Muistissa melkein vuosisata
06.06. 18:55
98-vuotias Jenny Laamanen kurottaa hentoisilla käsillään kohti sängyn vieressä lepäävää pientä lukulaitetta ja painaa käynnistysnappia.
– Tämä on Viktor, sanoo ääni, jota seuraa hiljainen piippaus.
– Yksi hoitaja luuli, että minulla on täällä poikaystävä, Laamanen hymyilee.
Viktor lukee Laamaselle kirjoja, sillä hän ei pysty enää omilla silmillään lukemaan.
Laamasen silmät on leikattu viiteen kertaan. Kun hän reilut kolmekymmentä vuotta sitten siirtyi kirjakauppiaan hommista eläkkeelle, huononi vasemman silmän näkökyky entisestään.
– Lukeminen on kaikista parasta, mitä minulla on elämässä ollut. Ajattelin, että kun on eläkkeelle päässyt, niin sitten luetaan, mutta ei, entinen kirjakauppias harmittelee.
Myös alavartalon halvaantuminen on vaatinut paljon opettelemista. Jalat menivät alta selkäleikkauksessa noin pari vuotta sitten.
– Kyllähän se vetää hiljaiseksi, sanotaanko nyt sillä tavalla, kun ei pääse minnekään, ennen kuin autetaan.
Puolitoista vuotta sitten Laamasen piti jättää Olavinkadun koti ja muuttaa palvelutalo Rede-Riikkaan. Koti-ikävä on kova, ja laitoshoito tympii, varsinkin koska juttuseuraa ei juuri ole.
– Täällä on 17 asukasta, mutta kaikilla on mennyt muisti, niin ei ole oikein puhekaveria. Hoitajat ovat tietysti hirmu herttaisia, Laamanen huokaa.
Laamasen muistolippaassa riittäisi jaettavaa. Hän muistaa, kuinka hän Suomen ensimmäisenä itsenäisyyspäivänä sairasti tuhkarokkoa, muttei ole koskaan nähnyt vanhempiaan yhtä onnellisina.
– Isä osti meille kaikille sinivalkoiset rusetit, ja tähän me pantiin ne rintaan, Laamanen muistelee.
Lue lisää Jenny Laamasen muistoista ja elämästä sunnuntain lehdestä.
Anniina Mustalahti
