoa: jos joku osaa valtion tilinpidon perusteet, hänellä uskotaan sen perusteella olevan jokin parempi tietämys koko kansantalouden ja yhteiskunnan toiminnasta.

Tuo uskomus on yhtä vähän totta kuin se, että yrityksen tilinpidon tuntemus pätevöittää yritysjohtajan tietämään, miten maan asiat ovat.

Tämän väärinkäsityksen ovat panneet merkille akateemisten taloustieteilijöiden ohella monet muutkin yhteiskuntatieteilijät. Siihen ovat törmänneet myös muiden alojen virkamiehet, mutta sen ovat tunteneet nahoissaan ennen kaikkea tavalliset kansalaiset.

Tähän liittyy yksi suomalaisen talouspoliittisen keskustelun epä-älyllisimmistä banaliteeteista: kaikki valtion menot syövät aina tilaa yksityiseltä yritystoiminnalta, myös silloin, kun resurssit ovat vajaakäytössä.

Tämän uskonkappaleen vuoksi jää tekemättä ajallaan jopa aivan tavanomaisia perusrakenneinvestointeja ja korjausinvestointeja, jotka on joka tapauksessa tehtävä. Paine kasautuu noususuhdanteeseen, jolloin lainaraha ja kaikki tekeminen on kalliimpaa. Tämän pitäisi olla käsitettävissä jopa arkijärjellä.

Valtio pelasti Applenkin

Mutta kannattaa kuunnella Haaparannan haastattelusta erityisen tarkasti jakso, jossa hän selvittää valtion ratkaisevaa roolia innovaatioissa. Valtion tehtäviin kuuluu huolehtia perustutkimuksesta ja sellaisesta soveltavasta tutkimuksesta, joka auttaa yksityistä sektoria kokonaisuutena.

Professori Mariana Mazzucaton tutkimus on nyt kuumaa kamaa kansainvälisessä talouspoliittisessa keskustelussa, vaan ei suomalaisessa. Valtio on kaikkialla ollut uuden ja ison käynnistäjä ja rahoittaja. Yritykset tekevät pieniä innovaatioita, valtiot suuria.

Valtion rooli on ollut ratkaiseva myös Applen menestyksessä, josta meillä yhä viljellään ihanan romanttisia autotallitarinoita. Todellisuudessa Applekin on tarvinnut valtiota kaikkeen. Valtio jopa pelasti Applen konkurssilta, kun peruskoulut alkoivat tilata sen koneita.

Haaparanta hämmästelee miljardeja maksavaa kaaosta, johon Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehitys on ajettu. Jos olisi toimittu vähemmän ideologisesti, pääkäyttäjän eli julkisen sektorin johdolla olisi rakennettu järjestelmän alusta, jonka pohjalta yksityiset yritykset olisivat jatkaneet ja voineet hyvin.

Kyllä, valtiohan on luopunut it-osaamisestaan ja ulkoistanut sen kalliisti ideologisista syistä. Tätä kehitystä Hanna Kuusela ja Matti Ylönen kuvasivat tarkasti kirjassaan Konsulttidemokratia. On jättäydytty yksityisten monopolien armoille.

Väärän tilannekuvan uusi hallitus

Kun Suomeen nyt sorvataan uutta hallitusta, sitä sorvataan nojautumalla väärään tilannekuvaan. Haaparanta tiivistää haastattelun loppupuolella erittäin kansantajuisesti, miksi kuva on väärä.

Ongelmana on ennen kaikkea liian vähäinen kokonaiskysyntä. Tarvitaan elvytystä. Mistä sen tietää?

Viimeisten neljän vuoden aikana inflaatiovauhti on hidastunut, kokonaistuotanto on pienentynyt, kokonaiskysyntä on pienentynyt, yksityinen kysyntä on pienentynyt, investointikysyntä on pienentynyt, vientikysyntä on pienentynyt ja tuonti on pienentynyt.

Jos meillä olisi tarjontapuolen ongelma esimerkiksi heikon kilpailukyvyn vuoksi, hintatason olisi pitänyt nousta. Hinnathan nousevat, jos tarjonta laskee.

Jos ongelma todella olisi työvoiman tarjonnassa kuten on väitetty, meidän it-sektorillamme pyyhkisi nyt hyvin. Meillähän on viime vuosina ollut yllin kyllin tarjolla osaavaa it-väkeä. Tarjontateorian mukaan sen olisi pitänyt jo synnyttää ratkaisut. Ei ole näkynyt, Haaparanta hymähti.

Miksi peesataan Saksaa?

Haaparanta myöntää, että pitkällä aikavälillä voi olla joitakin rakenneongelmia. Mutta kaikki viimeaikainen tutkimus on päätynyt siihen, että kireä finanssipolitiikka on ollut euroalueen ongelmien keskeisiä syitä.

