
Itä-Savo Oy:n toimitilat sijaitsevat Savonlinnan ydinkeskustassa.
Länsi-Savo Oy tytäryhtiöineen muodostaa maakunnallisen viestintäkonsernin, jonka toiminnassa yhdistyvät pitkät perinteet ja mielenkiintoiset tulevaisuuden haasteet. Emoyhtiö on perustettu vuonna 1888 ja seuraavana vuonna alkoi yhtiön kustantaman lehden säännöllinen ilmestyminen.
Sanomalehtien kustantaminen muodostaa edelleenkin toimintamme kulmakiven. Sähköisen liiketoiminnan kehittämisessä toimimme yhteistyössä eräiden muiden maakuntalehtien kanssa. Yhteisesti omistettu Arena Partners Oy kehittää sekä verkko- että mobiilipalveluja.
Viestintämaailmassa tapahtuu parhaillaan monia muutoksia. Viestinnän tarjonta pirstoutuu entisestäänkin. Tämä korostaa sanomalehdistön roolia kokoavana ja käytännöllisesti katsoen kaikki saavuttavana mediana. Toisaalta lisääntyvä kilpailu merkitsee sitä, että lehdistön on huolehdittava omasta tuotekehityksestään ja kilpailukykynsä ylläpitämisestä sekä oltava mukana myös uusien viestintämuotojen kehittämisessä.
Jukka Tikka
toimitusjohtaja
• Konserni
Länsi-Savo-konsernin liikevaihto 61,1 milj. euroa.
Konserniyhtiöiden palveluksessa oli kokopäiväiseksi muutettuna keskimäärin 369 henkilöä. Kokopäiväisiä henkilöitä oli 310 ja osa-aikaisia lehdenjakajia 140.
• Viestintäliiketoiminta
Etelä-Savon Viestintä Oy julkaisee seitsemänpäiväistä Mikkelissä ilmestyvää Länsi-Savo-lehteä, jonka levikki on 25 704.
Savonlinnassa ilmestyvää seitsemänpäiväistä Itä-Savo-lehteä julkaisee Itä-Savo Oy. Itä-Savon levikki on 17 277.
Etelä-Savon Paikallislehdet Oy julkaisee konsernin paikallislehtiä. Punkaharjulla kaksi kertaa viikossa ilmestyvän Puruvesi-lehden levikkialueeseen kuuluvat myös Enonkoski, Kerimäki, Kesälahti ja Savonranta. Levikki on 7 038.
Kerran viikossa ilmestyvät Kangasniemen Kunnallislehti (levikki 4 526), Joroisten Lehti (2 470) ja Juvan Lehti (4 225).
Koko maakunnan alueella toimii paikallisradioyhtiö Järvi-Savon Viestintä Oy, joka toimiluvan haltijana kustantaa paikallisradioita Iskelmä Mikkeli, Iskelmä Savonlinna ja Iskelmä Keski-Savo. Radioilla on yhteensä keskimäärin 70 000 kuulijaa.
ESV-Julkaisut Oy kustantaa Viikkoset-kaupunkilehteä, matkailuun ja vapaa-aikaan liittyvää Savot-lehteä ja Kauppapaikka-julkaisua. Yhtiö kustantaa myös asiakaslehtiä.
• Kirjapainotoiminta
Sanomalehden kustantamisen rinnalle on emoyhtiöön kehittynyt varsin mittavaa kirjapainotoimintaa. St Michel Print Oy on erikoistunut ohkopaperipainantaan tärkeimpänä tuotealueenaan mm. uskonnollinen kirjallisuus ja lakialan teokset. Erikoistuminen melko kapealle tuotealueelle on merkinnyt myös suuntautumista vientimarkkinoille. Tällä hetkellä kirjapainon tuotannosta n. 90 % menee vientiin.
• Muu toiminta
Karikon Autotalo Oy toimii Mikkelissä ja Savonlinnassa. Sen myyntiedustuksiin kuuluvat BMW, Nissan ja Saab.
Länsi-Savo Oy on mukana Mikkelin keskustan viitoskorttelin kauppakeskuksen rakennuttajana.