
Kallislahden metsistä löytyi hieno saalis elokuun viimeisenä lauantaina. Myös pellosta on noussut hauska löytö.– Kallislahden Hyttijoella kasvoi kuumassa kesässä myös hyvin sydämellinen peruna, Irma Ronkainen kertoo.
03.09.2010 12:39
Kallislahden Hyttijoelta saapuu syyskesän tervehdys satokuvan myötä.
– Kolean elokuun lopun sienisato oli upea kuun viimeisenä lauantaina. Kanttarellit ja mustat torvisienet sekä pari herkkutattiakin odottivat jo metsässä poimintaa, kertoo Irma Ronkainen.
Matti Pesonen Enonkoskelta kehuu sienten laatua.
– Viime vuorokausien vuodenaikaan nähden kolean kylmä sää on hidastuttanut sienten ja tattien kasvua huomattavasti! Esimerkiksi, kun hyvissä olosuhteissa satoa saadaan samalta alueelta joka päivä, vie se nyt kahdesta kolmeen päivään. Tosin sienten laatu on hyvä, sienestäjä toteaa ja kaipailee reippaita sadekuuroja sekä lämmintä.
Oletko sinä tehnyt viime aikoina kiinnostavia tai hauskoja luontohavaintoja? Voit kertoa niistä Itä-Savolle tekstiviestillä, sähköpostilla, kirjeellä tai kortilla seuraavien ohjeiden mukaan.
Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun is luonto ja sen jälkeen oma kommenttisi välilyönnin jälkeen. Viestiin mahtuu enintään 160 merkkiä. Lähetä viesti numeroon 13540. Palvelu toimii Soneran, Saunalahden, Elisan ja DNA:n liittymistä hintaan 70 snt/kpl.
Sähköposti: Lähetä viesti osoitteeseen seija.gustavsson@ita-savo.fi.
Kirje tai kortti: Laita kortti tai kirje osoitteella Itä-Savo, Luontohavainnot, toimitus, PL 101, 57101 Savonlinna.
Itä-Savo raportoi lukijoidensa luontohavaintoja lehdessä sitä mukaa kuin havaintoja kertyy.
Luontohavainnot löytyvät myös verkkolehdestä: www.ita-savo.fi>Vapaa-aika>Luontohavainnot.