Aaro-poika on pitänyt Tiia ja Hannu Jaatisen kolmenkympin kriisin loitolla. Enterorokkokaan ei hidastanut menoa, vaikka Aaron kasvoissa muistoja taudista vielä onkin.
Kolmenkympin tuolla puolen
20.11. 10:05
Tiia ja Hannu Jaatinen ovat yli 30-vuotiaita, Tiia 32 ja Hannu 33. He ovat edelleen hengissä. He elävät antoisaa lapsiperheen arkea pian kaksivuotiaan Aaro-poikansa kanssa.
Tiian ja Hannun elämä on ihan samanlaista kuin ennen kolmenkympin rajapyykkiäkin. He kokevat, ettei perheenlisäyskään ole pakottanut luopumaan mistään.
– Parikymppisenä ajattelin, että kolmekymmentävuotias kokee olonsa aikuiseksi. Mutta en minä tunne olevani yhtään vanhempi kuin vastavalmistuneena, naureskelee luokanopettajana Savonlinnassa työskentelevä Tiia.
Jaatiset ovat seurustelleet lukioajoista saakka. Yhtä puolen vuoden taukoa lukuunottamatta savonlinnalaispari on pitänyt yhtä siis jo kolmentoista vuoden ajan. Molemmat opiskelivat Savonlinnassa, Tiia luokanopettajaksi ja Hannu kääntäjä-tulkiksi.
– Muutimme yhteen opiskeluaikana ja elimme varsin vauhdikasta opiskelijaelämää, pariskunta naureskelee keittiönpöytänsä äärellä.
Keittiön lattialla puuhailee pikku-Aaro, jonka touhuja Tiia ja Hannu tarkkailevat vuoron perään. Lapsi on ilmiselvästi vanhempiensa silmäterä.
– Ehdimme olla yhdessä jo kymmenisen vuotta ennen Aaron syntymää. Lapsen tulo ei muuttanut elämäämme läheskään niin paljon, kuin usein väitetään tapahtuvan.
– Matkustelemme edelleen pari kertaa vuodessa ulkomaille ja olemme säilyttäneet omat harrastuksemme.
Tiia ja Hannu toteavat, että tietyissä tilanteissa eletään tietenkin lapsen ehdoilla, mutta turhaa nipotusta ei perheessä harrasteta.
– Arjessa pitää tietenkin olla selkeä rytmi, mutta ei Aarolla ole esimerkiksi mitään pilkuntarkkoja päiväuniaikoja.
Lapsiperheen arkea on helpottanut se, että Hannu tekee töitä kotona. Aamut eivät ole kaoottisia, kun Aaron voi viedä perhepäivähoitoon rauhassa eikä isällä ole paniikkia töistä myöhästymisestä. Hoitoon Aaro kuitenkin menee aina arkipäivisin.
– Äitiyslomani loputtua elimme aluksi niin, että minä olin töissä päivät ja Hannu hoiti silloin Aaroa. Hoitovuoroa vaihdettiin iltapäivällä ja Hannu työskenteli iltaisin, Tiia kertoo.
– Lopulta siinä kävi niin, että Hannun illat venyivät yöhön saakka ja töitä oli tehtävä usein viikonloppuisinkin. Tilanne helpottui kun Aaro meni perhepäivähoitoon ja Hannukin saa tehdä työnsä päivällä.
Käännös-, tulkkaus- ja koulutuspalveluja tarjoavaa yritystä pyörittävä Hannu olisi voinut ajaa itsensä piippuun, kuten Tiiakin alaluokkien opettajan vaativassa työssä. Pari on pitänyt jaksamisestaan huolen harrastustensa avulla.
Molemmat käyvät harrastuksissaan kolmena iltana viikossa, lapsenhoitovuorot jaetaan tasan. Myös Tiian vanhemmat auttavat. Aarolle torstai-ilta merkitsee jo automaattisesti mummolailtaa.
– Hannu pelaa golfia, tennistä ja sählyä. Minä laulan aktiivisesti ja käyn jumpassa.
– Mielestäni lapsella on tärkeää olla täyspäinen äiti, joka pitää itsestään huolta. Pari tuntia päivässä ei ole lapselta pois, jos vanhemmat saavat silloin tehdä itselleen tärkeitä asioita ja ladata akkujaan, Tiia pohdiskelee.
Miten sitten käy parisuhteen, kun pieni vesseli imee mehuja molemmilta vanhemmilta tasaisen varmasti?
– Se, että olimme eläneet niin pitkään yhdessä ja olleet naimisissakin monta vuotta ennen Aaron syntymää, on varmasti ollut meille todella hyvä asia, mietiskelee Hannu.
– Suhde oli vakaa ja tunsimme toisemme täysin jo ennen lasta.
Tiia muistuttaa kuitenkin, että pienen lapsen kanssa vanhempien parisuhteen hoitaminen tarkoittaa usein vain ihan pieniä asioita.
– Joskus päivä hurahtaa ilman, että ehdimme keskustella sen enempää. Toisinaan taas Aaro menee mummolaan hoitoon ja me vietämme aikaa kahdestaan.
– Emme ole koskaan ajatelleet Aaroa parisuhteemme ulkopuoliseksi olennoksi. Sekin on parisuhteen hoitoa, että olemme perheenä yhdessä.
Jos Hannulla on työmatkoja viikonloppuisin, Tiia ja Aaro ovat usein mukana. Näin perhe saa olla yhdessä mahdollisimman paljon.
– Ja Tiian laululeirillä Italiassa minä olin puolestani Aaron kanssa päivät. Pyörimme kartan kanssa ympäriinsä ja nautimme, Hannu hymyilee.
Hetkinen, nyt täytyy jo ihmetellä, että Tiialla ja Hannulla ei tunnu olevan mitään paniikkia vanhenemisesta ja siitä, että vuodet vierivät yhä nopeammin.
– En ehtinyt itseasiassa edes huomata, että täytin 30, koska Aaro syntyi juuri samoihin aikoihin. Siinä hormonimylläkässä ei muistanut surra ikääntymistä, Tiia nauraa.
Lukuisista eri tavoin asetelluista kysymyksistä huolimatta Hannukaan ei tunnusta kärsineensä kolmenkympin kriisistä. Ainoa asia, mistä vanhenemisen huomaa, on oma kroppa.
– Olen aina urheillut paljon ja palautuminen on kyllä hidastunut iän myötä. Ja tietokoneella työskentely tuntuu hartioissa. Pitäisi ruveta taukojumppaamaan.
Myös Tiia tunnustaa, että yksi asia on muuttunut vuosien varrella.
– Enää ei voi syödä ihan mitä sattuu ja jättää jumppatunteja väliin. On tullut tarve pitää kropastaankin eri tavalla huolta kuin parikymppisenä.
Karoliina Helander