Haaparannan mielestä yksi suomalaisen talouspolitiikan irrationaalisuuden ilmentymä oli vaikeneminen IMF:n viimesyksyisestä selvityksestä. IMF päätyi siihen, että euroalueella on iso julkisten investointien vaje. Tässä taloustilanteessa investoinnit rahoittaisivat nyt itsensä.

Toimittaja kysyi, mitä hyötyä kotimaisesta elvyttämisestä olisi, kun vienti ei vedä. Haaparannan nopea vastakysymys: miksi Suomi on ajanut euroalueella yhdessä Saksan kanssa koko ajan politiikkaa, jolla vientikysyntää on pienennetty?

Haaparanta huomautti, että Saksa ei ole globaali menestyjä. Se on vain pelannut peliä, jolla se on ryöstänyt vientimarkkinoita muilta euromailta.

Kansantalous ei ole kotitalous

Kansantaloutta ei pidä hoitaa kuten kotitaloutta. Kun on puutetta kokonaiskysynnästä, vallitsee säästämisen paradoksi. Kun yksityinen sektori säästää, julkisen sektorin pitää kuluttaa. Jos julkinenkin sektori säästää, talous hiipuu entistä enemmän.

Kun yksityisen sektorin tulot pienentyvät, myös verotulot pienentyvät. Julkiset menot sen sijaan kasvavat automaattisesti, esimerkiksi työttömyysmenot. Siksi velka on kasvanut, vaikka ei ole tehty elvytys- vaan säästöpäätöksiä.

Silti Suomen julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on vielä Euroopan pienimpiä ja maailman pienimpiä. On varaa elvyttää.

Jos kieltäydytään elvytyksestä, sillä on myös pitkän aikavälin rakenteellisia seurauksia. 90-luvun lamassa työllisyysaste romahti eikä palannut koskaan entiselleen.

Jos olisi yritetty edes pikkuisen työllistää ja karsittu vähemmän menoja, ei olisi syrjäytetty niin paljon ihmisiä työmarkkinoilta lopullisesti.

Eikä niin ylisukupolvisesti, lisäisin minä tuohon oman Pertin puumerkkini.

Pertti Martiskainen

4.5.2015

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä piensijoittaja (kirjautumaton)
Monet entiset auktoriteetit, kuten papit ja poliitikot, ovat uskottavuuttaan dramaattisesti menettäneet, mutta onhan se ihan uskomatonta, että muutama nuutuneen näköinen Valtiovarainministeriön virkamies on saanut sellaisen mielipidevallan, että maan korkein poliittinen johtokin pitää heitä itseään korkeampana vallan käyttäjänä. Tällä täytyy olla tekemistä kansanpsykologian kanssa, suomalaisethan ovat masokistinen itseään saunassakin ruoskiva kansa. Väinö Linna on istuttanut jokaisen suomalaisen DNA:han Pohjantähden Koskelan Jussin ja Laurilan Anttoon kohtalon : saita pitää olla ja kenellekään ei saa velkaantua tai mierontielle joudutaan. Suomalaiset palkolliset katselevat syrjäkarein toisiaan ja mielellään näkevät lamasyyllisen naapurin liian vähäisessä uhrimielessä. Miksi niin vähän puhutaan yritysjohdon taidoista ? Juuri saimme lukea Hesarista juttua, jonka mukaan KONE on meidän ainoa kansainvälisesti kasvava yritys. Sitten on kyllä joukko kohtuullisen hyvin kannattavia firmoja, mutta liikevaihdoltaan ne junnaavat paikoillaan. Eikö Sipilän yhteiskuntasopimuksen pitäisi pureutua nimenomaan tähän ongelmaan. Palkoilla emme koskaan voi kiinalaisten kanssa kilpailla, pitää löytyä know-how:ta kanssa !

Lähettänyt käyttäjä Mikko Koikkalainen (kirjautumaton)
Hei Kiitos Martiskaiselle ja Itä-Savolle näistä talouspoliittisista kirjoituksista. On ollut ilo huomata, että maakuntalehti pystyy nousemaan ja menemään jop valtakunnallisten medioiden edelle talouspoliittisessa keskustelussa. ystävällisin terveisin Mikko Koikkalainen järjestö- ja kunnallissihteeri Vasemmistoliitto

Lähettänyt käyttäjä Mikko (kirjautumaton)
Oleellista onkin se, että Haaparanta tarjoaa Suomelle ratkaisuksi julkisen talouden alijäämään ja viennin heikkouteen valtiota. Valtion pitäisi hänen mukaansa huolehtia siis kokonaiskysynnän ylläpitämisestä ja myöskin innovaatioista. En usko että kovin moni missään uskoo tuohon ratkaisuun? :)

Lisää uusi kommentti

Tuoreimmat uutiset

Blogisti

Näki töyhtöhyypän vuonna 1963 eikä tunnistanut sitä. Suuttui ja päätti ottaa selvää linnuista ja koko maailmasta. Haastatellut sadoittain dosentteja ja professoreita eikä ole saanut vieläkään vastausta kaikkeen.

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut